Etusivu | Selaa blogeja | Rekisteröidy
Kirjaudu
tiistai, 11. helmikuu 2020
Sen se maksaa
yksinkertaisen ihanuuden maistaminen:
Enää ei maistu muu kuin se
mikä maistuu vielä enemmältä
Rakas, miksi kirkkautta onkaan
niin paljon vaikeampi kestää kuin pimeyttä?
Tommy Tabermann
Olen täysin juopunut Tommy Tabermannin runoista. Saatan vain tuijottaa jotakin runoa, lukien sen uudelleen ja uudelleen. Yleensä hänen runojen lukemisen myötä virittäydyn johonkin voimakkaaseen tunnetilaan: hämmennyn, tunnen itseni rakastetuksi, hylätyksi tai kaihoisaksi…
Koskaan Tabermannin runot eivät jätä minua kylmäksi. Niissä tuntuu eletty elämä. Kadehdin tuota runon kirjoittamisen taitoa, sillä vaikka kuinka yritän, runoni eivät täytä mielikuvaani julkaistavasta tuotoksesta. Näyttää siltä, että sisäinen runotyttö minussa ei koskaan uskaltaudu julkisuuteen.
Ihailen myös kuvataiteilijoita juuri siksi, että sukuni geeniperimä ei natsaa siinäkään lajissa… Musiikki ja etenkin laulamisen taito on periytynyt hyvin voimakkaasti molempien vanhempieni suvuista. Esiintyminen laulaen toi riemun sydämeen: huono itsetuntoni astui jossain vaiheessa peliin ja opiskeluaikana lauloin pääosin vain kuorossa. Myöhemmin lauloin lasten ”iloksi” joka ilta ”Joka ilta kun lamppu sammuu…” ehkä kymmenen vuotta? Nykyisin laulan päivittäin – omassa ”suljetussa maailmassani :)
Ehkä se on ihan hyvä, että ihmisellä (esim. minulla) on pieni sisäinen kontrolli siitä, mitä lähtee tarjoamaan julkisuuteen… Lapset ovat tämän ulkopuolella, sillä hehän vasta kokeilevat kykyjään! Löysin jo edesmenneen äitini ”Ystäväkirjan”, johon vanhin serkkuni, Elisa, on kokeillut runosuonensa ylitsevuotavaa pulppuamista. Tunnistan kuuluvani sukuuni!
Elämä on kuin vuoristorata - täynnä yllättäviä nousuja ja laskuja vauhdin vaihdellessa ääripäästä toiseen... koskaan ei voi mutkassa tietää, mikä edessä odottaa...
Yleinen
Kommentit