Some, somempi…

Olen kaksi vuotta yrittänyt hienovaraisesti irrottautua sosiaalisesta mediasta. Uutisia toki seuraan hyvinkin kiinnostuneena. Surkea irrottautumisyritykseni kohdistuu vallan muualle. Some on pullollaan eri kanavia, joiden kautta voi seurata toisten ihmisten edesottamuksia, kommentoida heidän päivityksiään ja vastavuoroisesti itse tilittää omia tuntemuksiaan. Mitä enemmän sotkeutuu eri kanaviin, sitä enemmän huomaa viihtyvänsä luuriin tuijottaen.

Vuosien varrella on käynyt kuitenkin selväksi, että yhä harvemman päivitykset kertovat todellisuudesta: kuvia muokataan filttereillä itselle edullisiksi, asiat saadaan näyttämään siltä kuin kulloinkin halutaan ja todellinen informaatio jää olemattomaksi. Miten itse toimin? Niin, kuviani ei ole koskaan muokattu, mutta kaiken muun myönnän.

Omalla kohdallani somekäyttäytyminen riistäytyi käsistäni, kun yritin aina vastata, kiittää tai onnitella Facebook-ystäviäni. Aloin tuntea, että en koskaan täysin sisäistänyt somemaailman kirjoittamattomia käytänteitä. Ikäisteni hymiöt ja kommentit lähinnä huvittavat melkein ammatikseen somettavia nuoria. Kaksiteräiseksi miekaksi somekenttä repesi esikoiskirjani ilmestyttyä. Toisaalta tarvitsin seuraajia, jotta kirjani tulisi tunnetuksi. Saadakseni seuraajia, piti minun jättää sivuni kaikkien nähtäviksi.

Nyt olen tilanteessa, jossa täpötäysi Facebook-tilini on täynnä tuntemattomia ihmisiä. En pysty, enkä jaksa viidentuhannen ihmisen seasta etsiä edes lähimpien päivityksiä. Someähky on saanut minut unohtamaan todellisten ystävieni kanssa yhteydenpidon. Yhyy…Toissa-aamuna sain tärkeän viestin ystävältä: ”Onhan meidän välit kunnossa, kun et ole pitkään aikaan reagoinut mihinkään päivitykseeni somessa”? Heräsin. Arvostan tuota rehellisen suoraa kysymystä. Tässä ja nyt haluan ystävilleni ilmasta pahoitteluni passiivisuudesta tällä alueella. Samalla mietin somen voimaa ja hallitsevuutta ihmisten arjessa: se ikään kuin pakottaa ihmisen tiedottamaan itsestään?

Minussa elää pieni erakko ja nautin ajatuksesta, että jonakin päivänä irrottaudun vähintäänkin koko sähköisestä naamakirjasta. Niin seniili tai boomeri en vielä ole, ettenkö tiedosta olevani jo nyt pahasti jäljessä sähköisessä viestinnässä. Kyse on valinnoista: kokeilin aikoja sitten Twitteriä, mutta twiittien negatiivinen sävy karkotti minut pois tuolta tahtojen taistelutantereelta. Tiktok on minulle jo tekniikaltaan mahdoton toteuttaa itseäni tyydyttävällä tavalla. Koko ajan tulee lisää tapoja heilua somessa ja minua ei vaan kiinnosta!

Tänä kesänä toivon, että tapaan ihmisiä kasvotusten. Minulla on paljon ihania sukulaisia ja todellisia ystäviä, jotka ansaitsevat tulla kuulluiksi ja nähdyiksi. Tietyt arvot eivät kuole koskaan.

Kukka%20-22.jpg