Koko alkuvuoden 2021 tykitin kuin mielipuoli uutta käsikirjoitusta syksyllä ilmestyvään kirjaani. Kun tavoite tuli tarpeeksi maaliin, levoton mieleni mietti jo seuraavaa projektia. Eräänä yönä sen sitten keksin: halusin kirjalleni trailerin, sillä näin sieluni silmillä sen potentiaalin, mikä trailerilla tässä kirjassa voisi olla.

Helpommin ajateltu kuin tehty! Onneksi en siinä vaiheessa tiennyt, mihin olin ryhtymässä... Kysyin rinta rottingilla tuttua saarijärveläistä trailerin tekijää projektiin ja tajusin vasta sen jälkeen, että traileri on tosiaan rahoitettavakin. Alkoi epätoivoinen apurahojen anomusten kirjoittaminen, suosittelijoiden haaliminen, itsensä kehuminen, perusteluiden keksiminen ja sopivien apurahan myöntäjien metsästys.

Kaiken ollessa ihan vasta alkusuoralla, tajusin, että trailerin videoija ei ollut tietenkään lukenut koko kirjan käsikirjoitusta tai edes pätkääkään siitä. Minä en ollut koskaan tehnyt videokäsikirjoitusta, joten koko soppa alkoi tuntua perin tutulta: olin aloittanut projektin taas suuren tunteen vallassa, ilman minkäänlaista realismia. Tarvitsin kipeästi apua ja ketkäpä muut sopivat rikoskumppaneiksi paremmin kuin Enkelit? 

Huhtikuussa suuntasimme Leville Anun ja Julian toimiessa kanssani käsikirjoituksen teossa ja Heli vastasi paljosta muusta. Posket innosta punoittaen väkersimme viikon aikana niin massiivisen käsikirjoituksen, että Joonas, kuvaaja, oli tukehtua pullaansa, kun esittelimme ensimmäisen version. "Niin tästähän on tarkoitus tulla traileri eikä elokuva", sai Joonas vihdoin kakistettua ulos... Nauroimme porukalla, sillä käsikirjoitus sisälsi kaikkea maan ja taivaan välillä.

Apinan raivolla lyhensin kässäriä Julian kanssa puolella ja lopulliseen versioon Joonas joutui pistämään luovuutensa vielä peliin, että siitä saatiin trailerimainen.

Kesän jo ollessa pitkällä sain tiedot apurahoista ja kivi vierähti sydämeltä, olinhan lähtenyt soitellen sotaan... Videoinnit sovittiin heinäkuulle. Kuulostaa helpolta, mutta... Tilanne oli se, että kuvauksiin piti lähtökohtaisesti osallistua koko Enkelparvi ja Helin kana :) Osa oli lomalla, osa muualla töissä tai muuten estynyt ja sääkin piti osata ennustaa. Lisäksi trailerin kuvaaja on huipputason juoksija, jonka suomenmestaruuksien määrää en edes tiedä... Kalenterit huusivat hoosiannaa ja tuskanhiki alkoi nousta pintaan yhdellä jos toisella.

Lopulta saimme juntattua kuvaukset kolmen päivän sessioihin, joista ei naurua ja älyttömiä tilanteita puuttunut. Viimeiselle kuvauspäivälle oli luvattu sadetta koko päiväksi, mutta kuin siunauksena projektillemme kuvaussää oli upea! Lopussa draamaa alkoi syntyä, kun Joonas oli jo Kalevan kisoissa ja viesti sieltä kesken kisojen, että ei saakaan editoitua siellä niin kuin oli suunnitellut! Minä menin aivan paniikkiin, koska otin jo etukäteen syyt niskoilleni, jos Joonas ei voittaisi tuplamestaruutta. Kisat menivät hyvin ja siitä viikon päästä hengitin taas niskassa, kun Joonas yritti pakata tavaroita Suomi-Ruotsi maaotteluun...

Maaliin päästiin joka asiassa ja haluankin kiittää tuhannesti Joonas Rinnettä, joka kuvasi ja editoi trailerin ( Jos rehellisiä ollaan, kävi minun Joonasta eräänkin kerran sääliksi, kun hän yritti pitää kaakattavan naislauman jossakin järjestyksessä :) ) Lisäksi kiitän ihan jokaista Enkeliä kärsivällisyydestä ja heittäytymisestä sekä ystäväni Varpu Sihvonen ansaitsee halauksen trailerin englanninkielisestä versiosta!

Lopputuloksen näette tästä linkistä: https://www.youtube.com/watch?v=OpwLLLBZ15Q&t=10s

Iloa ystävät, Marja211888046_10223527972285237_588293616785