Juuret ja siivet

 

Isän kuoleman jälkeen tuli tyhjyys. Eikö hän vastaa, kun soitan hänelle? Onko minun pakko lähteä uurnan laskuun? En halua taas hautajaisia! Isän Facebook-tilin sulkeminen tuntuu vastenmieliseltä, samoin puhelinnumeron poistaminen. En halua enää surunvalitteluja, perunkirjoitusta enkä isän tavaroiden penkomista!

Surutyö on kesken. Turruttava ikävä saa arjen näyttämään harmaalta. Kuitenkin, rakkaan isän sanoin: ”Elämä jatkuu”. En voi valittaa, ettenkö saanut nauttia runsaasti yhteisestä kuudestakymmenestäkahdesta vuodesta.

Ihmisen elinikä on yksi ratkaisemattomista arvoituksista. Mielestäni on hyvä, että tiede ei pysty käpälöimään kaikkea tässä maailmassa. Oma ikä nousi yhtäkkiä tietoisuuteen ja sen mukana tarve pohtia omia juuria: mitä olen perinnöksi saanut ja millä eväin olen elämäni porskuttanut?

Kodin kasvatusvastuu on suuri, mutta niin sen kuuluu ollakin. Sain vanhemmiltani kultaakin kalliimmat elämänohjeet ja siivet, joilla lentää vaikeuksien yli. Lyhennelmä seuraavasta runosta kertoo oleellisen:

”Elämä, tahdon oppia rakastamaan sinua silloinkin, kun sinä otat, kun vaadit takaisin jonkun lahjoistasi, kun kiellät jotain keskeistä, jotain, jota ilman on autiota elää, tai pakotat minut hyväksymään kipeää tekevien jäähyväisten välttämättömyyden. Sillä saaminen ja luopuminen, tuleminen ja lähteminen, alku ja loppu, kaikki ne kuuluvat sinun kuvaasi elämä ja siksi tahdon tänään kiittää sinua kaikesta: itkusta ja naurusta, ilosta ja tuskasta, rakkaudesta ja rakkaudettomuudesta, kukkimisesta ja kuihtumisen kivusta. Sillä katoamisen ja kuoleman varjon alla täyttää sydämeni riemuitseva kiitollisuus: olen saanut olla ihminen.” (Raili Malmberg)

Rakkaus on läsnä muistoissani.46687847_10215667042926916_2170632821645