Kiertäessäni Suomea pitämässä luentoja, esityksiä, puheita ja mitä milloinkin, tunnen enemmän kuin eläväni! Jo melko varhain teho-osastolta selvittyäni tein itselleni lupauksen. Muistan sen kivuliaan tuskien yön, kun tunnistin että yksin en enää jaksa.. Mietin yksitellen kaikkia rakkaitani, ystäviäni – voimaa saadakseni ja pyysin Luojaa säästämään henkeni. Vannoin, että vastalahjaksi lopetan turhan ruikuttamisen, jaan rakkauttani ja teen aina parhaani, mihin ikinä minun vielä annetaan ryhtyä.

Pelastuin, enkä ole yhtenäkään päivänä unohtanut lupaustani. Aloitin parhaani tekemisestä, sillä olihan minun ensin taisteltava itseni pois sairaalasta. Viime viikolla kun pidin juhlapuhetta Keski-Suomen sairaanhoitajan päivillä tapasin siellä minua hoitaneen teho-osaston hoitajan. Pääsin kysymään jotain minulle niin tärkeää ja rakkauteni elämään vain lisääntyi. Muutenkin tunsin vastavuoroista voimaantumista yleisön kanssa – lämmin henki ihan väreili ilmassa!

Usein ihmiset kuvittelevat että olen vihainen tai kaunainen koko sairaalan henkilökunnalle. Se ei pidä alkuunkaan paikkaansa. Onneksi sairaanhoitajat ovat huomanneet saman kuin itsekin: yhdessä olemme enemmän. Voimme avoimesti oppia toisiltamme. Niin asiat mielestäni elämässäkin sujuvat parhaiten: yhteen hiileen puhaltaen. Puhalluskulma voi olla eri, mutta jos päämäärä on samansuuntainen, on tuloskin saavutettavissa.

Vuoden 2004 halvaantuminen seuraa minua loppuelämäni, luulisin. Tuon lokakuun synkät tapahtumat koettelivat rakkaitani rankoin ottein. Kuitenkin, lähes kaikesta on selvitty. Omasta puolestani voin sanoa että olen hämmentynyt siitä, mitä tunne-elämälleni tapahtui: vihan tunne on hävinnyt – jos ei nyt kokonaan niin ihan kirpunkokoiseksi tunteeksi toisten tunteiden joukkoon. Samalla rakkauden määrä sydämessäni on tuplaantunut: sitä tunnetta yritän keikoillani levittää. Olen rakkauden viljelijä!

Minä, joka aina väheksyin itseäni uskon vihdoin Juha Tapion kauniin laulun sanoihin: Kelpaat kelle vaan.

”Hetken vielä tämä puoli maailmaa,

Hetken vielä nukkuu yötä valkeaa

Sä mietit kuinka mikään satuttaa voi niin,

Parhaat vuotes kaikki maahan poljettiin

 

Kertosäe: Puoltakaan en sun kivustas voi tietää,

Sanat kaikki vailla voimaa ilmaan jää

Mut joku aamu mä tiedän sen,

Sä heräät huomaamaan,

Sinä selvisit ja kelpaat kelle vaan

 

Ja sä oot kaunis vaikket enää tunne niin,

Ne vaikka veivät sulta uskon ihmisiin

Ja hetken vielä nukkuu puoli maailmaa,

Hetki vielä kirkas aamu aukeaa

 

Kertosäe: Puoltakaan en sun kivustas voi tietää

Sanat kaikki vailla voimaa ilmaan jää

Mut joku aamu mä tiedän

Sä heräät huomaamaan,

Sinä selvisit ja kelpaat kelle vaan"

 

Olen herännyt huomaamaan, että myös minun elämä on tärkeä. Tänäänkin.

Marja, joka ei voinut olla kirjoittamatta :)

32724812_1732922813409588_10149494168443