On ollut aikaa miettiä asioita, jotka elämääni kannattelevat – vaikka vanhuuden viisaus minulta mielestäni vielä puuttuukin.
Olemalla rehellinen itselleni – tiedostaen omat puutteeni, on helppo hengittää. Ei minun tarvitse tietää tai osata kaikkea, mutta oman  itseni haluan tuntea joka tavoin : elänhän minäkin itseni kanssa lopun elämääni.


Suomalaisten perisynti – kateus  ahdistaa minua. En taatusti vaihtaisi ainutlaatuista elämääni kenenkään toisen elämään ! On vaarallista kadehtia ihmisiä heidän saavuttamiensa asioiden takia, sillä KOSKAAN ei voi tietää toisen ihmisen elämästä, mitä kaikkia uhrauksia, verta ja hikeä nuo saavutukset  ovat  vaatineet. Ei ministeriksi tai valtion johtoon edetä ilman kivikkoista tietä. Vihaan tyhjästä valittamista ja esim. omaa marttyyriasennetta elämään. Kukaan muu ei meidän elämäämme rakenna kuin me itse. Jos siis haluat Suomessa johonkin johtavaan asemaan, sinne ei täällä tuurilla pääse. Tee töitä sen eteen, ole valmis uhraamaan vapaa-aikasi ja toivo että mahdollinen perhe joustaa, tukee ja ymmärtää..

Enkö muka siis kadehdi terveyttä? EN, koska minua terveempää ihmistä saa tästä pitäjästä etsiä. Minulla on vain tämä tila elimistössäni, mutta tunnen itseni todella terveeksi, elinvoimaiseksi ja elämänhaluiseksi. Kun ei ole mitään kipuja missään – miksi valittaisin?


Elämä ei ole aina reilua ja vaikka siinä ei rusettia päällä olekaan – on se silti lahja, joka kannattaa TÄSSÄ JA NYT – kiitollisuudella vastaanottaa ja elää täysin rinnoin : tilanne voi muuttua jo huomenna. Miksi siis ”pantata” omaisuuttaan , mielipiteitään , kauniita sanojaan tai ihania vaatteitaan  komeron perällä ? Niin, siksi, että ihminen luulee olevansa kuolematon… Minä en enää luule – siksi imen elämää joka solullani ja nautin. Nautin siitäkin huolimatta tai ehkä juuri piruuttani siksi, että ihmisoikeuttani epäiltiin erään virkamiehen taholta viimeksi menneellä viikolla siten, että hän näkemättä minua kehtasi ehdottaa minulle EDUNVALVONTAA! Itkettää ja naurattaa. Näin loukattu en ole ollut kymmeneen vuoteen. Mutta koska siten tunnen, pistän asian eteenpäin enkä jää märisemään kassajonossa.


Anteeksiantaminen ja – saaminen ovat elämän  helmiä . Silti muistan joskus ne asiat, joista sieluni haavoittuu, olenhan   oman elämäni  herra . Virhearvioinneista yritän ottaa opiksi ja virheetönhän ei ole kukaan. On turhaa  mustata sydäntään katkeruudella .Minä itse vastaan siitä, lyönkö pääni seinään samalla asialla uudelleen.
Aika on ihmeellinen asia : se parantaa lähes kaikki haavat. Annan siis asioille aikaa ja etäisyyttä. Itseäni  en  aina voi pakottaa siihen aikatauluun, mitä joskus suunnittelin…


En välitä, mitä minusta ajatellaan : en voi sille yhtään mitään ja mikä mittari se  tällä elämän vuoristoradalla muka on ? Jokaisesta ihmisestä liikkuu juoruja – niitäkö  ihmiset oikeasti janoavat ? Tänä ikävänä aikana voisimme puukottamisen sijaan halata, välittää enemmän toisistamme.  Hyvät teot ja positiivinen asenne palaavat aina antajalleen takaisin – näin haluan  ajatella.
Kaikki kulminoituu aina lopulta rakkauteen: rakastaa ja olla rakastettu – onko elämältä syytä muuta toivoa!

Yhdeksän vuotta sitten, 24.10.2004 – elämäni viimeisenä ”normaalina” päivänä– sain olla rakastettu ja hyväksytty. Sen tähden elämäni korkeakoulussa oli helppo valita rakkaus pääaineeksi! Iloa ihmiset :)