Aloitin blogien kirjoittamisen vuonna 2009 ja nyt tuntuu, että nämä pari blogikirjoitustani annan kirjastani "Sydämeen tatuoitu". Enkelit ovat osa jokapäiväistä arkeani. Heiltä kysellään harva se päivä jotain minusta. Olen antanut heille vapauden kertoa asioistani, sillä tiedän tasan, että heillä on visusti mielessään tuntuma siitä, mitä on lupa kertoa. Lisäksi heistä jokainen on niin fiksu ja luotettava, että päästin heidät kirjassanikin ääneen :)

Avustajat äänessä

Minua päivittäin lähimpänä olevat Enkelit kommentoivat näin:


”Alkuvuodesta 2011 ollessani vielä hoitovapaalla erityislapseni kanssa aloin miettiä paluuta työelämään. Kuitenkaan yrittäjän työ parturi-kampaajana ei enää houkutellut, joten aloin haistella uusia tuulia. Siskoni Anun kautta kuulin avoimesta työpaikasta Marja Korhosen henkilökohtaisena avustajana, jossa toimessa hän oli itse myös aiemmin työskennellyt. Olin kuullut Marjasta pelkästään hyvää, joten rohkenin ottaa yhteyttä.

"Työhaastattelu" jännitti hirveästi! En ollut koskaan tavannut Marjaa aiemmin ja mietin miten osaan suhtautua tilanteeseen, jossa en ikinä ole ollut... Nopeasti jännitys hälveni kauniisti katetun kahvipöydän ääressä mokkapalaa mutustellessa. Ilmeisesti osasin jonkun sortin vaikutuksen tehdä, kun pääsin heti seuraavana viikonloppuna harjoittelemaan työtä Marjalandiassa. Lyhyen ja ytimekkään perehdytyksen jälkeen työt alkoivat jo seuraavana maanantaiaamuna. Perhoset vatsassa lepattaen saavuin aamulla kello seitsemän töihin. Yksin. Perhosia ei suinkaan vähentänyt tieto siitä, että jumpassa piti olla jo kello puoli kymmenen! Eihän siinä auttanut kuin tuumasta toimeen! Yhden kerran meinasin Marjan tiputtaa lattialle, mutta sitähän ei lasketa.. Niin sitä selvittiin ehjin nahoin jumppaan ja poiskin! Tekemällähän kaikkea oppii.

Taulun käytön opin onneksi aika nopeasti ja elekieli on myös oiva kommunikointikeino. Nyt reilun viiden vuoden jälkeen taulun käyttö on nopeutunut todella paljon. Joskus tuntuu, että tulkkaan jo sanoja joita Marja on vasta ryhtymässä sanomaan. Alkuun työ oli sellaista mitä olin osannut odottaa: Marjan avustaminen päivittäisissä askareissa sekä kodinhoito. Iloisena yllätyksenä tuli se, että Marjalla käy siivooja! Arki rullasi mukavasti ja suht rauhallisesti muun muassa jumpissa käyden. Minun ammatistanikaan ei ole haittaa ollut. Avustajan työssäni saan aika tiuhaan tahtiin harjoittaa myös parturi-kampaajan ammattiani esimerkiksi leikkaamalla ja värjäämällä Marjan paksua kuontaloa. Kampaukset ja meikit eri tilaisuuksiin toteutuvat useimmiten minun käsieni kautta.

 Musiikin ystävänä Marja kiertää paljon erilaisissa musiikkitapahtumissa, joihin usein pääsen itsekin osallistumaan. Monena vuonna Suomen synkimpien ilmojen aikaan Marja on ottanut siivet alleen ja suunnannut etelän auringon alle. Tämä reissaaminen on minut yllättänyt täysin! En osannut odottaa, että neliraajahalvaantunut mykkä sillä lailla huitelee pitkin maailmaa. Itse en valitettavasti pysty lasten hoitokuvioiden vuoksi lähtemään ulkomaan reissuihin mukaan. Minä hoidan enemmänkin näitä kotimaan matkoja.

