Lastenpsykiatrian dosentti Jari Sinkkonen nimeää asioita, joita lapsi tarvitsee hyvään kasvuun ja lapsuuteen. Kommentoin näihin jotakin.


1. Paljon rakkautta. Lapsi tarvitsee kokemuksen siitä, että on varauksetta rakastettu ja tuottaa vanhemmilleen iloa juuri sellaisena kuin on.

  • niin totta kuin olla voi! Moni vanhempi pitää tätä kuitenkin itsestään selvänä. Ei pidä luulla, että kaikki on selvää lapselle: sanoja ja hellittelyä kaivataan tunteen varmistamisen välikappaleeksi. Etenkin vaikeuksien kohdatessa on vanhempien syytä varmistaa, että lapsen luottamus vanhempien taustatukeen on todella totta.

    2. Riittävän hyvää varhaista vuorovaikutusta, lapsen ehdoilla elämistä.
  • tähän sanoisin kyllä ja ei. Lapsen kanssa kaikki arkinen vuorovaikutus, siis ajan antaminen ja läsnäolo on se lapsuuden aarrearkku, joka säilyy muistoina sydämissä. Jotenkin tuo ”lapsen ehdoilla eläminen” kalskahtaa korvaani oudolta. Kyse on ehkä sanonnan tulkinnasta, mutta lapsi ei todellakaan ole perheen pomo, joka pompottaa vanhempiaan, ostattaa tavaraa ja sanelee perheen elämän. Koulumaailmaa liiankin kauan seuranneena tiedän tuskallisen monia perheitä, joissa tämä on totisinta totta! Lapsi ei saa   olla se, joka nostetaan jalustalle palvottavaksi. Pikku-diktaattori kyllä oppii varsin pian juoksuttamaan puolta sukua! Tästä seuraa ”Kadonneen vanhemmuuden pitkä ja kivinen metsästys”…


3. Äidin ja isän, vaikka he eivät asuisikaan yhdessä. Jos lapsella ei ole isää tai häneen ei ole kontaktia, on hyvä, että lapsi voi luoda isää koskevia mielikuvia ja puhua niistä.

  • tuota noin… tästä olen lähtökohtaisesti täysin samaa mieltä kun puhutaan yleensä ”vanhemmista”. En vouhota tässä vanhemmuus-käsitteessä puoleen, enkä toiseen, sillä minusta rakastavat VANHEMMAT (esim. samaa sukupuolta) on AINA parempi vaihtoehto, kuin tappelevat, juopottelevat äiti ja isä. Silti hyvä minusta on saada riittävästi roolimalleja kummastakin sukupuolesta – esim. isovanhempien kautta. Eihän sekään ole keneltäkään pois?

    4. Turvallisuuden kokemuksen, elämää ennakoitavassa maailmassa. Luottamusta siihen, että aikuinen auttaa häntä selviämään tunnekuohuista hylkäämättä.
  • hymyilyttää omienkin lasteni ja itseni tunnekuohut ”tietyissä” tilanteissa. Tiettyihin ikäkausiinhan nuo tunnekuohut useimmiten liittyvät. Silloin ne tuntuvat vievän järjen, mutta vankka turvallisuuden tunne on tuolloin elämää ylläpitävä voima.

    5. Rajoja. Rajat antavat lapselle aikaa kasvaa ja kehittyä rauhassa.
  • klisee tai ei, mutta ”rajat ja rakkaus” on se totuus joka ei pala tulessakaan. Rajoja on usein surullista lätkäistä, mutta vielä surullisempaa on, jos aikuinen ei uskalla rajoja asettaa. Rajoista kiinni pitäminen kruunaa elinikäisen turvallisuuden suhteessa vanhempiin, vaikka hedelmät poimitaan vasta vuosienkin päästä!

    6. Ikäistensä seuraa. Ikätoverit ovat välttämättömiä sosiaalistumiselle, itsetunnolle ja ryhmässä olemisen taidolle.
  • muistan niin hyvin sen vaiheen, kun mietin, ovatko kaverit täysin syrjäyttäneet minut? Se oli toisaalta iloinen, toisaalta haikea juttu. Mutta kun asiaa seurasi, älysi heti, että lasten sosiaalistuminen oli yksi elintärkeä kasvun vaihe. Monet kouluajan ystävyyssuhteet ovat pitäneet vieläkin.Vanhemmuus ei kadonnut - päinvastoin: se jalostui: uusia elämänvaiheita koettiin yhteisymmärryksessä :)

    7. Suvun ja juuret. Identiteetin muodostumiselle on tärkeää tietää, mistä on tullut.

- osaltani pidin näitä siteitä molempiin isovanhempiin todella tärkeinä. Omat juurensa on  arvokasta tuntea.

Seuraava nettikuva vaan halusi tulla blogiini. - Elämä on - Lämmöllä Marja.

lapsi-normal.jpg