Tämä kirjoitus julkaistiin 18.10. kotikuntani kolumnissa.

Aika tasan kahdeksan vuotta sitten tieto elämän rajallisuudesta iski omaankin  tajuntaani.
Kun elämä muuttuu, on muutoksessa aina mukana mahdollisuus: päätin heti halvaannuttuani  katsoa sen muutoksen tuoman ”villin kortin”. Ei mikään saa minua toivomaan kenellekään terveyden kustannuksella tapahtuvaa muutosta – muuten kyllä toivon, että ihmiset joskus vilkaisisivat peiliin.

Materian tavoittelu on sokaissut meidät : mikään ei tunnu riittävän ja säästämisen jalo taito on unohtunut. Suomen luonto tarjoaa mittaamattomasti marjoja, sieniä, kalaa ja riistaa syötäväksi, puita poltettavaksi sekä  hyötyliikuntaa keholle  ja mielenrauhaa sielulle. Voisiko Kivikaudenkylän  esi-isiltä oppia jotakin näinä aikoina? Puhdas, lisäaineeton ravinto huutaa poimijoita metsässä ! Myös leipominen ja yleensä ruoan itse valmistaminen pienentävät kummasti ruokalaskua.

 Mitäpä jos Facebook ja netti sekä tv suljettaisiin edes  tunniksi päivässä ja perheen voimin suunnattaisiin ulos? Siinä huomaamatta saattaisi säästyä sähköä, tulla juteltua perheen asioista , kerättyä luonnonantimia ja ehkä kuntoiltuakin. Katukuvassa näkyy huolestuttavan paljon ihmisiä, joille pienikin satsaus liikuntaan näkyisi taatusti vähentyneinä terveyskeskuskäynteinä.  Jos ei luonnonantimet kelpaa itselle, voi ne myydä tai kiikuttaa vaikka Heralan Serviisiin (vanhusten hoitokoti).
 
Vanhusten ja vammaisten asioista rummutetaan – ainakin vaalien alla. Kuka meistä on valmis luovuttamaan tunnin pari kertaa viikossa jonkun vanhuksen esim. kauppa-asioiden hoitamiseen, lehtien lukemiseen tai vaan jutteluhetkeen? Jokainen meistä vanhenee aikanaan. Näitä hyväntekijöitä on, tiedän kokemuksesta, vaikka vanhus en tunnusta vielä olevanikaan. Ilokseni luin juuri lehdestä ”vanhusten viikosta”.  Se voisi olla alku jollekin pysyvälle Saarijärven mallille ? Luulen, että terveyskeskuskin ottaisi auttavia käsiä silloin tällöin vastaan – samoin päiväkoti, koulut  jne. Tiedän, että joku kaivaa taas lakikirjaa, miksi näin EI voi tehdä. Katin kontit, auttaminen ei ole laitonta, eikä vanhanaikaista!  Kaikesta halutaan palkkaa, siis hyötyä itselle. Kuitenkin, tekoja tarvitaan jo  kiivaasti .
Ajan puute sanotaan usein syyksi. Aikaa ihminen löytää tasan niille asioille, jotka hän  tuntee tärkeiksi. Suomalaisten, meidän kaikkien positiivista panosta tarvitaan nyt  - niillä resursseilla, mitä kenelläkin on .Valittaminen kuppikunnissa ei vie asioita eteenpäin, mutta pienikin positiivinen ele lähimmäisen hyväksi tekee tästäkin paikkakunnasta aina himpun verran paremman ympäristön elää. Vähemmän on joskus enemmän. Ollaan ihmisiä itsemme ja lähimmäistemme parhaaksi!

Marja