"On aika tulla, on aika lähteä. Ja siinä välissä aika oppia ymmärtämään ".

 Kevät keikkuen tulevi. Minäkin heräsin talvihorroksestani ja heitin viltin nurkkaan. Sinne joutavat kohta villasukatkin, mutta vain päiviksi. Rakastan lämpöä, norjistaahan se halvaantuneita jäseniäni. Toisin kuin viidakkorumpu rummuttaa, ramppaan talvisin Thaimaassa puhtaasti lämmön takia. Olen Auringon lapsi – keskellä kesää heinäseiväs kainalossa syntynyt ujo ja herkkä rapu-tyttö…
Niin, ujous karisi minusta vasta sairastuttuani aivorunkoinfarktiin vuonna 2004 ja herkkyys taas vastaavasti tuplaantui. Alussa olin todella herkkä reagoimaan, mitä minusta tai minulle puhuttiin, miten minua tuijotettiin tai jätettiin kokonaan huomioimatta. Nyt ymmärrän teitä ihmiset – mutta kerron silti muutaman asian , joihin törmään vieläkin.
Tuijotus on eräs taiteen laji: minulla on hyvä näkö, laaja näkökenttä ja herkkä vaisto. Bongaan sivusilmällä hyvin nopeasti tuijottajat. Jaan heidät mielessäni töllistelijöihin, kiinnostuneisiin ja ulallaolijoihin. Töllistelijät ovat  uteliaita, kiinnostuneet tulevat usein kysymään kirjaintaulustani. Ulallaolijat kurkistelevat ja pähkäilevät, mutta eivät tule kysymään mitään. Olen tottunut hymyilemään tuijottajille!
 
Melko usein minut tunnistetaan lehdistä. Saan paljon sähköpostia tai tuntemattomat ihmiset  tulevat halaamaan ja kiittävät että uskallan olla julkisuudessa. Monelle tulee  minua katsellessa kiitollinen mieli omasta elämästä. Näistä kohtaamisista tulee minullekin lämmin mieli. Sanomani on : rakasta ja kunnioita omaa elämääsi sellaisena kun se on Sinulle annettu. Turhasta älä valita ja naapuria älä kadehdi!
En tavoittele pärstätunnettavuutta. Asiani  levittämistä  ja ennakkoluulojen voittamista – sitä minä tavoittelen. Lähes aina minua luullaan esimerkiksi kuuroksi. Kuuloni on valikoiva, mutta riittävä! Alussa mietin pikku perkeleitä mielessäni, kun ihmiset puhuivat avustajalleni: ”Voisitko sanoa Marjalle, että..” – minun istuessa vieressä! Yhtä yleinen on luulo, että minulla ei ole tuntoa. Tuntokin on yhtä terävä kuin järki päässäni. Muistini on terästä :  muistan ajoittain liiankin hyvin  käytyjä keskusteluja ja etenkin ihmiset, joita olen rikkaan elämäni varrella kohdannut.  Eli pieni tarkennus valtaistuimestani : pyörätuolissa istuva ihminen ei automaattisesti ole kuuro,  sokea, tunnoton tai muistinsa menettänyt – eikä tyhmä, vaikka hymyileekin!
Tyhmältä tuntuu, kun minua nimitellään potilaaksi! Minä, joka en ole sairastanut edes nuhaa seitsemään vuoteen ! En siis suostu olemaan sairas! Epäonnekseni halvaannuin vuonna nakit ja muusi, mutta siinä onkin vissi ero sairaaseen, kipua tuntevaan ihmiseen! Näin pääsiäisen lähestyessä sopii kaikkien muistaa:” Niin kuin toivot ihmisten Sinua kohtelevan – kohtele Sinä samoin heitä ”.
Kevätlämpöisin toivein Marja