Eipä tarvitse miettiä mistä kirjoittaisin. Yli kaksi vuotta sitten aloittamani urakka alkaa olla loppusuoralla. Neljäs otsahiirellä kirjoittamani kirjani näkee päivänvalon syksyllä. Mikään aiempi tuotokseni ei ole tuottanut vastaavia haasteita. Silti olen kiitollinen. Olen oppinut elämästä, itsestäni ja työyhteisöstäni paljon uutta.

Uutukainen teos syntyi verkkaisesti, kolmannella tosiyrityksellä. Ensimmäinen versio ei tuntunut luonnolliselta. Sysäsin koko idean takavasemmalle ja pienoisromaanini Karhunpesä kiilasi kuin tulivuorenpurkaus maailmalle 2019. Annoin intuition viedä, luottaen sisäiseen tunteeseeni siitä, että keskeneräinen tekeleeni odottaa tiettyä latausta.

Ajatus neljännestä ei jättänyt minua hetkeksikään rauhaan. Lähdin tammikuussa -20 Lappiin sitä työstämään. Olin uutta intoa täynnä ja kirjoitin paljon. Lähetin raakileeni asiantuntijan luettavaksi. Palautteesta ymmärsin heti, että osa tekstistä oli priimaa, osa ei. Sisuunnuin. Deletoin suurimman osan tekstistä. Jätin vain parhaat palat odottamaan uutta inspiraatiota.

Koronauutiset tyhjensivät maaliskuussa -20 kalenterista koko vuoden esiintymiset. Koin tilaisuuteni koittaneen. Aloitin kirjoittamisen, mutta pandemiapeikko vei keskittymiskykyni. Sain pitkin vuotta joskus vartin kirjoitettua ja mielenkiinto kirjaan hävisi taas kuin savuna ilmaan. Kesällä -20 tein sisällysluettelon, sillä tiesin tasan mitä halusin. Kirjoittamisen riemua en siltikään tuntenut. Jätin bloginikin tauolle. Olin varma, että oikea aika koittaa, kunhan jaksan kuunnella sisintäni.

Vihdoin tammikuussa -21 heräsin eräänä aamuna tietty sisäinen palo sisuksiani poltellen. Varasin piilopirtin tammikuun lopulle viikoksi ja kirjoitin koko viikon kuin hullu, 10-12 tuntia päivässä. Avustajat pitivät huolen, että muistin syödä. Kun kirjoitusleiriäni oli enää päivä jäljellä, havahduin soittamaan tutulle kustantajalle. Sain kauhukseni kuulla, että kaikki vuoden -21 kirjat oli valittu jo joulukuun alussa. Sain armonaikaa kaksi viikkoa, jotta 200 000 merkkiä (ilman välilyöntejä) sisältävä käsikirjoitukseni pääsisi kilvoittelemaan paikasta tänä vuonna julkaistavien kirjojen joukossa.

Kilpailuvietti sisälläni heräsi: peruin koko muun elämäni ja tunsin että otsahiiri lensi kirjaimesta toiseen pikkupirun istuessa olkapäälläni kannustamassa. Uhattuna olen parhaimmillani. Vielä päivää ennen määräaikaa odottelin kahden julkisuuden henkilön hyväksyntää parille kirjani luvulle ja takakannen esittelyteksti teetätti rytmihäiriöitä. Ilokseni käsikirjoitus etenee kirjaksi. Nimi ja kansikuvat on työstetty. Kannatti uskoa unelmaansa :)

Lämpöisin ajatuksin, Marja50095641_2063464563732514_61648690502004