Lisään nyt vapun kunniaksi erään vanhan blogini, sitä vähän muokaten.

Tunteellinen siili

Oi, sanoi siili,
olen tunteellinen siili,
olen hyvä, kiltti, hellä
Ja kenelläpä, kellä
on vastaansanomista?
Se vain on surullista,
että piikkikuoren alla
siilin hellyys piili.

Oi, sanoi siili,
olen surullinen siili,
niin yksinäinen jotta!
Ja se on aivan totta:
se yksinänsä eli
ja piikein piikitteli,
ja piikkikuoren alla
sitten itkeskeli.

(Kirsi Kunnas)

 

Keväinen sunnuntaihalaus kaikille!

Olen jo pikkutyttönä rakastanut tätä surumielistä, hellyttävää siili – runoa. Miksi? En samaistu siihen itse – mutta samaistan siihen koko joukon ihmisiä – ikään ja sukupuoleen katsomatta…Tietysti on paljon myös heitä jotka syöksevät tulikivenkatkuisia solvauksia sosiaalisessa mediassa milloin kenellekin. En puolusta ketään yksittäistä poliitikkoa, mutta hekin ansaitsevat ihmismäisen, inhimillisen kohtelun. Kuka meistä on itse valmis omistamaan elämänsä tämän yhteiskunnan raiteilleen saattamiseksi? Politiikka on aina kiinnostanut minua. Kuitenkin eteneminen politiikassa vaatii sellaisia uhrauksia, mihin en itse ole pystynyt: omistautuminen työlle, mikä tarkoittaa perheen, harrastusten ja vapaa-ajan kakkoseksi sysäämistä. Muutto ruuhka-Suomeen? Ei kiitos. Työni julkinen arvosteleminen.. En vaan kestäisi paineita. Kun arvostelu on asiallista se on mielestäni rakentavaa. Tyylitaju mielipiteen ilmaisussa olisikin toivottavaa.En muista esimerkiksi sellaista hallitusta, jota olisi kiitelty julkisuudessa, vaikka olomme Suomessa ovat lamankin keskellä mielestäni hyvät.

Kun joku sukupolvi tottuu elämään ylellisyydessä, mistään omasta edusta ei haluta luopua. Sukanvarteen säästävä mummo on ollut hymyilyn kohde, mutta häneltä olisikin paljon opittavaa?

Miksi tunteiden ja ajatustensa julkituominen on niin äärettömän pidättyväistä ja ahdistavaa kuitenkin suurimmalle osalle ihmisistä?

Vaatii tiettyä rohkeutta sanoa julki tunteensa tai mielipiteensä, mutta eihän se sentään elämää suurempi asia ole?Jos mielipiteesi on jonkun mielestä tyhmä, se EI tee sinusta tyhmää ihmistä – herra paratkoon! Jokaisella on oikeus omaan tyhmäänkin mielipiteeseensä. Mitä tunteisiin tulee –  esimerkiksi minulle tunteet pulpahtelevat ja annan niiden totta vie näkyä. Mitä virkaa koko tunteiden kirjolla on, jos elämä on päivästä toiseen itsensä ja tunteidensa kieltämistä ? Näytän iloni, suruni, harmistumiseni, raivostumiseni, loukkaantumiseni, ihastumiseni, rakkauteni – enkä tunne sen takia polttaneeni yhtään tärkeää siltaa . Olla rehellinen omalle omituiselle itselleen – SIINÄ on ollut minun elämäni suurin haaste. Siinä tunnen kehittyneeni .

En ole mikään esimerkki kenellekään , sillä jokaisen ilot, surut sun muut tunteet ovat aina subjektiivisia tuntemuksia joita ei voi toisen puolesta kokea. Sen verran tuosta runosta kuitenkin tunnistan yhtymäkohtia ihmisen elämään, että kun oikein yrittää kätkeä tunteensa, kanavoituu se helposti omaksi ahdistukseksi, toisen ihmisen piikittelyksi, oman minuutensa kieltämiseksi – ja saman noidankehän kiertämiseksi… Siili piikittelee muita ja ahdistuu, koska tietää kuitenkin olevansa hyvä ja hellä. Muutta koska siili ei uskalla avata sisintään, ei seluota kehenkään ja tyytyy yksinäiseen elämäänsä ja itsesääliin …

Miksi näitä mietin? Ehkä juuri nyt siksi, että tämän hetken maailma huutaa positiivisia tunteita lähimmäisiä kohtaan .. Henkinen pahoinvointi on pitkälti tunteiden ”panttausta ja negatiivisten patoutumien hallitsematonta purkautumista.” 

Luin juuri vappuaamun terveiset poliisilta: toistuneiden joukkotappeluiden ja pahoinpitelyiden takia poliisi joutui keskeyttämään vapun vieton Helsingin ydinkeskustassa. Nuorisojengit, viina ja alaikäiset jäivät mieleen jutusta. Melkoinen yhtälö!

Kiroileva siili on mielestäni terveempi tyyppi kun tuo ”tunnevammainen”, kiltti lajitoveri…Jos tunteensa ja mielipiteensä oppii ilmaisemaan jo kotona, mieltään ei tarvitse purkaa viinapäissään tuntemattomille?  Mutta tämähän oli vain runo – olihan??

 

Olen vakavissani:, opeta lapsesi halaamaan, omassa kodissa pitää voida näyttää ihan kaikki tunteet , love Marja.

Siilisarjis.jpg