Opettajuuteni alkutaival...

Nyt alkaa olla se hetki vuodesta, että monessa, niin monessa kodissa mietitään taas nuorten opiskelupaikkoja. Moni nuori on omissa valinnoissaan pihalla kuin laskiämpäri.

penkkarit5-normal.jpg

Halu omaan elämään polttelee, mutta ensin pitäisi edes vähän tietää suuntaa minne haluaa. Meillä vanhemmillahan näitä ideoita riittäisi, mutta ehkä jo kolmannen lapsen kohdalla herää tajunta sille tosiasialle, että: ”Hei, hehän päättävät tulevaisuudestaan

ihan itse”!penkkarit-normal.jpg


Olin itse tunnollinen ja motivoitunut lukiolainen, jonka jatkoelämän suuntaviivat pyörivät lähes ympyrää, kun tuttu ja turvallinen lukio löi lätsän päähäni ja päästi minut maailmalle.


penkkarit2-normal.jpg

Keväällä lukiokaverit vaan hävisivät jonnekin ja tunsin, että minä maan matonen olen ainoa, joka ei tiedä pätkääkään, minne haluaisi, saatikka pääsisi opiskelemaan…Ei siinä paljon vielä kolahtanut lukion ammatinvalinnan opettajan arvio: ”Et ole erityisen loistava missään, mutta olet tasaisen hyvä kaikessa. Sinusta voisi tulla opettaja”!


Olin ihan ulalla. Hain lukemaan englantia Jyväskylään. Tuskin edes nimeni oli oikein paperissa, niiiin paljon jännitin pääsykokeita. Hain myös Tampereelle lukemaan sosiologiaa, joka ei kyllä kiinnostanut pätkääkään. Tein taatusti lakritsansyönnin maailmanennätyksen, kun pänttäsin rutikuivaa, keltaista tiiliskivipääsykoekirjaa. Yäk!penkkarit4-normal.jpg

Onnekseni pääsin vuodeksi töihin ystäväni vanhempien upouuteen kauppaan. Nautin tuosta työvuodesta paljon, sillä opin siellä tuiki tarpeellisia vuorovaikutustaitoja. Välivuosi ajatuksena oli ensin tappio, se tuntui alentavalta kun ei päässyt heti opiskelemaan.

Nyt naurattaa. Olen todellatodella kiitollinen, että mukavat, elämää enemmän kokeneet työkaverit juttelivat ja kannustivat minua elämässä eteenpäin. Tuo työvuosi auttoi ajatuksiani selkiintymään.penkkarit3-normal.jpg

Niinpä seuraavana keväänä astetta kypsempi Marja alkoi taas miettiä vaihtoehtojaan: kulmakarvat vähän vähemmän kurtussa. Kävin Jyväskylässä lastentarhanopettajan pääsykokeissa. Tunsin heti, että pääsen sisään, mutta tunsin myös heti, että tämä ei ole minun juttuni. Hain Hämeenlinnan opettajainkoulutuslaitokseen. Pääsykokeet käytyäni tiesin HETI: tämä on se paikka, mihin haen niin monta kertaa, että pääsen!

Pääsykokeissa oli omat haasteensa: verenpaine kimposi kattoon, kun huomasin, että musiikkinäytteeseen tulleilla oli järjestään jokin soitin mukana.  Vajosin odotustilan punaisten tuolien vuoripoimuihin, kun hävetti jo etukäteen oma vuoroni: minulla oli vain lauluääneni!… Sitten päätin laittaa koko persoonani peliin!

Kun minut kutsuttiin sisään, ensimmäinen kysymys oli: ”Osaatko soittaa jotain” Pokkana kerroin, miten lopetin 7-vuotiaana pianonsoiton, kun teloin etuhampaani pianonkanteen. Varmuudeksi näytin vielä lohjenneen etuhampaani. Arvioitsija nauroi niin että pallomaha hytkyi! Soitin ulkomuistista ”Keinu”- kappaleen M. Aaronin pianokouluvihkosta, lauloin Tapio Rautavaaran ”Sinisen unen” ja taputin rytmejä.

Toinen osuus oli opetustuokio luokalle. Aiheekseni arvottiin: Koira opetustehtävissä. Fiilistä vähän nostatti seuraava tapaus: odotin vuoroani, kun edellinen kokelas kannettiin pyörtyneenä luokasta.. Jep, jep…

Näytetunti meni mielestäni hyvin – lapset olivat täysillä mukana ja tunsin rakastavani opettamista!
Jäljellä oli haastattelu, josta en muista mitään muuta, kuin että ihan totuudessa en tainnut pysyä – halusin niin kiihkeästi opiskelemaan opettajaksi!

Joku paikka piti syksylle olla ja niin sitten aloitin Tampereella talouskoulun ja odotin tuloksia. Pääsin sekä Jyväskylään että Hämeenlinnaan! Valinta oli päivänselvä ja sillä siunaamalla, kun sain tiedon Hämeenlinnasta, iskin rätin pöytään, sanoin: ”heippa”! ja talouskoulun ovet paukkuivat. Olin onnellisesti saanut opiskelupaikan!

Tuosta kaikesta on jokunen vuosi aikaa. Kuitenkin jännitän taas täysillä monen nuoren puolesta, heille onnea ja sitkeyttä toivoen opiskelupaikan metsästyksessä!

Periksi ei anneta, eikä sääliä kerjätä. Täältä tullaan Elämä! Nauttikaa nuoret, tehkää kaikkenne…

Toivoo MarjaMustikka

P.s varasuunnitelma pitää aina olla!