Uuteen vuoteen

Istuin 20.12.2021 tietokoneen ääressä. Olin niin yliväsynyt syksystä, että päätin yksinkertaisesti jäädä eläkkeelle. Päätös sisälsi luentojen, kirjojen kirjoittamisen ja blogin lopettamisen. Keskittyisin vihdoin vain omaan hyvinvointiini. Itketti.

Bling.

Rasittuneet aivoni noteerasivat sähköpostin kilahduksen. En tunnistanut lähettäjää. Näin siinä luki:

Moi, Marja!

Me saatiin tehtäväksi tehdä 9-luokan päättötyöksi äikässä kirjailijakansio. Eli kaikessa yksinkertaisuudessa piti siis valita kirjailija ja tehdä siitä aika suuri työ. Ja sä valikoiduit mun kirjailiaksi! Yhtenä valinnaisena tehtävänä oli suunnitella kirje kirjailialle. Ajattelin, että olis varmaan super kiva kuulla vähän nuorempienkin mielipiteitä ja enhän mä mitään menetä, jos oikeasti tän sulle lähetän. En ikinä oo oikein pitänyt lukemisesta ja siksi tehtävä oli aika ankeeta kuulla. Toki olin jo tietoinen tästä edeltäviltä 9-luokkalaisilta.

Pohdin kauan kenet mä valitsisin kirjailiaksi, ja ehkä mä sitten pohdin liikaa ja en saanu oikein valituksi ketään. Mun äiti ehdotti mulle alunperin eri kirjailijaa ja niin mä vaan päätin, että alan sen kirjaa lukemaan. No se kirja ei oikein ollu mulle suunnattu parin sivun luettua. Ja päätin sitten vaihtaa kirjailijaa. Mietin taas tosi kauan, että kenet mä nyt sitten ottaisin. Kirjailijan kirojen piti olla mulle jotenkin säväyttäviä, että oikeesti kiinnostuisin lukemisesta. Mun ihana äikän opettaja näytti mulle sun kirjasi. Suoraan sanottuna olin aluks vähän epäluulonen kirjaasi kohtaan, koska en aatellut sen olevan mulle suunnattu.

Mä aloin sitten äikän lukutunnilla sun kirjaa “Häivähdyksiä-erityinen elämäni” lukeen. Se 45 minuutin tunti meni normaalia nopeemmin tai ainakin sitä se tuntu. Jo heti kirjan alussa tarinasi kosketti. Ja pidin sun kirjoitus tavasta tosi paljon. Sun tomerat mielipiteet ja todella suoraselkäisyys tuntui vaan tosi tutulta ja turvalliselta. Ja pohjustan vielä, että en ikinä mun elämässäni oo tykännyt lukemisesta, mutta tää oli yks ensimmäisistä kirjoista, joka herätti mussa paljon erilaisia tunteita.

Kun luin hoitovirheestä ja kaikesta siitä, miten huolimattomasti ja välinpitämättömästi lääkärit ja hoitajat voivat käyttäytyä, se sai mut kiehuun. Tottakai ymmärrän kiireen jokaisessa sairaalassa, mutta KETÄÄN ei saisi jättää huomioimatta ja avutta. Etenkin jos apua on pyydetty ja epänormaaleista tuntemuksista on ilmoitettu.

Vaikken sua tunne niin silti musta tuntu, että kirja jollain tavalla lähensi meitä. Jokainen pieni “ilonaskel” mitä sait otettua, teki mut niin onnelliseksi. Pidän sua niin rohkeena ihmisenä, koska siitä huolimatta minkä kauheen trakedian koit oot aina jaksanut unelmoida ja toivoa parasta.

Musta parhain tapa kuvata sinua jonkun kysyessä on, että “hän taisteli kuin ruhtinas!”

Ps. Todella hyvää jatkoa ja kaikkea hyvää sulle.

Sydämmellä: X.X 15-vuotias, X- koulusta

BLING.