Olen ylpeästi maatalon tyttö. Olen siis elänyt tärkeän osan elämääni luonnon helmassa. Monimuotoinen luonto on ollut luonteva osa aina arkista elämääni. Kunnioitukseni sitä elinympäristöä kohtaan on ollut tavallaan osana elämääni sen kummempia miettimättä, tarjosihan se aikanaan elannon perheelleni.

Metsästys ja kalastus ovat nekin olleet luontoa arvostaen elämässäni mukana kuten sienestys, marjastus ja ravustus. Kaiken maailman koppakuoriaiset, hämähäkit, madot ja muut ötökät ovat tulleet tutuiksi.

Huomaan kuitenkin, että halvaantumiseni toi mukanaan asioita joita ennen en edes miettinyt... Kuluva kesä on ollut minulle, kesän lapselle, unelmien täyttymys lämpöineen. Vietän melkein koko vuoden sisällä, koska raajojeni nykyinen verenkierto on heikentynyt. Palelen usein. Niinpä kesän lämpö on hellinyt raajojani koko rahan edestä.

Takapihalla on rakastamani puutarha terasseineen, jossa olen kiduttanut avustajiani milloin lautapelejä pelaten, jäätelöä syöden tai auringossa kärventyen. Tähän liittyen sattui muutama yhteenotto luonnon kanssa :)

Takapihani on ötököiden ja etenkin pölyttäjien kultakaivos.Siinä missä aktivistit vouhkaavat pölyttäjien sukupuuttoon kuolemisesta, lisääntyy iloinen pörinä minun kukkieni kimpussa. Eräänä päivänä hikoilin tapani mukaan terassin kuumuudessa ja avustaja lähti hakemaan päivittäistä jäätelöannosta sisältä. Hän ehti olla pois ehkä minuutin kun pullea kimalainen istui leualleni imemään hikeäni. Yritin tehdä leukaliikkeitä jotta olisin saanut herhiläisen pois iholtani. Vaan miten kävikään? Karvainen ystävä sujahti suuhuni! Olin paniikissa, sillä en pystynyt huutamaan ja saatoin vain rukoilla että karvapallo ei tykkää ammollaan auki olevasta suuvärkistäni... Onnekseni hampaat olivat kai pesemättä ja pörriäinen ampaisi kuin nuoli paremmille apajille. Olen allerginen tosi monille luonnonkin asioille ja näin jälkeenpäin tajusin kuinka vaarassa olin ollut.

Yölliset kamppailut ovat naurattaneet, mutta myös työllistäneet yöpartiota. Milloin kärpänen on kiusannut minua pari tuntia yöllä naamallani istahdellen tai tunnistamaton ötökkä tunki tunnin ajan suuhuni, saaden minut melkein menettämään järkeni! Yöpartion tullessa paikalle sanoin suu tiukasti kiinni: "Tappakaa se!" Ötökkäraukan ruhjoutunut keho oli suupielessäni ja raajat roikkuivat siinä vieressä... Yäk!

Olen aina luonnon puolesta mutta rajansa minunkin luontoystävällisyydellä.

Nautitaan vielä kesästä, Marja <3

 

Kuva: Siina Nissilä