Tämä teksti julkaistiin pari viikkoa sitten kolumnina paikallisessa Sampo-lehdessä. Nizzan reissu on kesken, mutta joskus on "sisäinen pakko" tehdä asioita epäjärjestyksessä..

Viikon päästä tulee Nizzan päätösosa. Kestäkää minua!!!

 

Oman onnen seppä

Tapahtuupa elämässäsi sitten mitä tahansa, kannat sinä itse loppupeleissä vastuun elämästäsi, valinnoistasi ja ratkaisuistasi.

Rakastin lapsena satuja: luin muutenkin paljon ja mummuni osti minulle kaikki maailmanhistorian kuuluisimmat satukirjat. Julmatkin sadut päättyivät varauksetta onnellisesti. Positiivinen sadun lopun odotus kutkutti mahanpohjaan asti.

Kyllä minä jo lapsena erotin mielestäni hyvän ja pahan, ilkeän ja kiltin, sadun ja todellisuuden. Siksi yllätyksenä ei tullut aikuistuessa, että itse pitää ottaa vastuu siitä, keihin luottaa, että osaa pitää puolensa ja että elämä ei todellakaan ole kuin saduissa.

Muistan, kuinka äitini oli huolissaan, koska olin liiankin kiltti, vetäydyin vain läksyjen ja luonnon pariin ja vähät välitin ikäisteni jutuista. ”Ei se unelmien prinssi sinua kotoa tule hakemaan”, hän tapasi sanoa ja voi veljet, että minua ärsytti!

Olin auttamattoman ujo ja aikuisten maailma tuntui alussa ahdistavalta, pelottavalta ja monimutkaiselta. Ilman kolhuja ei ihmisyyden opettelussa välty kukaan, eikä pidäkään välttyä – onhan se ainoa tie sisäiseen kasvuun. Miten rajujen vaiheiden kautta kukin sitten sisimpänsä löytää, on elämän salaisessa käsikirjoituksessa kerrottu. Surullisinta minusta on olla löytämättä todellista minäänsä – sen kohtaaminen kun vaatii rohkeutta.

Kun minulta aikanaan riistettiin kaikki inhimilliset selviytymiskeinot halvaukseni myötä, jäi jäljelle itselleni pahin ja epämiellyttävin eloonjäämiskeino: oman persoonani täydellinen hylkääminen, ilkeys, itsekkyys ja viha aseinani astettain elämässä eteneminen. Kestin tuon kaiken, koska kuljin jääräpäisesti kohti päämäärääni. Ilo ja inhimillisyys kasvoivat päämäärän lähestyessä!

Nykyisin, kun kaikesta on vierähtänyt jo aikaa, voin todeta tyynen rauhallisena, että mitä kapeammaksi minun elämäni piiri vedettiin, sitä kiitollisempi sitä osasi ja osaa olla siitä, mitä vielä saa ja pystyy olemaan!

Ihmisyys on laji, jonka opettelu ei lopu koskaan, siitä tuskin jaetaan päättötodistuksia. Kuitenkin, vain olemalla rehellinen oma itsensä – voi löytää mielenrauhan. Koskaan et pysty kaikkia miellyttämään, mutta eihän se mikään elämän päämäärä olekaan! Olla rehellinen sisimmälleen ja siltä pohjalta muille, on minun elämänasenne nykyelämässäni. Virheeni ihmisyydessäni ovat muiden arvosteltavissa, mutta nekin kannan selkä suorassa – olen oman elämäni sankari ja oman onneni seppä!

Päätökset joita teen, tunnen oikeiksi ja oikeutetuiksi silloin, kun syvä rauha laskeutuu sisimpääni. Ennen hain muiden hyväksyntää. Onhan tämä kypsymistä, ei suinkaan vanhenemista ? Olkoon se mitä tahansa, toivon teille kaikille sydämeni pohjasta positiivista, lempeää kesämieltä <3 SuviMarja.085-610x457.jpg