Paljon puhutaan yksinäisistä vanhuksista. Erittäin hyvä että puhutaan. Ennen vanhukset jäivät luontevasti  perheeseen asumaan eikä varsinaista yksinäisyystulvaa raportoitu valtakunnallisesti. Vanhuksien asema yhteiskunnassa on kuitenkin muuttunut; puoliso on ehkä kuollut, ystäväpiiri supistuu, elinpaikka on oltava keskuksissa, jotta palvelut ovat lähellä. Nykyteknologian hallitseminen on valtava stressi monille, jotka ovat ikänsä oppineet asioimaan kotikylän kaupassa, postissa ja pankissa. Jokainen kontakti ulkomaailmaan on tärkeä. Yksi puhelinsoitto voi pelastaa päivän.

Tämän lisäksi varsin laaja on ilmiö, josta rakas esikoiseni eilen Facebookissa kirjoitti. Se sai sydämeni taas säröilemään vaikka väitetään, että aika parantaa haavat. Liitän tähän tyttäreni koruttoman kirjoituksen, joka oli totisinta totta. Lisänä on myös hänen löytämänsä artikkeli, joka meidän kaikkien tulisi sisäistää. Yksinäisyys on koko väestömme "kansantauti".


" Yksinäisyys on myös allekirjoittaneelle liian tuttu tunne ja varmasti yksi pääsyistä (muiden elämän kommellusten rinnalla), minkä takia itse masennuin vuosia sitten. Nykyään menee jo paremmin, mutta näitä ei ikinä unohda. Minua kiusattiin ja jätettiin ulkopuolelle koko peruskoulun ajan ja se jätti isot jäljet sisimpään.

Vietin usein välitunteja yksin, luotani käveltiin pois, valittiin viimeisenä ryhmätöihin/joukkueisiin liikuntatunnilla/paritansseissa (etc), supistiin selän takana jne. Olen kuullut että jokin kerta äitini oli tullut sanomaan minulle välitunnilla kuinka hänen sydämensä särkyy, kun olen aina yksin. Ja kyllä siinä omakin sydän särkyi ja musteni, usko hyvään mureni. Tuli kasvatettua paksu kuori, kova nahka ja tavallaan piikikäs luonne.Ja yksinäisyys musertaa, köyhentää mieltä, tekee epävarmaksi ja tappaa luovuuden.

Vain ystävällisyys auttoi minuakin. Pitkä tie on tullut kuljettua, mutta jokainen lämmin sana ja teko on vienyt kohti avoimempaa ja parempaa elämää. Aidot hymyt, kehut, mukaan ottamiset ja ylipäätään se kun ei enää olekaan jätetty ulkopuolelle ja mitätöity. Empatia, kun näistä asioista olen avautunut ja ne ihmiset, jotka on pysyneet lähellä vaikka olen jossain vaiheessa ollut lähes kestämätön luottamuksen pulani vuoksi.

Ihan jo sekin saattaa riittää, että vaikka työ- ja opiskeluporukoissa muistaa pyytää kaikki paikalle. Myös joukon oudoimman. Varmistaa, että hei sunkin läsnäolo on tärkeää. Kaikista ei tarvitse pitää, mutta ystävällinen ja mukaanottava voi olla silti.

Tai sekin voi olla lohdullista, että muistaa huomioida kaikki ihmiset siinä porukassa missä on ja muistaa kysyä kaikkien mielipidettä asiaan. Tai että muistaa hymyillä ja tervehtiä niitäkin, joiden kanssa ei niin paljon hengaile. Pieni, muutaman minuutin kuulumisten vaihto saattaa pelastaa jonkun päivän. Tärkeää on niin ikään myös, että jos joku käyttäytyy oudosti ja massasta poikkeavasti, että ei heti oleta sen tarkoittavan negatiivista.

http://Tähän voi ihan jokainen vaikuttaa päivittäisessä elämässään. Pidetään kanssaihmisistä huolta 💕"

https://yle.fi/uutiset/3-10250676?utm_campaign=yle&utm_medium=social&utm_source=facebook

Miljoonin miettein, Marja

index.jpg