Tänä pääsiäisenä olen enemmän kuin koskaan miettinyt ihmistä ja ihmisyyttä. Tuntuu, että nyt ollaan tultu pisteeseen, joka ylittää minun käsityskykyni täysin.. Yleisellä tasolla - onko tämän päivän ihmisyys täydellisesti hukassa?

ISIS kylvää surua ja kaaosta pitkin maailmaa - tai yrittää saada ihmiset kautta maailman pelkäämään...Olen kai vähän tyhmä vai enkö ymmärrä lukemaani, mutta ISIS:in logiikka tai viesti ei mene yhtään minun aivoihini..Tappaa viattomia ihmisiä satunnaisesti pitkin Eurooppaa. Mitä sillä loppuviimeksi tavoitellaan? ISIS ei ikinä tule olemaan mikään valtio, maailma ei ikinä tule alistumaan tälle terroristiryhmittymälle.. Kuka rahoittaa, aseistaa ja suunnittelee iskuja? Mikä on se nautinto, kun saa "sielunveljensä" tai "sielunsiskonsa" räjäyttämään itsensä? Todelliset "aivothan" eivät ikinä uhraa omaa henkikultaansa. Onko takana todella "Paratiisiin" uskominen? Osahan kieltää jyrkästi, että islaminuskolla  olisi mitään tekemistä ISIS:in tekojen kanssa. Minä en tiedä, mikä on totuus .. Kuka tietää?

Ihan sama, yleistäminen ei ole ikinä oikea tapa lähestyä tätäkään asiaa. "Miksi ihminen on peto ihmiselle", totesi ystäväni taannoin. Lause jäi pyörimään päässäni. Mielestäni se on täyttä asiaa - valitettavasti ja liian usein. Maailmalla on sodittu aina - eri syistä, eikä mikään syy ole ikinä minun mielestäni  hyväksyttävä. Puhutaan lamasta ympäri maailmaa, mutta sotimiseen tuntuu köyhissäkin maissa olevan aina varaa.

Ihmiset reagoivat näihin kamaliin uutisiin voimalla pahoin ja luonnollisesti pelkäämällä. Pelko taas näkyy lisääntyneinä vihapuheina. Uhataan itse sillä samalla tavalla täysin viattomia, esim. lapsia,  joka tapa  ensin jyrkästi tuomitaan.. Mikä meitä vaivaa?

Minä olen tehnyt tietoisen päätöksen elää oman ideologiani mukaan, riippumatta pidetäänkö arvojani vanhanaikaisina ja naiiveina. Mistä muualta muutos lähtee kuin omasta itsestä? Omasta ajattelutavasta? Jos jokainen meistä katsoisi peiliin ja kysyisi itseltään: " Minkälaisessa maailmassa haluan elää vaikka kymmenen vuoden päästä"?, "Mitä arvoja maailmassa haluan edistää"?, "Miten toivon lähimmäiseni kohtelevan minua" ?, "Olenko valmis olemaan sama lähimmäinen itse"?, "Millälailla itse voin vaikuttaa maailman rauhaan ja hyvinvointiin"? ja niin edelleen...Näitä asioita voi paitsi pohtia myös toteuttaa pienen ihmisen mittakaavalla.

Menen itse niinkin alkuun kuin : "Kiitos", "Anteeksi" ja "Ole hyvä" - eli tunnetilaa ilmaiseviin sanoihin - niiden käyttämiseen. Miksi nykyaikana kuulee lasten yhä enemmän ja helpommin kiroilevan ja nimittelevän toisiaan? Johtuisiko se meistä tavallisista aikuisista, joiden kiroamista ja vihamielistä valitusta lapset joutuvat kuulemaan? Tai miksi näiden teini-idoleiden annetaan vapaasti laulaa radiossa tai televisiossa"Mitähän vittua"? Onhan radiossa ennenkin osattu sensuroida asiattomuuksia. Sama pätee tietokonemaailmaan: jos aikuinen sanoo, ettei hallitse oman LAPSENSA tietokonemaailmaa - olisikohan syytä tehdä jotain? Vanhemmuus tuntuu olevan menossa "kaverisuuntaan" - hei haloo! Miksi lasten "miellyttäminen" tuntuu olevan kodeissa kovaa valuuttaa? Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen peräänkuulutti "Rajoja ja rakkautta" kasvatuksessa jo vuosikymmeniä sitten: pettymyksiä on uskallettava tuottaa omille lapsille turvallisessa tunneympäristössä. Pätee tänäkin päivänä.

Elämä on jatkuvaa ylä- ja alamäkeä. Pettymyksiltä ei välty kukaan. Viina, huumeet, toisten solvaaminen tai tappaminen eivät  tuo mielen paratiisia. Puuttuuko meiltä kyky inhimillisesti rakastaa? Rakkaus voittaa aina vihan. Rakkaus tekee meistä inhimillisiä - myös itseämme kohtaan.. Uskaltakaa rakastaa - ja näyttää se!

PääsiäisMarja

paasiainen_pajunkissat.jpg