Eilen hyisen tuulen puhaltaessa pakkasin tämän vuoden viimeisen keikkalastin Enkeliautoon ja suuntasin kera kahden Enkelin kohti Keuruuta. Auto lämpeni hyvin ja matka taittui mukavasti, mutta tunsin jonkinmoista turnausväsymystä kuluneesta vuodesta. Taoin kirjaani huhtikuusta kesän loppuun asti niin intensiivisesti yötkin hyödyntäen, että myönnän palaneeni jonkinasteisesti loppuun - en osannut pariin kuukauteen karistaa käsikirjoitusta mielestäni.

Puntaroin loputtomasti kirjoittamiani sanoja, jännitin kustantajan kommentteja - jumitin paikallani tunnistaen väsymykseni. En osannut hellittää väsymyksestä. Sappikivileikkaus toi hetken pakkolevon mutta sitten alkoikin jo huono omatunto vaivata: en millään jaksanut vastailla ystävällisten ihmisten lukemattomiin viesteihin, väliinjääneet jumpat ja puheterapiat kalvoivat alitajuntaani, päällekkäiset sijaisten kyselyt tekemään puuttuvia vuoroja veivät lopunkin järjen...

Viisas isäni varoitti tästä kaikesta jo kesällä, mutta kunnianhimo veti minua toisesta narusta, kuristaen minut miltei hengiltä. Peruin syksyn keikkojani, sillä päätin ehkä ensimmäistä kertaa elämässäni antaa itseni olla väsynyt.. "Lepo" tarkoittaa minulle yöpaita päällä rauhallista hengailua tietokoneella: runojen lukemista, musiikin kuuntelua, elämän kauneuden ja positiivisuuden harmonian lisäämistä. En ole koko elämäni aikana harrastanut mitään päiväunia - en kertakaikkiaan osaa loikoilla sängyssä. Enkelinikin tietävät, että sänkyyn minua ei saa kukaan päivällä. Hymyilin viime yönä ruotsalaiselle artisti Zara Larssonille, joka totesi X-Factor-lähetyksessä, että haudassa ehtii nukkua. Tiedän, että moni on eri mieltä, MUTTA saanhan olla tässäkin oma itseni?

Tuntuu, että olen rämpinyt jotenkin puolella teholla koko syksyn, mu´tta eilen Keuruulla tapahtui jotain taianomaista, jota mietin koko paluumatkan...

Myyjäiset olivat kunnostetussa Pappilan tavernassa, joka on jyhkeä kivinavetta alunperin, mutta nyt aivan upea, idyllinen tila vaikka mille tapahtumille https://www.facebook.com/ravintolapappilantaverna/?fref=ts

Heti saavuttuamme lämmin joulun henkäys otti meidät syleilyynsä. Ihmiset juttelivat avoimesti, kiinnostuneina, kiirettä ei tuntunut olevan, hyväntuulista jutustelua ja lämmittäviä halauksia oli päivä pullollaan! Itse joulumyyjäiset olivat tyylikkäin joulumyyjäistapahtuma koskaan. Mitään pullanostoa ei ollut siinä osassa tarjolla, vaan todella tyylikkäitä lahjapöytiä yksi toisensa perään. Leivonnaiset olivat yläkerrassa - ravintola tarjoili seisovan pöydän antimia, lapset lauloivat hyvin harjoiteltuja joululauluja ilman sen ihmeellisempää kuuluttelua, joulupukkikin kävi juttelemassa ja Enkeliauto huomattiin  <3IMG_2208.jpg

Joulun taika täytti sydämeni ja huomasin sanelevani viestin kotona odottavalle Enkelilleni: " Kotiin saa laittaa ne perinteiset joulujutut, joilla aloitan jouluun laskeutumisen".. Jouluilo parkkeerasi sydämeeni <3.

Kun kotiinlähdön aika koitti, olimme niitä viimeisiä lähtijöitä. Kotona odotti ruoka, lämmin takka ja koti oli lempeästi vaihtanut väriään - rauha täytti kiitollisen mieleni.IMG_20161211_095037.jpg

Enkelten sekaan ujutan joka joulu kolmen tontun rykelmän (vuodelta 1972). Siihen tiivistyy rakas muisto lapsuuden jouluista --> näen siinä kolmikossa itseni ja kaksi rakasta veljeäni : Juhan ja Timon :)IMG_20161211_095018.jpg

Minä olen tuo vasemmanpuolinen, vaikka siitä tapeltiinkin poikkeuksetta kolmen iloisen tontun toimesta - vuosia... Koittakaahan käyttäytyä <3

Marja