Vanheninpa taas vuodella :) Se pisti miettimään nuoruutta.. Olihan siinä puolensa, MUTTA... Nuoruus on villiä, vapaata, kiihkeää JA paineista aikaa! Tämän yritän pitää visusti mielessäni omien nuorteni kanssa aina, kun tulee jonkun ison tai pienenkin pulman ratkomisaika.

Rakkaat vanhempani luotsasivat minua suurella sydämellä ja viisaudella. Sitä toivon voivani siirtää lapsilleni, kun he tulevaisuudessa ohjaavat omaa perikuntaansa. Kannustus ja avun antaminen säilyvät ikuisesti muistoissa! Tässä joitakin asioita, jotka ovat jääneet omalle kovalevylle ikuisiksi ajoiksi, joko autettavana tai auttajana.

Kun täytät 18 ja ensimmäinen onnenhuuma alkaa haihtua, eteen alkaa tihenevässä määrin tulla myös velvollisuuksia, vuosi vuodelta, joissa apu alkuun saattaa olla tarpeen, omaa tahtoa kunnioittaen. Muistan ikuisesti sen tunteen, kun lukion jälkeen piti miettiä mitä haluan opiskella... En halunnut nimittäin opiskella yhtään mitään! Olin vetänyt hyvät paperit ja itseni täysin piippuun :) Ajatuskin opiskelusta ällötti ja siinä sitä ihmeteltiin porukalla, että mitä ihmettä minulle keksitään seuraavaksi vuodeksi... Viisaat vanhempani eivät ahdistaneet minua mihinkään suuntaan, vaan he kysyivät kärsivällisesti olisiko aika pitää välivuosi ja vaikka etsiä töitä? 

Muistan sen henkisen helpotuksen tunteen, kun vanhempani ymmärsivät uupumukseni. Etsin töitä ja tässä vaiheessa pelastavina enkeleinä toimivat ystäväni vanhemmat, jotka värväsivät minut kaupan kassalle vuodeksi. Nautin täysillä vuodestani ja täysin selväksi myös tuli, että haluan opiskelemaan! Takkuinen oli ensin tieni, sillä kun en päässyt lukemaan englantia, enkä psykologiaa, otin paikan vastaan talouskoulusta. Se oli elämäni virhe :) Mutta nytpä tiedän miltä tuntuu tehdä jotain tosi vastenmielistä! Kärsin siellä koulussa joka päivä ja rukoilin mielessäni, että pääsen jompaan kumpaan kouluun, johon tulokset eivät olleet vielä tulleet...

Voi sitä ilon päivää, kun sain kesken talouskoulun tietää, että pääsen Hämeenlinnaan opettajainvalmistuslaitokseen! Sinä hetkenä lensi essu naulakkoon, marssin toimistoon ja hymyssä suin ilmoitin, että en sitten huomenna enää tule :) 

Luulin autuuden alkavan, mutta moni kiemurahan siinä oli edessä ennenkuin purjehdin opinahjooni. Jotta pystyin aloittamaan opiskelut, piti hakea opintolainaa pankista... Monta päivää olin maha kuralla ja itku kurkussa ja sitten oli tämän täysi-ikäisen pakko pyytää nöyrästi, voisiko isä tulla mukaan :)  En ole ehkä ikinä tuntenut itseäni niin noloksi, kuin pankissa, kun en ymmärtänyt koko lainan hausta yhtään sanaa! Sen tajusin, että kun suljimme pankin oven, olin onnellinen opintolainan saaja! Mistään koroista tai lainan takaisinmaksusta en siinä vaiheessa ymmärtänyt hölkkäsen pöläystä!

Asunnon etsiminen monen sadan kilmometrin päästä oli rasittavaa... Sitä se on tänä päivänäkin, vaikka laina-asiat sentään hoituvat netissä. Taas minua auttoi ystävä, joka asui ja opiskeli kyseisessä kaupungissa. Olihan ne rojutkin saatava Hämeenlinnaan ja taas saivat vanhempani auttaa: Koko suvun huonekalut inventoitiin ja sitten piti nieleskellen hyväksyä vähän kaikenlaista roinaa, joka ei ehkä ollut siinä vaiheessa mieleen, mutta rahaakaan ei ollut, joten paha oli valittaa!

Nykyään oman rasittavuutensa asuntoasiaan tuo hirvittävä opiskelijaryntäys, jokaista vapaana olevaa asuntoa kohti! Eräänkin kerran on koettu sekin, että joku vetää välistä ja tarjoaa pimeästi asunnosta sen verran enemmän, että saa sen itselleen! Eli tuntuu, että kaikki keinot ovat sallittuja asunnonmetsästyksessä. Ärsyttävintä kaikista ovat älyttömät takuuvuokrat, jotka kohoavat niin pilviin, että karsivat pakosti monien opiskelijoiden mahdollisuudet! Tätä kujanjuoksua olen nyt kuusi vuotta seurannut varsin aitiopaikalta ja tänä vuonna ensimmäistä kertaa kävi tuuri: molemmat uuden asunnon metsästäjäni saivat asunnot, joissa on kohtuullisten vuokrien lisäksi uskomattoman hyvät asunnot ja vuokraajat.

Nuoriso tarvitsee opastusta tänäkin päivänä tosi monissa asioissa: miten tehdään sähkösopimus? Miten tehdään vuokrasopimus? Mikä nettiliittymä kannattaa ottaa? Miten haetaa opintotukea ja lainaa? Mistä saa kaikki tarvittavat huonekalut ja astiat, jne. Onneksi nykyään ei itse tarvitse tehdä veroilmoitusta! Voi nolous... Muistan, kun ensimmäinen veroilmoitus saapui opiskeluaikana! Katselin sitä tyhmänä ja kun en tajunnut siitä yhtään mitään, soitin automaattiseen puhelinvastaajaan, eli isälleni. Tuskin olin puoli lausetta saanut sönkötettyä, kun purskahdin itkuun... Se tepsi aina! Ihana isä sanoi: "lähetä se tänne niin minä täytän ja opetellaan sitten yhdessä, kun tulet"! Onneksi nykyään on esitäytetty veroilmoitus :) :) :) 

Nykyään tietokone auttaa monissa asioissa, mutta ei se poista sitä tosiasiaa, että vanhemmilla on tosi tärkeä rooli nuorten aikuistumisessa. Yksistään jo sosiaaliset taidot opitaan vanhemmilta, niitä ei tietokone tule ikinä korvaamaan! Summa summarum, sanon kuten jo edesmennyt ystäväni tapasi sanoa: "Olisipa tämä kokemus ja ikää 30 vuotta vähemmän" :)

LAPSET.jpg

Vesisateen sumentamin ajatuksin, Marja