Joskus nuorempana koin pienetkin vastoinkäymiset omaan, epäonniseen "karmaani" liittyvinä asioina. Perisuomalainen ajattelu: "Kell onni on, se onnen kätkeköön" oli jotenkin kaivanut lonkeronsa syvälle ajattelutapaani. Oletusarvo oli tämä:" Kun minulla nyt menee hyvin, en näytä tai kerro siitä kenellekään, jotta onni ei vaihdu epäonneksi". Höh.

Tämähän tarkoitti sitä, että liian iloinen ei sopinut olla, jotta jokin (Jumalako?) ei siitä rankaise. Tämä on se asia, josta olen rankkojenkin vaiheiden kautta luikerrellut eroon. Huomaan myös, että olen omassa henkisyydessäni vapautunut "Herran pelosta" tai synnin taakasta. Oma uskoni on taas saanut iloisen, armollisen sävyn.

Minun puolestani ihminen saa uskoa vaikka aidan seipääseen; minun asiani ei ole puuttua kenenkään sielunelämään. Itse koen vahvasti, että halvaantumiseni ja sitä seuranneet asiat ovat karsineet paljon epäolennaisia asioita elämästäni pois.

Onko sittenkin niin päin, että jonkin sortin epäonni onkin tie onneen? Nimittäin se mitä näen vain silmilläni on ulkoista materiaa, ulkoista kauneutta ja ehkä myös vaivalla rakennettua ulkokuorta? Se mitä aistin sydämelläni on veret seisauttavaa tunnetta eri asioista. Se järkyttää, se avaa silmiä ja antaa varman tunteen siitä, mihin voin luottaa, mitä kohti kuljen. Mikään synnin- tai väärintekemisen pelko ei enää kosketa elämääni. Aistin itsessäni voimakkaan intuition, johon olen vuosien myötä oppinut luottamaan. En välitä muiden epäilevistä hyminöistä: "Puhuuko se ihan pimeitä"? sillä olen jo vuosia ollut tietoinen "herkkyydestäni" aistia asioita.

"Tämä on sitä meikäläisen tuuria" tuntuu niin kornilta lausahdukselta näin halvaantuneen kuunnella. Asiat, mihin oma "epäonni" liitetään koskee yleisimmin niinkin järkyttäviä asioita kuin avainten unohtuminen, lempikarkin loppuminen kaupasta, vaatteen repeäminen, bussista myöhästyminen ja niin edelleen...

Olen sanonut ennenkin, että ihmisten kokemukset ovat aina subjektiivisia. Näissä epäonniasioissa kannattaa joskus kuitenkin suhteuttaa asioita elämään. Etenkin miettisin, kenen seurassa pikkuasioista valitan..En puhu nyt itsestäni. Olen vuosien saatossa kuullut jo kaiken, enkä osaa pahastua kuin valheista ja läheisteni tähden.

Aina voi käydä tilanne, että seisot pikku "epäonnesi" kanssa vaikka juuri läheisensä menettäneen  tai syöpään sairastuneen ihmisen vieressä."Mitä sitten"? toteaa nyt moni mielessään... Eipä sen kummempaa kuin että ELÄMÄ ON ARVAAMATONTA. Osat muuttuvat niin nopeasti! Yritetään kääntää epäonni onneksi - jo pienissäkin asioissa, ok? Ota kanssaihmiset huomioon ajoissa ja toivo samaa itsellesi kun joku TODELLINEN epäonni kohtaa sinut itsesi.. (mitä en todellakaan toivo kenellekään).

Käännetään selkä epäonnen puheille!

Minäkin teitä <3 Marja

25519949_1307874152650135_500421674_n.jp