Vanhemmuus ei lopu koskaan. Jonkun korvaan se saattaa kuulostaa "elinkautiselta" toisille taas pelastusrenkaalta. Lapset ovat minun ajatusmaailmassani aina Luojan lahja ja niin heitä tulisi myös kohdella.

Kun sukuun syntyy ensimmäinen lapsenlapsi, on hän poikkeuksetta "erityinen". Muistan veljeni esikoistytön syntymän: siinä oli suku kontallaan joka rääkäisystä. Muistan jopa illanhämyssä lähteneeni autolla nukuttamaan kummityttöäni äitini kanssa, kun kullannuppu vaan ärjyi meille vanhempien ollessa hengähtämässä.

Oman esikoisen syntymä herkisti, mutta en tunnusta hössöttäneeni. Sen kyllä muistan, että kieltäydyin lukemasta Kaks plus-lehden vauvahöpinöitä. Sen verran sekosin, että kudoin esikoiselleni kahdet lapaset, sukat, myssyt ja kaulaliinat sekä niin suloisen torkkupeiton että itseäkin ihmetytti. Mitään rakenneultria ei siihen aikaan tunnettu, joten valitsin pinkin ja mintun värit sukkiin ja muihin härpäkkeisiin. Olin kyllä satavarma lapseni sukupuolesta.

No joo, YHDEN omituisen varotoimenpiteen muistan: kuorin mustikat jotta neiti ei tukehtuisi mustikankuoriin.. Seuraavat lapset söivätkin jo kivistä lähtien kaikkea! Kontrolli vähän hölleni, myönnetään!

Joka lapsi on ollut ainutlaatuinen mestaripiirros. Muistan ristineeni käteni jokaisesta lapsestani ja rukoilin, että en ole liian itsekäs kun halusin saada vielä kolmannenkin lapsen. Muistan pelänneeni jokaisen lapseni odotusaikana onko kaikki varmasti kunnossa.

Lasten varttuessa huolenaiheet eivät ole ainakaan vähentyneet.. Ne muuttavat lennossa muotoaan, mutta mukava ikävä ja sydämessä läikehtivä pieni huolenpoikanen pitävät virkeänä. Nuorisolle on kuitenkin syytä antaa tilaa muodostaa oma erityinen elämänsä, vaikka mieli tekisi sekaantua joka asiaan.. Ne peijoonit vastaa kännykkään koska huvittaa!

Ai mitäkö nyt teen? Hommaan yhdelle sänkyä, paimennan toista pitkin Eurooppaa ja viestin kolmannen kanssa astioista. Perusmeininkiä. Rakkaudella, Mom

1.Silja%20Europa%20Helsinki.jpg