”Täytyy tietää, milloin jokin vaihe on tullut päätökseen.
                         Ajanjakso on ohi, ovi suljetaan, yksi luku elämästä –
                         on takanapäin.
                         Ei ole tärkeää, mitä nimeä käyttää, vaan tärkeää on
                         jättää menneisyyteen ne elämän hetket,
                         jotka ovat jo kuluneet ohi.
                         Ei voi palata ajassa taaksepäin ja
                         saattaa kaikkea ennalleen”. 

Liiba laaba... Miten tämän taas sanoisi, ettei Paulo Coelho käsitä väärin? Ihailen Coelhon mietelauseita ja tavallaan tähän pyrin - tavallaan en. MUISTOT - niistä en luovu :). En ikuna!!

En ole ovien sulkija. Ahdistun ja tunnen itseni yksinäiseksi suljetun oven takana... Pidän AINA ovet raollaan - kuuluuhan menneisyys minuuteeni jota muovaan edelleen. Tämän sain tuntea konkreettisesti juhliessani kesällä vanhenemistani.

Kun joulukuussa 2011 mietin, juhliako vaiko ei - nuorisolla oli selkeä mielikuva asiasta :) Niin, rakkaan sukunihan kyllä tiesin jo odottavankin ilmoitusta, että MISSÄ juhlitaan :) Sitten iski nostalginen ajatus : MITKÄ OVAT NE ELÄMÄNJAKSOT omassa elämässäni, joihin tiukasti liittyvät rakkaat ihmiset haluan juhliini?

Selkeetä !! Oma perhe, lapsuus Korhoskylällä, nuoruus Virroilla, opiskeluriemu Hämeenlinnassa, Opettajuus + Saarijärvi ja suku + aikuisiän ystävät ja tietysti iso joukko entisiä ja nykyisiä avustajiani (Marjan enkelit) . Siinä se kokonaisuus, jota halusin koolle - hinnalla millä hyvänsä...

Olin ylionnellinen kun juhlien lähestyessä kävi jo selväksi, että melkein kaikki rakkaat minun elämänhistoriani ihmiset TODELLA saapuivat tekemään päivästäni ikimuistoisen :)

Ehkä kesällä elin tähänastisen elämäni huippukohdat uudestaan, mutta menneisyyden ovet jätin raolleen... :)

Nyt on tilaa tuleville seikkailuille <3, elämässä eteenpäin smiley, Marja.