Jokaisen ihmisen elämä on merkityksellinen. Moni pitää tavallista elämäänsä mitättömänä, koska ei ole mielestään tehnyt mitään, joka jää historiaan. Suurmiesten ja -naisten elämäntyö on ulkopuolisen silmin jotenkin hohdokasta, mutta usein unohtuu kuinka paljon uhrauksia se on vaatinut. Osansa uhrauksista saavat yleensä kokea myös läheiset.

Loppupeleissä sinua kaipaamaan jäävät ne oikeasti läheiset. Moni lausuu haudalla kauniita sanoja varmasti sydämestään, mutta elämä jatkaa kulkuaan.. Kukaan meistä ei ole vielä saanut "kelloja seisahtumaan". Jonkun nimi jää historiankirjoihin ehkä muistomerkin kera, mutta mitä sitten? Tiedän itsekin monia monumentteja ja tarinoita niiden ja ihmisten takaa, mutta täytyy sanoa, että esim. marsalkka Mannerheim ei herätä tunnetasolla mitään kaipuuta; minulle hän on historiasta tuttu ansioitunut ihminen.

Otan vertailtavaksi kotikyläni  metsänlaidassa asuneen Fannyn. Vaikka hän oli neljän talon kylämme asukki perheensä kanssa, en edes tiedä, mitä hän teki elannokseen. Sen mitä tiedän ja lämmöllä muistan, on Fannyn persoona. Mies oli kelillä kuin kelillä rautatietöissä, eikä leipä ollut niin sanotusti leveä.Pienessä talossa oli vain eteinen, keittiö ja pieni makuuhuone. Talolle kuljettiin joko metsän halki tai pellon halki (ojan yli sillalla pomppien). Kävin pikkutyttönä usein Fannya tervehtimässä. Nautin hänen ystävällisistä jutuistaan ja myönnetään: rakastin kaurasokerimaitomössöä, jota poikkeuksetta sain kyläreissuillani. Minulle hän oli tunnetasolla persoona, jota tunnustan muistavani monia kertoja useammin kuin esimerkiksi Urho Kekkosta.

Suurmiehiä ja -naisia tarvitaan tekemään uraa kansakuntien hyväksi. Toivottavasti heilläkin jää aikaa olla välittäviä ihmisiä vaikka naapurin pikkutytölle. On kaunista muistella ihmistä hänen persoonansa ja jättämänsä tunnejäljen perusteella. Merkityksellinen on hän joka onnistuu koskettamaan toisen sielua...

Välittäen <3 , Marjacloser2.jpg