VUODENAJAT

Näin äkkiseltään voisi luulla, että koska rakastan lämpöä ja aurinkoa, muutan täältä Suomesta pikavauhtia johonkin vero- ja lämpöparatiisiin. Myönnän, että töissä ollessani leikittelin juuri sillä ajatuksella. Lisäksi nyt halvaantuneena sisäinen kylmyys on joskus ärsyttävää, siihen kun vaatteiden lisääminen ei auta pätkääkään. Pikkuasia se on silti elämän suuriin asioihin verrattuna. Naisellahan on oikeus vaihtaa mielipidettä? Totuus minun kohdallani onkin aika yksinkertainen juttu: elän täysillä tätä neljän vuodenajan ihmettä! Juuri tuo selkeä vaihtelu tekee 100-vuotiaasta Suomesta ja sen historiasta ihan harvinaislaatuisen valtion maapallolla.  Luontomme pitää sopeutua yhä uudelleen kesän, syksyn, talven ja kevään iloiseen vuorotteluun. Näistä lähtökohdista luulisi ihmistenkin sopeutuvan kaksi kertaa vuodessa tunnin kellonsiirtoon.

 

Kevät

Jokin hulluushormoni ottaa minut syleilyynsä joka kevät. Oi autuus, kun jäät alkavat osoittaa lähtemisen merkkejä, jokin sisäinen tunnetilan muutos vyöryy läpi kehoni. Luonnon herääminen on aina Luojan suuri ihme! Olen yhtäkkiä kuin talvihorroksen jälkitilaa poteva rauhaton sielu. Kaksi lapsistani on saanut alkunsa keväällä, joten kiitollisuuteni kevättä kohtaan on ikuinen. Sen puhdas tuoksu voittaa raikkaimmankin parfyymin. Lintujen laulu raikuu kevätaamuisin.  Jopa ruminkin rastaan räkätys tuntuu musiikilta. Kun vaatetus ihmisillä keväällä vähenee, mielialakin kohenee. Tämä on tyypillinen suomalainen ilmiö. Perusjörrikkäkin erehtyy hymyilemään ja juttelemaan kassajonossa. Keväällä koululaiset ovat tunneilla kuin muurahaisia pöksyt täynnä. Haikeat katseet ulos koululuokkien pölyistä ovat niin oikeutettuja. Pakostakin joku turbovaihde singahtaa päälle ihan kaikilla sekä ajatuksen että toiminnan tasolla. Enkelinikin möyrivät parastaikaa puutarhassani vuorotellen kottikärryillä hurjastellen. Multa lentää ja haravat heiluvat. Minä kirjoitan aamupäivät kirjaa. Sitten on päästävä raikkaaseen luontoon. Tarkasti varjeltu ”Salainen puutarha” on valmistumassa kovaa vauhtia.  Sanonta ”Elämän uusi kevät” kuvastaa kevään elvyttävää vaikutusta.

 

Kesä

Olen kesän lapsi. Hengitän ja kukoistan kesällä kilpaa kauniin luontomme kanssa. Puhun nyt itsestäni, en vain mielipiteistäni. Joskus olen miettinyt, luotiinko minut vahingossa Suomeen asumaan? Tässä kohtaa tunnustan: nuoruuteni hiusten vaaleudesta ei ole mitään jäljellä. Sulautuisin nykyään Etelä-Euroopan tummempaan väkimassaan niin hiuksiltani kuin kesäiholtanikin.   Rakastan lämpöä. Mikään ei tunnu riittävän. Ihoni on lapsesta asti ruskettunut kauniisti. Se ei ilokseni myöskään pala auringossa. Isältäni olen ruskettumisgeenin perinyt. Äitini oli aito punapää, jonka iho kärähti jo siitä tiedosta, että aurinkojakso lähestyy. Tykkään erityisesti alkukesän vehreydestä. Haisenko sitten pahalle vai onko vereni jotenkin pilaantunutta, mutta Suomen vihatuimmat hyönteiset eivät välitä minusta mitään. Aika masentava ajatus, etten kelpaa mäkäräisille, en hyttysille ja kärpäsillekin harvemmin. Öisin se on kyllä siunaus, sillä olenhan yksin. Vesi oli minulle entisessä elämässäni kesän paras juttu. Nyt kun nautin siitä elementistä vain suihkun ja juoman muodossa, muistelen kiitoksella kotisaaressa vietettyjä kesähetkiä sekä myöhempiä veneilykesiä toisilla vesillä. Lempeä sateen ropina sai minut rentoutumaan ja joskus jopa nukahtamaan kesken päivän. Kesässä on kaikki: lämpö, valo, vesi, tuoksut, kiireettömyys, ilo, seisahtuneisuus, luonnon herkut ja ihmisten kesämieli.

