Musiikki on aina kuulunut elämääni. Kotonani laulettiin, koska meille kaikille oli suotu molemmin puolin laulunlahja ja –ilo! Isäni mieskuoroili niin pitkältä ajalta kuin muistan. Sydän sykkyrässä pidin isälle peukkuja, kun hän vetäisi soolona ”Laatokan” Virtain mieskuoron juhlakonsertissa. Olisiko ollut vuosi 1972 kun isä oli mukana äänittämässä Kullervo – sinfoniaa Bournemouthin sinfoniaorkesterin kanssa. Äidillä oli myös sukurasitteena musiikki sielussa ja mielessä. Nuorena hänellä oli kolmen naisen bändi, jossa äiti oli solistina. He kiertelivät keikoilla ja lauloivat lähinnä lavamusiikkia.
Lauloimme myös perheenä. Taisi olla kotikyläni Kotalan joku jouluinen juhla, kun lauloimme äänissä ”Maa on niin kaunis”, rakkain joululauluni kautta aikain. Äiti veti alton, minä sopraanon, pojat tenorin ja isä basson. Jostain käsittämättömästä syystä opin korvakuulolta myös basson ja vähänkö olin loukkaantunut, kun kuulin, että vedänkin sopraanon! Se oli mielestäni liian tuttu stemma!
Koulun juhlissa olin aina lauluroolissa ja nautin laulaa. Tiernapojat jäi erityisesti mieleen. Olin lakana päällä ja sininen tähtitötsä päässä yksi Itämaan tietäjä. Siinä sai laulaa paljon!
Yksi nolo muisto liittyy ns. ”henkisiin kilpailuihin”, joita siihen aikaan pidettiin, vaikka nimen funktiota en tiedä; ei sisältö ainakaan ollut aina henkinen! Niin, kerran sitten olin esiintymisvuorossa. Pianon säestyksellä aloin laulaa: ”Näin metsän halki viesti käy, nyt laulajaiset on…!. Enempää en sitten muistanutkaan! Punaposkisena kuuntelin pianon pimputuksen loppuun, niiasin ja jäykähkösti kipitin penkkiin häpeämään. Sain oikein tuplanöyryytyksen, kun luokkakaverini Seija sai palkinnon Peppi Pitkätossuesityksestään! Kade kun olin, arvelin sen johtuneen vaan Seijan Peppi - peruukista… Otin kyllä tasoituksen Honkajoella. Lauloin ”Oi katsohan lintua oksalla puun”. Voitin ja liikutuin kyyneliin!
Isä ja äiti lauloivat eri kuoroissa yhdessä tosi monta vuotta – oikeastaan äidin kuolemaan saakka. Isällä, 81 v. on VIELÄKIN upea lauluääni.
Minä otin yksityisiä laulutunteja yläasteikäisenä. Tunnit olivat aina lauantaiaamuisin ja 20 km linja-automatkaa mennen tullen. Se oli ok, mutta minua olisi kiinnostanut pop, opettajaa kansanlaulut! Se ei kantanut pitkään…
Abba veti minut hyytelöksi ja monta vuotta renkutin levyn mukana Abban biisejä. Olin aina seksikäs Agnetha – blondi ja sopraano! Osasin joka biisin ulkoa. Osaan vieläkin! Se oli rakkautta se!
Pääsin muuten opettajakoulutukseen vapaaehtoisen musiikkinäytteen takia, josta sain täydet pisteet. Tapio Rautavaaran ”Sininen uni” siivitti minut opettajaksi! Se kappale tuli rakkaaksi sitäkin kautta, että lauloin sitä lapsille joka ilta, iltarukouksen jälkeen, noin 10 vuotta! Iltarukouksen pituuteen puututtiin siinä vaiheessa, kun naapurin kaninkin puolesta piti rukoilla!

Sairauteni vei sekä puheen että laulun, mutta rakkautta musiikkiin se ei onnistunut tappamaan. Lapseni ovat kaikki musikaalisia ja me koko perhe olemme musiikin suurkuluttajia. Kaikilla on varsin laaja musiikkimaku, ja jotain yhteistäkin löytyy tyttöjeni kanssa : Johanna Kurkela herkistää meitä kaikkia, niin lauluillaan, tulkinnoillaan kuin sympaattisella, rakastavalla persoonallaan. Kuopion Tuomiokirkossa hiljennymme joulun alla taas kerran kuulemaan tätä sulotarta!

Ilolla Odottaen, Marja & co.

johanna%20kurkela%20paviljonki2-normal.jMu