Hei rakkaat lukijani! Olen palannut pitkältä tauolta uusin voimin. Tavataan siis täällä vuoristoradalla taas pian, sillä uskon että pian on uutta kerrottavaa <3 Marja

Rakastamani artisti Johanna Kurkela laulaa radiossa: ”Niin katoavaa on voimat ihmisen, vain tuuli puhaltaa ja kuoren hajottaa…” Kyynel vierähtää kuin salaa poskelleni. Laulun sanat kolisevat vahvan, mutta herkän raputytön kuoreni läpi vaivatta. On tullut aika tunnustaa voimiensa rajallisuus.

Korona pisti minut polvilleni. Olen vuosia koonnut uutta minuuttani, treenannut itsestäni esiintyjän ilman perinteistä puhetaitoa, tsempannut itsetuntoani yhteiskunnallisena vaikuttajana, työstänyt mittavan esiintymisohjelmiston, sisäänajanut alati vaihtuvan Enkeliryhmän esiintymään kanssani sekä markkinoinut brändiäni menestyksellisesti – ottaen huomioon lähtötilanteeni. Ihme, johon kukaan ei uskonut minun pystyvän, hävisi koronan myötä yhdessä yössä kalenterin tyhjentyessä.

Päätin käyttää ylimääräisen ajan uuden kirjani työstämiseen. Päivät kuluivat kuitenkin tyhjänpäiväiseen netin selailuun, koronauutisten päivittämiseen ja kasvavaan huoleen lähimmistä rakkaistani ympäri Suomea. Toimin usean riskiryhmäläisen työnantajana, joten työlistat piti suunnitella täysin eri pohjalta. Kotini ”turvatoimet” tartuntariskin minimoimiseksi olivat mittavat. Ahdisti.

Yksin, sairaseläkkeen turvin eläen elämä on rajoitettua. Olin sopinut keväälle laajan autoremontin, joka piti kustantaa luentorahoilla. Tiristin kaikki säästöni remonttiin ja selvisin! Sitten pahimmilla helteillä auton ilmastointi alkoi huutaa hoosiannaa. Epäonni jatkui: varaston avain katkesi lukkopesään. Kustannuksia säästääksemme Enkelit yrittivät joka kikkakolmosta, mutta niinhän siinä kävi, että lukkoseppä vaihtoi koko lukkopesän samalla, kun vuosia rikki ollut terassin ovi tuli tiensä päähän. Loistelamppu kupuineen tippui melkein avustajan päähän ja keittiön hana jäi ällistyneen Enkelin käteen. Vesivaraaja alkoi oikutella ja syöksi lopulta tulikuumaa vettä. Sähkömies raukka ei tiennyt mitä korjaisi, kun päivän päätteeksi keskuspölynimurikin tippui varaston lattialle. Juuri silloin muurahaiset päättivät siirtää kekonsa keittiööni. Yöllä, kun näitä mietiskelin, sähkösänkyni moottori laukesi ja jäin puoli-istuvaan asentoon loppuyöksi. Windows 10:n myötä tietokoneeni otsahiiriohjelma lakkasi toimimasta. Sen murehtiminen lakkasi, kun venäytin selkäni ja jouduin oikeasti miettimään, onko kotona asuminen enää mahdollista. Kuin pisteenä i:n päällä, sauvasekoitin alkoi lyödä liekkejä kakkua leipoessa.

Tämä vuosi tulee jäämään mieleeni. Olen saanut vastoinkäymisten kautta raivattua tilaa ihan uudelle luovuudelle. ”Sillä en, sun särkyä anna mä en”, tulee jatkossakin olemaan uskoni kulmakivi. Iloista kesää kaikille!116583599_289944669101506_52450616097989