Kirjamatkani tuntuu nyt jälkeenpäin ihan unelta. Kyllä, olin miettinyt asiaa vuosia, mutta nyt ihmettelen miksi viivyttelin näin pitkään, ennen kuin aloin tositoimiin?

 

Viime yönä listasin päähäni viivyttelyni syitä ja löysin monta, rehellistä syytä.

 

  1. Lapseni: minun piti olla täydellisen varma, että lapseni ovat henkisesti valmiita lukemaan kaunistelemattoman kirjani. Jotain he toki tiesivät, mutta esim. sairaalaepisodeista en ollut ikinä puhunut heille mitään. Odotin, että kuopukseni kirjoitukset olivat ohi. Sitten aloin puhua mahdollisesta kirjasta, sitä ehkä seuraavasta kohusta ja kysyin luvan kaikilta rakkailta nuoriltani kirjan kirjoittamiselle.

 

  1. Muut läheiseni: toki keskustelin kaikkien läheisteni kanssa kirjaan tulevista aroistakin asioista ja näin jutellen runko alkoi hahmottua päässäni, samoin ne raamit, jotka kaikki hyväksyivät. Ihmisten nimet ovat todellisia, kaikki on totta, pelkistelemättä. Tämä seikka ehdottomasta avoimuudesta hirvitti: kesti aikansa olla valmis avaamaan sisimpänsä.

 

  1. Kuten kirjassani kerroin, oikeuden käyminen, lopulta sen saaminen ja vahingonkorvausrumba veivät vuosia ja vuosia.. En halunnut antaa lehdissä mitään keskeneräistä infoa, vaikka sitä minulta usein kysyttiin…

 

  1. Kirjoittaa kirja? Osaanko? En halunnut tehdä huonoa, yhdentekevää kirjaa, vain saadakseni sanoa, että se on minun tekemä! Kävin Avoimen yliopiston lyhyen ”Luovan kirjoittamisen ” kurssin ja vakuutuin, että tekstini kelpaa. Kuitenkin mietin, miten selviän kirjani puhtaaksikirjoituksesta, sillä en tiennyt siinä vaiheessa mitään kirjan teosta! Niin, halusin ajatuksissani tehdä kaiken, IHAN KAIKEN ihan itse. Niin sitten sain tehdäkin, kiitos Myllylahdelle – kustantajalleni!

 

  1. Aika? Saisinko mitenkään järkevästi järjestettyä aikaa keskittymiselle, kirjoittamiselle? En ollut valmis luopumaan terapioistani: maanantaina fysioterapia 90 min. ja toimintaterapia 90 min., keskiviikkona fysioterapia 90 min., torstaina puheterapia 90 min. ja perjantaina fysioterapia 90 min. Hmm. hetken mietin ja kysyin enkeleiltäni, suostuvatko he joinakin päivinä muuttamaan iltavuorojaan esim. klo 16-00.00 ? Näin saatoin hoitaa sekä terapiat ja silti jäi aikaa 8-10 tuntia päivässä kirjoittamiselle.

 

  1. Kestäisinkö minä läpikäydä sen kaiken TAAS uudestaan? KYLLÄ! Läheisteni ja itseni takia minun nimenomaan pitäisi niin tehdä! Tiesin mitä aloittaminen edellytti: minun pitäisi lukea ennen kirjoittamisen aloittamista kilokaupalla epikriisejä ja lääkärin lausuntoja...

 

  1. Haluaisinko minä OIKEASTI kertoa sen karun totuuden koko maailmalle, mitä elämässäni tapahtui kymmenen vuotta sitten? Kyllä, sanoin itselleni ”tahdon” tähänkin asiaanj. Niin alkoi Marjan seikkailu kirjailijan Ihmemaassa!

Jatkuu seuraavassa blogissa :) Mad Marja <3

owl-47526_640.jpg