Uusi aikakausi

Minulla on ollut jo viisikymmentä vuotta kaksi intohimoa: urheilu ja yhteiskunnalliset asiat. Alakoulussa lempiaineeni oli liikunta. Puitteet sille olivat vaatimattomat, sillä kyläkoulussa ei ollut liikuntasalia, saatikka urheiluvälineistöä. Liikunnan riemu sen sijaan oli läsnä joka päivä. Välitunneilla pelasimme eri pallopelejä, luistelimme ja suksilla sivakoitiin se, mikä ehdittiin. Luonto tarjosi vaihtelevia latuja ja kyläläisten yhteishengellä nousi hieno luistelukaukalo, jossa tapasin illalla kylän muita nuoria. Liikunta oli elämäntapa, jonka hedelmistä nyt saan olla enemmän kuin iloinen.

Koskaan en kyseenalaistanut kuuden kilometrin koulumatkaani, jonka kuljin joko kävellen, kelkalla, pyörällä tai suksilla. Sain päivän liikunta-annoksen kuin huomaamatta, vaikka usein sekään ei riittänyt. Kun ilta koitti, reippailin jääkiekkokaukalolle uudestaan saadakseni olla kylän poikien maalitauluna. Jouduinhan aina maalivahdiksi, jos halusin pelaamaan.

Olen huolissani nykylasten ja nuorten liikunnan puutteesta. Mielestäni sillä on melko suora yhteys alati lisääntyviin mielenterveysongelmiin. Sometus vie nuorten elämästä suuren osan, eivätkä aivot saa tarpeeksi raitista ilmaa tai happea. Some sinänsä paineistaa, sitoo ja kuormittaa nuoria siinä määrin, että liikunta jää usein vain ajatuksen tasolle. Ymmärrän Instagramin ja TikTokin koukuttavuuden, mutta käännän katseeni vanhemmuuden voimaan. Voitaisiinko perheen sisällä sopia pari tuntia luuritonta aikaa ennen nukkumaanmenoa? Liikuntaa se ei lisää, mutta rauhoittaisi ehkä ajatuksia ja jättäisi sijaa esimerkiksi keskustelulle ja toisen ihmisen kuuntelemiselle.Jokainen meistä haluaa tulla kuulluksi. Kun pieniin murheisiin pureudutaan välittävän aikuisen toimesta jo kotona, monelta isommalta murheelta vältytään myöhemmin.

Arvostan nuoria, sillä he ovat kohta niitä aikuisia, joiden käsissä Suomen asioista päätetään. Siksi toivon, että nuoret otettaisiin ajoissa mukaan yhteiskunnalliseen keskusteluun. Maailma, yhteiskunta ja käytänteet muuttuvat. Juuri käyty presidentinvaalikampanja oli riemuvoitto demokratialle. Ehdolla oli yhdeksän eri puolueen/kansanliikkeen ehdokasta. Kuuntelin heitä huolella ja kaikilla oli rehellinen halu puolustaa rakkaan isänmaamme olemassaoloa, toki vähän erilaisin maustein. Käydyt keskustelut ja tentit käytiin varsin maltillisesti ja toista ihmistä kunnioittaen. Tästä saavat monet valtiot ottaa oppia. Pieni Suomi osoitti maailmalle, että maassamme on edelleen kallisarvoinen sananvapaus, oikeus käyttää äänioikeutta, halu kunnioittaa vastapeluria ja kyky puolustaa kansallisia etuja.

Nähtäväksi jää, miten pärjäämme tässä uudessa aikakaudessa. Klisee tai ei, nuorissa on tulevaisuus.Nimet%C3%B6n.jpg