” Sisälläni on kaksi tiikeriä  jotka tappelevat”. ”Kumpi voittaa”?
 ” Se, jota alan  ruokkimaan ”.

Nyt minusta tuntuu tältä. Enkä tykkää yhtään!  Haiskahtaa kriisiltä. En tykkää nyt juuri tästä sekavasta, ilkeästä maailmasta, en kestä kylmän hiipimistä luihin ja ytimiin – en tätä ristiriitaa pääni sisällä. JUST NYT.

Haluan lämpöön – sekä fyysisesti että henkisesti. Suojaan ihmisen kainaloon, joka herättää minut 7:n  vuoden unesta suloisella suudelmalla ja kertoo tappaneensa pahan lohikäärmeen, jonka vankina olen ollut..

Minussa taistelee nyt hyvä ja paha, menneisyys ja nykyisyys. En erota mikä oli hyvää ja totta ennen ja nyt.. Pahan erottaa varmemmin. Pahaa olen nyt saanut mielestäni jo yhden elämän verran. Ehkä minä itse olen se paha, jonka kuuluu vaan sulaa sateeseen – hävitä tältä planeetalta ?

Annanko periksi ? Joku hoitakoon ja huolehtikoon koko paskasta. Kieltämättä ajatus kiehtoo – ei enää jokapäiväistä kiirettä, ponnistelua, muiden tsemppaamista ja turhan valituksen kuuntelua..

Mikä minua vaivaa? Itkettää – sieluani siivotaan…

Jep, se on nyt alkanut. Kirjani totinen työstäminen. Hirvittää. Päitä putoaa, enkä tule olemaan enää ikinä se kiltti Marja, joka rakasti hullun lailla, joka toivoi hyvää kaikille, eikä uskaltanut puolustaa itseään.. Nyt on aika uskaltaa. Kukaan, ei kukaan voi väittää MINUN KOKEMAANI valheeksi. Ehkä elin valheessa, mutta koin enemmän 42- vuotiaaksi kuin uskalsin elämältäni  odottaa.

Pelkään itseäni. Hallitsen sanan säilän ja totuus roihuaa minussa nyt räiskyvän nuotion lailla. Totuus ei ole ihan yksinkertainen juttu. Elämässä mikään ei ole yksinkertaista..

Onneksi elämässäni on luotettavia ihmisiä, joilla on arvostelukykyä. Minulta se nyt puuttuu. Yö vierähti taas kaikenlaisten muistojen myllerryksessä.  Nälkäiset tiikerit odottavat ruokkijaa…Mrrr.-.