Sosiaalinen erakko?

 

”Haluatko korvatulpat?”, kysyy nuori avustaja, kun huomaa minun tuijottavan ikkunasta Levin lumisia puita. Havahdun syvistä mietteistä ja todellakin haluan korvatulpat: olen seurueessa, jossa nauru raikuu ja ääni kohoaa. Yleensä olen sosiaalinen luonne, mutta nyt on sellainen hetki, että vaikka maksaisin täydestä hiljaisuudesta.

Mietin sitä mielikuvaa, jonka ihmiset saavat minusta ja tekemisistäni sosiaalisen median kautta. Totta on se, että rakastan toimintaa ja matkustan paljon. Yleensä kuvissa näkyy hymyilevä, laitettu Marja. Kuvista ei sen sijaan välity salattu puoleni: en kestä päivääkään ilman yksityisiä, hiljaisuutta huokuvia mietintähetkiäni. Nuo hetket ovat minulle ja hyvinvoinnilleni välttämättömiä.

Kotona viikonloppuisin rakastan hengailla yöasussa, tukka pörrössä ja meikin rippeet kasvoja kehystäen. En kaipaa vieraita. Itse asiassa sanon avustajille, että ”en ole tänään tavattavissa, jos joku kysyy.” Vetäydyn kuoreeni enkä oikeastaan puhu kenellekään mitään. Tunnistan kaikki sosiaalisen erakon väijyvät elkeet itsessäni. Minun nykyisestä työstäni vain murto-osa näkyy ja kuuluu luennoilla tai kirjoissani. Kaikki näkevät ja kuulevat tuotokseni, mutta harva ymmärtää, paljonko yksinäistä mietintää sen eteen olen tehnyt.

Olen aina ollut asioiden etukäteissuunnittelija. Iän karttuessa huomaan kuitenkin aivojeni tarvitsevan yhä enemmän hiljaisuutta saadakseni levottomat sosiaalisuuteni jäänteet tuupattua taka-alalle. Mummoilua tai ei, haluan olla myös kotihiiri, kun siltä tuntuu.

Aamulla avustajat hääräävät ennalta sovittuja ja – sopimattomia askareitaan minun suunnistaessa hyvin pian aamupalan jälkeen tietokoneelle suoltamaan yölliset mietintäni pois päästäni. He näkevät jo aamutoimien aikaan, olenko juttutuulella vai täysin ”sulkeutunut” omiin ajatuksiini. Pikku erakko on asunut minussa aina.

Lapsena painelin metsään mietteineni, opiskeluaikaan kyyhötin aika-ajoin kämpillä ovea avaamatta ja aikuisiässä erakoiduin joko mökille tai saunaan. Nykyään tätä kaikkea kutsutaan ”akkujen lataamiseksi”. Olkoon rauhoittuminen ajatustensa ääreen minkä nimistä tahansa, suosittelen!

Kuormitun huomaamattani liiasta sosiaalisuudesta, vaikka sitäkin puolta elämästäni rakastan. Minusta ei ole kaupungissa eläjäksi: ruuhkissa odottaminen tai niiden jatkuva ennakoiminen, taukoamaton ihmisvilinä, isojen ostoskeskusten hälinä ja lasten kasvattaminen betoniviidakossa eivät yksinkertaisesti ole minua.

Meillä on upea, monimuotoinen Suomi. Ihmisten henkisestä hyvinvoinnista tämä valtio elää. Yrittäjyys maalla ja kaupungeissa on maamme elinehto. Tasa-arvo on hieno sana, mutta mitä se kenellekin merkitsee? Minulle se merkitsee henkistä vapautta olla minä – joka tavalla.