Ikä opettaa?

Inhosin nuorena vanhempien ihmisten sanontaa: ”Kun tulet tähän ikään...” Vannotin itseäni, että en kuuna päivänä päästä samoja sanoja suustani. Enkä muuten ole päästänyt – kuin ajatuksen tasolla. Jokainen ikä on ihmisen parasta elämää. Jokainen vaihe määrittää minuuttamme seuraavaan elämänvaiheeseen. Elämän koulussa joku siirtyy joka vuosi seuraavalle luokalle. Osa valitettavasti junnaa alakoulussa kenties koko elämänsä.

Elämä pitää huolen siitä, että jokainen meistä saa vuorollaan kokea epäonnistumisia, surua, alakuloa ja pelkoa. Tarjolla on jokaiselle myös onnellisuushetkiä, voimaantumista, iloa ja eheytymisen mahdollisuuksia. Meidät on kuitenkin rakennettu fyysisesti ja henkisesti eri elementeistä: siinä missä toinen näkee kauneuden – toinen viilettää ohi kauppalista mielessä. Joku päästää irti kokemastaan vääryyden muistelemisesta – toinen kerää itsepäisesti katkeruuden synkkää panssaria ympärilleen ja heittelee myrkkypiikkejä mitä ihmeellisimmissä yhteyksissä.

Ihmisenä eläminen ja ihmisenä kasvaminen ovat vaikeita mutta samalla kiehtovia haasteita elämän vuoristoradalla. Elämän tarkoitus ei ole kasvattaa meitä pumpulissa, vaan valmentaa meitä tulevaan. Henkilökohtaisesti olen oppinut eniten vastoinkäymisistäni. Elämän kirpaistessa julmasti, on aina kaksi selkeän erilaista tietä. Ihminen voi joko taistella tai luovuttaa. Edes urhea taistelu ei takaa aina onnellista lopputulosta, mutta silloin murtuvat loputkin rakkauden ja välittämisen padot läheisiä kohtaan: mitään kaunista ei jää sanomatta. Rakkaat ihmiset saavat eväät elämänsä jatkamiseen…

Mitä olen oppinut omalla vuoristoradallani?

Uskallan sanoa unelmiani ääneen, sillä vain niitä kohti kurkottaen on tie tähtiin auki! Jos unelmani eivät jostain syystä toteudu, en pidä itseäni epäonnistujana vaan suuntaan tarmoni kohti uusia haasteita. En koskaan lakkaa rakastamasta. Rakkauden voima on niin valtava, että se todellakin siirtää vuoria. Rakkaus on ikuinen voimavara, joka voittaa heittämällä vihan.

Kärsivällisyyden opettelu on ollut kohdallani se vaikein rasti. Kuitenkin, viisitoista vuotta pyörätuolissa istuen olen oppinut tietyt realiteetit. Uskon myös, että rajoitteeni ovat kehittäneet organisointikykyni huippuunsa…

Nautin suunnattomasti juuri tästä elämänvaiheesta. Tiedän mikä olen, mitä haluan ja keinot ottaa ilo irti minulle tärkeistä asioista. Olen oppinut, että minun ei tarvitse olla joka kissanristiäisissä vaikuttaakseni kultturellilta ja ulkoinen habitukseni ei määritä minua mitenkään. Totuuden nimissä, tunnen villin levottoman sykkeen sisälläni lisääntyvän, sillä pistän itseni täysillä likoon tulevana syksynä! Odotettavissa on vallan uusi Marja kirjoineen ja konsertteineen!

kuopio.jpgElämä on muutosta.