 

Syksy

Syksyn saapuminen tapahtuu salaperäisesti kesän hiipuessa pois. Muutos tulee minulle joka vuosi kuitenkin kuin taikasauvan heilautuksella. Herään aamuun, joka yksinkertaisesti tuoksuu siltä, että kesä on mennyt. Silloin mieleni täyttää haikeus, joka kuitenkin on täysin erilaista haikeutta kuin esimerkiksi ikävä. Syksyyn pitää asennoitua. Muuten huomaan ruikuttavani mielessäni vielä lokakuussakin kesän perään. Onhan syksyssä omat ainutlaatuiset asiansa! Se on miellekartassani aina kuin uuden seikkailun alku. Ihmiset palaavat töihinsä ja uudet haasteet tempaisevat mukaansa. Sadonkorjuu puutarhoista, metsistä ja pelloilta herättää minussa yhä ”saalistajaolon”. Olin todella intohimoinen marjastaja joka rintamalla. Nyt kun tuo harrastus on vähän haasteellista, delegoin marjarumbaa systemaattisesti, sillä syön vuoden ympäri marjoja. Olen vakuuttunut, että terveellinen ruokavalio on kuntoni ja hyvinvointini perusta. Syksyyn kuuluva ilmojen viileneminen on oikeastaan helpotuskin. Epäilen jaksaisinko ikuista kesääkään? Muuttolintujen vaihtaessa maisemaa kuuluukin olla jo koleaa. Muuten syksyn aurinkoiset ruskapäivät saavat ilon pompottamaan sydämessä hullun lailla. Toisaalta hiipivä iltojen pimeneminen luo ainutlaatuisen kynttilänvalotunnelman. Kun tuuli sitten yltyy ja aloittaa luonnossa lehtien repimisen koettelee se sydänparkaa taas ihan eri tasolla. Onkohan nyt niin, että syksyn monipuolisuus tekee siitä aika kiehtovan vuodenajan? Koska mikäkin vuodenaika alkaa tai loppuu on kaikkien meidän omissa mielikuvissa. Syksy on vahvasti minulle myös luopumisen aikaa. Tuo ajatus vain vahvistui, kun miltei luovuin elämästänikin syksyn loppumetreillä. Syksy. En voi sanoa kaipaavani sitä, mutta olen kuvaannollisesti aina kypsä marja poimittavaksi, kun syksy saapuu.

 

Talvi

Viime vuosien talvien vaihtelevuus on vähän latistanut mielikuvaani Suomen talvesta. Onneksi se on vain mielikuva. Talvi on eittämättä se vuodenaika, joka tekee Suomesta ulkomaalaisten silmissä eksoottisen maan. Talven pitääkin näyttää talvelta. Kylmää ja lunta. Lunta ja kylmää. Onhan se vähän yksitoikkoisen kuulosta, mutta siinä ovat ne elementit, joiden ympärille me suomalaiset rakennamme kukin oman selviytymisstrategiamme. Lapsena pakkanen ei ollut mikään ongelma, eikä se taida olla sitä tämänkään päivän lapselle. Itselläni meinaa nykyisin olla pyörätuoliin jäätymisongelma, sillä veri ei muutenkaan virtaa toivotulla tavalla. Kuitenkin väitän edelleen, että talvesta kyllä selviää asianmukaisella vaatetuksella ja terveellä asenteella. Tiedän monia talvenvihaajia, joiden mielestä esimerkiksi lumityöt ovat riesa. Tekisi mieleni sanoa, että voi kun voisin vaihtaa osia! Minä oikeasti nautin lumitöistä. Ehkä kannattaa jo pihantekovaiheessa miettiä, jaksaako kolata talvella lunta. Pakkasmittarin neuroottinen seuraaminen ei jouduta lumen sulamista. Ehkä se antaa suomalaisille kuitenkin puhuttavaa myös pakkasen paukkuessa. Jouluun kuuluu liikuttavan yksimielisesti kuitenkin lumi yhtälailla kuin joulupukki. Jos kristillinen puoli unohdetaan, taidamme me suomalaiset tarvita joulun taikaa selvitäksemme talvesta. Talvi on minustakin turhan pitkä, vaikka urhoollisesti sitä tässä yritän puolustella. Problematiikka liittyy usein siihen, että kaikki on talvella toisin: on pukeuduttava, puettava lapset, tehtävä lumityöt, lämmitettävä kodin lisäksi myös auto, vaihdettava nastarenkaat ja niin edelleen. Talvella pitää nähdä vaivaa. Näin Suomen 100-vuotisjuhlavuonna haluan muistella sotavuosien niitä uskomattomia sankareita, jotka täysin kelvottomissa varusteissa taistelivat meille tämän hienon kotimaan. Suomi on neljän vuodenajan maa, haluamme tai emme. Ehkä viisain lähestymistapa talveen on siis ottaa omat talvivahvuutensa käyttöön. Jos niitä vahvuuksia ei ole ensinkään, kannattaa heittäytyä lasten tavoin kokemaan talvi oman mukavuusalueen ulkopuolella, askel askeleelta. Talven visuaalisuus on esimerkiksi vertaansa vailla: huuruinen lumihiutale vasten kevätauringon nousua saa ihmisen kuin ihmisen huomaamaa hyisen kauneuden. Sitä talvi parhaimmillaan on: puhtaan kaunista.Marja with <3luontoa_580.jpg