Kaikki työ on tärkeää!

 

Kannustan varsinkin nuoria näin keväällä hakeutumaan ennakkoluulottomasti siihen kesätyöhön, jonka suinkin vain saa! Kokemuksen syvällä rintaäänellä tiedän sanoa, että kaikista töistä, mitä ikinä olen tehnyt – on ollut elämässä myöhemmin hyötyä!

Olen väsähtänyt kuuntelemaan kommentteja: ”Liian huono palkka”, ”Ei kannata mennä töihin”, etc. Samaan hengenvetoon haukutaan Suomen aivan pakollisia tukien leikkauksia tässä taloustilanteessa, sillä ovathan ne tuet silti maailman vertailussa huippuluokkaa. Tähän kommenttiin ei liity mitään poliittista. Toivoisin vaan ihmisten ymmärtävän, että vastavuoroisuus on elämää. Ymmi Hinaajaa lainatakseni: ” Ei tämä yhteiskunta niin rullaa, että valtio vaan jakaa tukiaan”.

En minä tässä kenellekään pysty työpaikaksi muuttumaan, mutta sen tiedän, että KAIKKI työ on arvokasta ja kurkistaminen eri ammatteihin laajentaa myös ymmärrystä moniin töihin. En tykkää yhtään lehtien vertailulistoihin eri ammateista. Varon myös visusti haukkumasta mitään ammattiryhmää, sillä ajatuksella työhönsä suhtautuva, minkä tahansa työn tekijä on arvokas.

Kerron joistakin töistä, mihin sain nuoruudessani kurkistaa ja olivathan ne aina seikkailu sinällään!

Kotitilan maatalous- ym. ym. muista töistä voisi kirjoittaa oman kirjansa. Ahdistavinta oli aina kuunnella säätiedotuksia: onhan elanto monilla säiden armoilla. Vaikka kuinka parhaansa teki, saattoi sade tai halla pilata koko sadon. Eläimiä kuoli esim. synnytyksiin tai niityllä salamaniskuun. Se oli myös aina taloudellinen takaisku ja minulle kiintymisherkälle surun paikka. Koneet reistasivat juuri kiireimpään aikaan ja muistan vanhempieni väsymyksen määrän…

 

Siitä työstä ei ennen vapaita tunnettu. Niinpä kerran sitten jäin veljieni kanssa tekemään iltalypsyn, että vanhempani saivat edes ”käväistä” Orivedellä sukulaisissa… Voihan lehmänpaska! Kaikki meni kutakuinkin tiimityönä jotenkin siihen asti, kun joku meistä (en kerro) peruutti traktorilla tuorerehukuorman lehmille ruokintapöydälle, josta se oli helppo levittää. Rehukuorman päällä sattui olemaan pystyssä heinähanko. Peruutus tapahtui koko navettaa kiertävän LASISEN maitoputkiston alta.. Lypsy oli käynnissä, maito kiersi putkistossa ja PAM! Hanko rikkoi putkiston ja maito…Sitä oli kaikkialla!! Ihan oikeasti – alitajuntani suojelee minua muistamasta, miten siitä selvittiin, mutta jotain nerokasta se taatusti oli!

Kun oma raha alkoi olla must, onnistuin saamaan kesätyön taimimyymälästä. Äkkipäätään ajatellen näpsäkkä homma! Just. En tiennyt taimista yhtään mitään! Kaikki näyttivät samanlaisilta! Pahinta kaikesta, ihmiset kyselivät ihan outoja: ”Kuinka syvään tämä istutetaan”?, ”Miten tätä lannoitetaan”? ”Mikä on paras istutusilmansuunta”? ”Kuinka usein kastellaan”? Loputtomia kysymyksiä, johon piti olla vastauksia… Pänttäsin kaiket välihetket taimitietoutta ja keksin loput! Hävettää, mutta minä sentään vain myin! Kateeksi ei käynyt yrittäjää, joka tilasi, kuljetti ja hoiti taimet sekä markkinoi siinä sivussa kun koulutti meitä tumpeloita. Hei vuon – niin vaan selvittiin ja oikeasti – opin paljon taimista.

