Tämä kirjoitus on kokonaisuudessaan tässä. Osa siitä julkaistaan kolumninani to 10.8.2017 paikallislehti Sampossa.

 

 

Välittäminen

 

Aito välittäminen – ja maailma olisi parempi paikka elää. En syleile itsekään koko universumia, mutta väitän, että jos jokainen ihminen välittäisi aidosti edes viidestä ihmisestä, maailma olisi täysin erilainen paikka asua. Välittäminen on pieniä tärkeitä tekoja ja sanoja. Kukaan meistä ei voi verhoutua niin kaikkivoivan kiireen taakse, ettei ehdi antamaan hetkeä aikaansa niille, joista välittää. Kyse on taas kerran asenteista ja arvoista. Toki kannattaa elää myös itsensä takia muita huomioiden; uskon, että hyvyys palaa hyvyyden luo. Uskon näin taas, vaikka hoitovirheen jälkeen kyselinkin Luojaltani: ”Näinkö paljon Sinä minua rakastat, että vaikka olen läpi elämäni yrittänyt olla ystävällinen kaikille, heität minut petoeläimille”?

Välittäminen tai välinpitämättömyys – tarvitseeko niiden olla toistensa vastakohtia? Elämä on täynnä mustan ja valkoisen eri sävyjä – samoin myös tämä asia. Ei kukaan aina jaksa olla sosiaalinen tai antaa itseään ”likoon”. Joskus on aika vain erakoitua.. Kaikilla on oikeus omaan aikaan, vain omille asioille. Se antaa energiaa myös muiden aitoon kohtaamiseen. Jos omaa aikaakaan ei järjesty, aivan varmaa on, että keho järjestää aikaa lääkäriin. Se voikin sitten olla pitempi juttu… Omalta kohdaltani tämä locked-in tila ja aivorunkotukos eivät ole saaneet mitään lääketieteellistä, loogista syytä – tuskin koskaan saavatkaan.

Liika välittäminenkin voi muodostua taakaksi, jos on herkkä ihminen. Itse olen kamppaillut tämän problematiikan kanssa: viestimeni tulvivat ihmisten yhteydenottoja, joissa he kertovat eri tavoin koskettavia, uskomattomia tarinoitaan. Sydän tahtoisi vastata, mutta mieli ei aina jaksa sukeltaa toisten elämiin. Monesti joudun vaan tyytymään viestin lukemiseen. Lisäksi otsahiirellä kirjoittaminen on työlästä, myönnän.  Säästäessäni itseäni tunnen poikkeuksetta piston sydämessäni. Usein myös oikeita sanoja on vaikea löytää, koska en voi tietää ihmisten henkistä kantokykyä. Olenko välinpitämätön ihminen? Tiedän, että en ole.

Kyse on siis ajan ja arvojen oikeasta ajoittamisesta – noin konkreettisessa mielessä. Uskon, että meillä kaikilla on halu välittää edes niistä viidestä ihmisestä. Kiihkeä elämisen rytmi vaan sokeuttaa meidät.. Toisaalta koskaan ei umpimähkää voi syyttää ketään välinpitämättömäksi tietämättä toisen elämästä. Jokaisella meillä on omat ristimme kannettavina. Myötätunto ilman sääliä tuntuu useimmiten oikealta tavalta suhtautua.

Kun joku oikeasti haluaa kuulla mitä minulle kuuluu, sydämeni heittää volttia. Oikeat kysymykset oikeaan aikaan sanottuina kirkastavat päiväni. ”Miten voit pysyä pyörätuolissa, kun siinä ei ole laitoja”? minulta kysyttiin taannoin. Älykkäin kysymys vuosiin! Hämmennyin sekunnin murto-osaksi. Kuulin omien aivosolujeni kiihkeän työskentelyn, kun kerroin tiivistetysti sen valtavan edistyksen, minkä vuosien fysioterapiassa käynnit ovat minulle mahdollistaneet. Samalla herkistyin sisäisesti siitä, että joku on malttanut välittää niin paljon, että moisia mietiskelee!

Maailma huutaa välittämisen perään ja kohteita sille löytyy joka lähtöön. Palkitsevinta on aloittaa omista läheisistään. Ole aidosti ja ajatuksella läsnä. Läheistemme hyvinvoinnista lähtee vyöry globaaliin hyvinvointiin. Tarvitsee vain uskoa ja toimia!

 

Lämmöllä kesäMarja

20643704_10211699390418083_1896559239_n.