Kesä alkoi ja luentoruljanssi taukosi. Huomasin jo toukokuussa kiertäväni kirjojeni kanssa pitkin Keski-Suomea. Yllätyksekseni todella monen paikkakunnan kirjakaupat ovat lopettaneet toimintansa. Yhtä kaikki - moni kirjasto sulkee ovensa kesällä kesälomien vuoksi. Lisäksi kun näen ihmisten yllättyneet ja kiitolliset ilmeet, kun kiertävä kirjakauppani rantautuu ihan lähelle - on päivä iloa täynnä!

Enkelini eivät "tyrkytä" kirjojani väkisin kenellekään, eikä "säälikorttia" käytetä :) Päinvastoin: annan takuun kirjoilleni halauksen myötä .Usein vain rupattelen ihmisten kanssa, opetamme taulun käyttöä tai kerron otsahiirestä. Huomioitavaa on, että pankkisiirronkin saa mukaansa tarvittaessa. Kirjani on nimikirjoituksella sekä tarkkaan arvomaailmaani kuvastavalla omalla (kutakin kirjaa varten erikseen valokuvatulla + tarraksi valmistetulla) mietelauseeellani varustettu. Hinta on selkeästi alhaisempi kuin kirjakaupoissa , joten selkä suorana kierrän niillä ilostuttamassa ihmisiä! Pyydän jokaista reilusti kierrättämään kirjojani, koska koen niiden sanoman leviämisen tärkeäksi.

Mikään salaisuus ei ole sekään, että ensimmäistä kirjaani käännetään parastaikaa englanniksi ja kaikki kontaktit ja sponsorit ovat tervetulleita :) TIEDÄN, että kirjani Häivähdyksiä - erityinen elämäni (Myllylahti 2014) on pelastanut Suomessa ihmishenkiä. Sitä arvokkaampaa tehtävää kirjalla ei mielestäni voi olla!

Sydämeen tatuoitu (Myllylahti 2017) on taas puolestaan moniin elämän osa-alueisiin kantaaottava kirja, lempeästi tästä muuttuneesta elämäntilanteesta katsoen. Se antaa paljon vastauksia ihmisiä mietityttäviin asioihin: avaanhan sisimpäni pelottavan "auki" ihmisten eteen. Samalla se jättää ihmisen miettimään omaa elämäänsä yllävissäkin asioissa..

Pidän parin viikon blogitauon ja palaan heti heinäkuun alussa taas <3 Loppuun tarjoan vielä yhden lyhyen "maistiaisen uutukaisestani,  Sydämeen tatuoitu <3


Keskeneräisiksi jääneet suunnitelmani

57f18b80e796fafbe18d0f72907b64ecb8af069c

Lähtökohtaisesti en pidä jossittelusta. Teen päätökseni ja elän sen mukaan. Minut kuitenkin pakotettiin muutokseen, jota en olisi millään pystynyt etukäteen kuvittelemaan ja jota en tietenkään halunnut. Elämäni jäi joka tasolla kesken. Se luonnollisesti synnytti sarjan ”jos en olisi”-sairastunut spekulaatioita. Turhia, mutta niin koukuttavia. Suurin osa ihmisistä perustaa elämänsä sille oletukselle, että elää terveenä valitsemansa elämän – turhia pelkäämättä. Onneksi tein niin itsekin sairastumiseeni asti.

Ottaessani erityisopettajan viran vastaan vuonna 2004 puhkuin tarmoa uudessa työssäni. Silti minulla oli jo rehtorinopinnot alussa, koska tähtäsin tulevaisuudessa siihen pestiin jossakin päin Suomea. Hallinto ja organisointi ovat kiinnostaneet minua aina. Taloushallinto pelotti ajatuksena, mutta pidän siitä, että aina on jotain uutta vireillä, vaikka se ei johtaisi mihinkään isoon muutokseen.

Olin ajatellut myös sopivan hetken tullen kokeilla siipiäni politiikassa. Jostain syystä politiikan koukerot ovat aina kiehtoneet minua. Tämä vaihe oli tähdätty jonnekin viidenkymmenen ikävuoden kieppeille, eikä se ollut mikään pakkomielle.

Äitini sairasti syöpää ja näin isän väsymyksen, olihan tauti jyrännyt jo useita vuosia. Päätin käydä kerran viikossa auttamassa vanhempiani edes siivouksessa. Huomasin, että pelkkä juttelu äidin kanssa sai hänen ajatuksensa irti sairauden miettimisestä, ja isä saattoi irrottautua hetkeksi muihin ajatuksiin. Unelmoin vielä joskus viettäväni enemmän aikaa kotiseudullani. Mietin, että jos elän yksin, voisin jopa muuttaa vanhuudenpäivikseni kotitilalle.

Olin fyysisesti hyvässä kunnossa ja haaveilin vielä yhdestä opettajien sulkapallon Suomenmestaruudesta. Ei minulla mitään valmennuksellista suunnitelmaa ollut, mutta tunsin vain halua jatkaa kilpailemista, halua tavallaan kilpailla neljääkymmentäkahta ikävuottani vastaan.

Teetin rivitaloasuntooni kosteusmittaukset ja muutenkin sen kunto kartoitettiin, sillä asuinpaikan vaihdos oli mielessä. Pistin sen puskaradion kautta myyntiin ja yllätyksekseni heti tärppäsi. Sovin suullisesti hinnan, jolla möisin kotini.

Kohtalo puuttui kuitenkin asiaan ja muutti elämäni suunnan tässä vaiheessa, joten kaikki siihenastiset tulevaisuudensuunnitelmani jäivät ”näin meinasin tehdä” – asteelle.