Lukion ohella olin kukkakaupassa töissä. Nautin valtavasti. Omaan hyvän värisilmän ja rakastin sommitella kimppuja! Se mitä en rakastanut, oli ruusujen raaputtaminen tuntitolkulla sormet ruvella. Myös kukkien hävikki (pilaantuminen) hirvitti.

Ihan puhtaasti suhteilla pääsin ystäväni vanhempien K-kauppaan töihin. Olin yhtäkkiä kellokorttityöpaikassa ja pian löysin itseni kassaneidin paikalta. Minut siunattiin mukavilla työkavereilla ja sinä työvuonna opin kaiken asiakaspalvelusta, kiitos opastajilleni! Kassalla piti muistaa ulkoa sekä tarjoukset että perushinnat, jos ei halunnut olla hidas kassa… Kerran sain aikaan sadan metrin kassajonon, kun lähdin kassalta auttamaan saksalaisturisteja. Vähänkö söi naista: olin (olen) hyvä saksankielessä, löysin joka tavaran, ymmärsin kaiken ja turistit loistivat tyytyväisyyttään. Sitten se tuli: sana, jota en ollut elämässäni kuullut. Saksalaiset selittivät kaiken leipomisesta ja minä tarjosin kaikkea leivinjauheesta perämoottoriin..ei.. Eikö sisään marssinut saksanopettajani! He halusivat liivatetta! Kyllä suututti, sillä en tuolloin tiennyt liivatetta edes suomeksi! Helvatan gelatiini!!

Opiskelukesinä otin todella mitä töitä vaan – sisu ei antanut periksi! Epäonnistunein (=raskain) yhdistelmä oli aamupostin jako, välissä 2 tuntia unta, polkupyörällä 5km hotellille siivoamaan…

Pelkäsin ihan sairaasti jakaa postia juoppojen huudellessa perään. Vanhat kerrostalot hisseineen olivat kuin kummitustaloja. Niinpä juoksin lastini kanssa portaat ylös-alas… Lähes joka viikko joku valitti, ettei saanut lehteään, joka oli usein mysteeri, kun lehdet kyllä menivät.. Työnantajaa en nähnyt kertaakaan, eikä hänen puoleltaan tullut mitään perehdytystä. Sääli…

 

Hotellisiivooja se näkee kaikenlaista! Kyllä riitti joskus ihmettelemistä, kun hotellihuoneen oven aukaisi! Työ oli minulle ihan kestämätöntä: työtä ei ollut mahdollista tehdä hyvin. Tietty aika per huone vesitti koko työn: Johdon viesti oli selvä: tietyt asiat piti olla tiptop, toisista fuskattiin. Lisäksi törmäsin työntekijöiden nokkimisjärjestykseen siinä hotellissa ja siniset silmäni aukesivat lopullisesti: vanhemmat hotellisiivoojat SIINÄ hotellissa tyhjäsivät kaikki huoneisiin jätetyt tipit…

 

Päätin suksia itseni hittoon ja äkkiä! Pääsin onnekseni ikimuistoiselle lasten kesäleirille, jossa vierähtikin kaksi aivan loistavaa kesää. Siellä hämärtyi käsitys työajoista: siellä oppi joustamaan, luottamaan työkavereihin ja työporukka myös viihtyi vapaalla yhdessä!

 

SANON SEN VIELÄ KERRAN: älä tuomitse kenenkään työtä, sillä et voi tietää, mitä kaikkea työpaikan saamisen eteen kukin on tehnyt tai mitä kaikkea työ pitää sisällään. Arvosta omaa työtäsi ja anna muiden tehdä samoin! Marja työmyyrä :)

skannaaminen0002-normal.jpg