Viime viikolla se iski. Ihan puskista. Näin ensin unen, että synnytin ihanan poikavauvan. En hätkähtänyt, vaikka en yleensä näe unia. Olin juuri pari päivää aiemmin yllättänyt itseni suunnittelemasta uutta kirjaa.

Ongelma on siinä, että innostun harva se päivä tulenpalavasti jostakin. Perfektionisti-itsepäinen luonteeni ei jätä näitä projekteja kesken, joten lirissä ollaan! Yhdistin synnytyksen heti uuteen kirjaprojektiini. Kuinkas ollakaan, seuraavana yönä näin unen siitä kuinka kirja julkaistiin..

Luotan enenevästi intuitiooni. Nimittäin sitten ilmestyi uniin poisnukkunut äitini ja tajusin, mitä on tehtävä. Innostumisen lahja on siunaus, mutta myös rasite, jos ei itse heiluta mielensä tahtipuikkoa. Olen hyvin herkkä kopioimaan itseeni vallitsevia mielialoja: siksi olen alkanut mm. valikoida uutisia, sulkea korvani negatiivisilta puheilta ja tunnistan nyt selkeästi haluni kirjoittaa kirjan. Ei aavistustakaan mistä!

Kun mietin viimeisen kahden viikon käynnistyneitä ja päällä olevia projekteja, ymmärrätte sekasorron, joka päässäni mekkaloi:

- kirjoita uusi kirja

- etsi Häivähdyksille myös ruotsinkielinen kääntäjä

- teetä remontti hallitusti loppuun tältä erää

- keskity kuntoiluun ja uuteen ennätykseesi

- valmistele kolme uutta luentorunkoa + huolehdi järjestelyt

- auta ihania nuoria valmistautumaan kevään pääsykokeisiin

- rakkaani tarvitsevat minua nyt henkisesti ja konkreettisesti

- ja kaiken kukkuraksi lupasin eilen jotain tosi kiinnostavaa!

 

Nyt on blogitauon paikka. Aloitin vuonna 2009 ja päivityksiä on kertynyt 256. Lueskelkaa niitä lämpimiksenne. Palailen joskus kesällä, jos lukijoita vielä riittää!

 

Iloa, valoa ja lämpöä teistä jokaiselle <3 Minäkin teitä, Marjamarja_3.jpg