Sain taas eilen tällaisen viestin (tässä osa siitä) : Niin sinä olet vaikuttanut elämääni jo vuoden ja olen siitä ikikiitollinen, koska se on merkinnyt niin PALJON, jopa elämänuskoni olen saanut takaisin. Ja uskoni Luojaan. Ja opetit minut rakastamaan tätä kivuliasta elämääni ja opetit mitä huumori saa mielessä aikaan ja paljon muuta Elämän arvostuksesta kaikkiaan. Toivon sinulle Paljon Iloa.

Sydämeni iloitsi ja mieleni täytti kiitollisuus: minusta on vihdoin alkanut tuntua, että minut käsitetään oikein! Viestit ovat viimeisen vuoden aikana muuttuneet täysin.

Minulle on kunnia, että ventovieraat vaivautuvat kirjoittamaan kiittääkseen asioista, joita kirjani tai persoonani on saanut heidät ymmärtämään. Mikä parasta tuo kiitoksen aihe on a). oman elämän arvon ymmärtäminen, b). oman elämänilon palautuminen, c). huumorin lahjan oivaltaminen voimavarana.

Alussa sain tuhansia kiitoksia sisukkuudestani ja jaksamistoivotuksia, joista toki ilahduin, mutta se, että sanomani on alettu sisäistää, tekee minut onnelliseksi <3 Yksikin onneton ihminen, joka on löytänyt aallonpohjastaan SYYN ELÄÄ - on voitto!

Ihmiset rakkaat, sankareita olemme me kaikki, jotka arvostamme omaa ainutlaatuista elämäämme!!!  Elämänilo säteilee voimaa ympärilleen, se on positiivista näkymätöntä energiaa, joka saa pieniä ihmeitä aikaan:)

Minä en tarvitse enkä edes kaipaa mitään sankarin viittaa siksi, että kohtalo on riepotellut minua milloin mitenkin. Kun olen lueskellut ajatuksella teidän tarinoitanne, väkisinkin tulee mieleeni, että olen kohtalon lemmikki - kaikesta huolimatta tai juuri sen takia! Niin monen ihmisen kohtalo olisi kirjan tai laulun arvoinen, riippumatta iästä, sukupuolesta, ulkonäöstä, rodusta...

Puhun blogeissani yhä enenevästi paljosta muusta kuin jostakin, joka olen ollut jo 12 vuotta, sillä silloin tunsin itseni epänormaaliksi. Nykyään elän niin hyväksytysti omaa elämääni, että päivittäiset puheenaiheeni ovat vallan muuta kuin Locked-in. Se on mukanani elämässäni luultavasti aina, mutta maaliskuussa -17 virallisesti  julkistettavassa uudessa kirjassani raotan todellista elämääni ja ajatuksiani.

Saan paljon myös viestejä, joissa minulta pyydetään neuvoja. Autan aina kun pystyn, mutta olen vain yksi miljardeista - mikä pätee minuun ei luultavasti ole sama asia jonkun muun kohdalla. Ihminen on psyykkisesti ja fyysisesti niin yksilöllinen.

Sankareita palvottaessa unohdetaan usein elämän todellisuus: yksi virhearvio voi sulkea hänetkin pois koko yhteiskunnasta (esim. Michael Schumacher). Olkaamme siis täydestä sydämestämme oman elämämme sankareita, läheisiämme kunnioittaen ja rakastaen. Vain omannäköinen elämä on elämisen arvoista.

Lämpimin lokakuisin miettein, Marja <3lottakruunu-seinajoki.jpg