pilvet1-normal.jpg

Tänään 1.8. olin pitkään ulkona ja katselin vain pilvilauttojen liikehdintää. Niin kuin tässäkin kuvassa - näin ja näen monia tuttuja figuureja. En tiedä kuinka vilkas mielikuvitus minulla on, mutta näin minulle niin tuttuja ja rauhoittavia asioita. 


Kaipasin tätä rauhaa, sillä mennyt kesä on yksi oudoimmista koskaan minun elämässäni! Jo keväällä tunsin, että en ole ihan oma itseni. Kesän edetessä tunne vaan kasvoi ja jokin synkkä pilvi asettui päälleni. Vaikea taas sanoa, paljonko kuvittelin ja mikä oli totta, mutta jokin sisäinen ahdistus asettui poikkiteloin aidon iloni esteeksi.


Kesän edetessä kummallisia asioita alkoi tapahtua, tein sitten mitä vaan! Tuntui kuin koko universumi olisi yrittänyt hiljentää vauhtiani. Joskus sitä vaan tajuaa, kuinka pieni ihminen sitä onkaan tässä hullunmyllyssä! Päätinkin, että en yritä vastustaa mitään, vaan otan vastaan sen mitä annetaan...


Itselläni kestän suunnilleen mitä vaan, mutta jos rakkaitani uhataan, vaistoan sen juuri niin, että voin itse fyysisesti huonosti, vaikka mitään näkyvää ei esim. terveydessäni ole. Sain tekstiviestin, josta selvisi, että veljeni ja hänen vaimonsa olivat joutuneet keskelle karmeaa tapahtumaa: heidän rakas ja taitava hirvikoiransa oli tipahtanut veneestä varsin tutulla venematkalla. Tuo rakkaus ajautui potkuriin ja painui uppeluksiin. Veljeni huomasi kuitenkin koiran pään vilahtavan pinnassa ja pää painui taas veden alle. Veljeni sukelsi pelastamaan koiraa, joka paniikissaan alkoi painaa veljeäni veden alle. Kuin ihmeen kaupalla veljeni sai otteen koirasta. Veljen vaimo sai veneen ohjattua taisteluparin viereen ja koira kiidätettiin sadan kilometrin päähän leikattavaksi. Leikkaus kesti kaksi tuntia ja ihme oli läsnä: ei yhtään niveltä, ei isoja verisuonia, eikä luita ollut vahingoittunut. Koira toipuu hyvää vauhtia, mutta voin vaan aavistaa minkälaisen ikävän muistijäljen tapahtuma jätti läheisilleni.


Tästä ei kulunut kuin viikko, kun eilen aamulla kysyin avustajaltani mistään mitään tietämättä: "Milloin on Oivan nimipäivä"? Ajatuksissani oli rakkaan ystäväni suloinen Oiva-koira. Puoli tuntia siitä menin tietokoneelle. En saattanut uskoa lukemaani... Kaikkien rakastama Oiva oli jäänyt auton alle aivan kotikadulla... Päivä sai todella surullisen vireen.


Joku pahan olon möykky sydämessäni selasin hajamielisesti nettiä. Silmiini osui Ilmatieteenlaitoksen varoitus: kesän pahinta ukkosmyräkkää odotettiin saapuvaksi Keski-Suomeen iltapäivällä. Lisäksi varoitettiin jättirakeista. En osaa sanoin kuvailla sitä ahdistusta, joka minut valtasi. Aloin viestitellä nuorimman lapseni kanssa, joka on kesätöissä leirintäalueella. Kannoin huolta mm. ruosteisesta autostani, ettei sen katto lommoonnu :) Paha aavistus osottautui kuitenkin irvokkaan todelliseksi... Salamoinnin lomassa kuopukseni soitti hetken päästä hyvin järkyttyneenä: syöksyvirtaus oli kaatanut satoja puita leirintäalueella, ihmisiä oli kadoksissa ja yleinen paniikki oli ilmassa. Säikähdin niin, että olen vieläkin järkyttynyt.Luoja varjeli lastani ja satoja muita pahoilta vammoilta...


Tänään, kun rakas serkkuni kirjoitti, että oli eilen nipin napin välttynyt autokolarilta, jotenkin väsähdin... Hetken niitä pilviä katseltuani ymmärsin, kuinka voimakkaasti minua on suojeltu tänä kesänä rakkaitteni kautta. Paljon, niin paljon uskon enkelten varjelukseen. Enkelten pomoina häärivät edesmennyt äitini ja kummisetäni, niin uskon <3 . Oiva-koiraa hekään eivät ehtineet pelastaa, mutta, jotta tämä kaikki tuntuisi vieläkin uskomattomammalta: voin vannoa, että näin Oivan siellä pilvien seassa pomppimassa yhtä iloisena kuin aina <3


Jokainen tätä lukeva luultavasti aistii, että ihan tavanomainen kesä ei ole takana! Totta, eihän kesä ole vielä mennyt :) Elämä jatkuu jotenkin keveämmin kohti tapahtumarikasta syksyä :)  Kesä tai syksy, luotan enkeleihini <3. Valoa kohti, Marja. pilvet2-normal.jpg

Kuvat: Iida Minkkinen