 Toisen lapsen saatuani olin hetken aikaa pois työkuvioista. Äitiyslomalta palattuani Marjalandiassa olivat asiat muuttuneet. Tuleva esikoiskirjailija istui kammiossaan päivät pitkät kirjoittamassa kirjaansa. Avustajat saivatkin pitää matalaa profiilia sillä aikaa. Kustantajan löydyttyä se hullunmylly alkoi. Haastatteluja ja kuvauksia pyydettiin toistensa perään. Tukkaa ja kasvoja ehostettiin jos mihinkin muottiin. Ja vaatteet. Siinäpä vasta iloinen pulma mitä päälle, ettei ole samoja vaatteita joka kuvauksissa. Sehän tarkoitti tietysti shoppailua! Voi harmi.. Kirjan ilmestyttyä hullunmyllystä kasvoi vielä suurempi mylly. Siinä ravattiin taas kiharat hulmuten paikasta toiseen, jopa telkkariin asti. Siinä vaiheessa alkoi tuntua, että työnkuva on "hieman" muuttunut, ei kylläkään huonompaan suuntaan! Kaikenlainen sutina pitää mielen virkeänä. Sutinaahan riitti, eikä vauhti ole siitä hidastunut.

 Työpaikkana Marjalandia on THE BEST! Ihana "pomo" jota ennemmin ystäväkseni kutsun. Joustavuutta ja ymmärrystä löytyy puolin ja toisin. Marjan räjähtävä tunneherkkyys on käsin kosketeltavaa, itku ja nauru tulevat yhtä herkästi, joskus jopa yhtä aikaa. Olen opettanut itseni olemaan tietyissä tilanteessa kovanaama, eihän tästä muuten mitään tulisi. Huumorinkukka on kauneimmillaan Marjalandiassa ja tilannekomiikaltakaan ei voi hassun enkeliparven kanssa välttyä.” –Iida-



”Aloitin työt Marjan Enkelinä virallisesti 1.1.2014.  Sitä ennen kävin pikavisiitillä tutustumassa Marjaan ja lähimmäisiin eli kolmeen lapseen jouluaattona. Olin tuntenut Marjan aikaisemmin hyvin pintapuolisesti. Joskus vuosia sitten törmäsimme aika usein samassa ruokakaupassa. Hän vaikutti erittäin miellyttävältä ihmiseltä. Muistan ajatelleeni, että siinä on rempseä ja varmasti reilu ope oppilaille. Marja kyseli joskus ohi mennen jostain ruoanvalmistuksen resepteistä, esimerkiksi miten tulee hyvää kasvissosekeittoa.


Tänne töihin tultuani huomasin aika pian, että pyörätuolissa taitaa istua se sama vauhdikas Marja kuin silloin ennenkin. Astuinhan suoraan ”myrskynsilmään”! Marja nimittäin kirjoitti silloin kovaa vauhtia esikoiskirjaansa.

 Aluksi homma kävi todella hitaasti, niin kuin aina uudessa työpaikassa. Pitihän opetella kommunikoimaan taululla ja se ei ollut todellakaan helppoa äkkinäiselle aamun hämärässä huoneessa ja vielä hieman vinosti sängyn vierestä. Olen näppärä tekemään omia johtopäätöksiäni ja varmasti monesti tein tai yritin ainakin tehdä oman pääni mukaisia päätelmiä siitä, mitä Marja halusi tai tarkoitti. Oikeasti ihmettelen jälkikäteen Marjan kärsivällisyyttä sietää etanavauhdilla eteneviä hommia! Ja ajattelin, että näinköhän ikinä ehditään esimerkiksi jumppaan. Muistan monesti ajatelleeni, että kunhan en satuttaisi häntä ja teenköhän raajojen siirtelyä oikein päin. Se on muuten yllättävän vaikeaa aluksi, kuten siirrot sängystä pyörätuoliin tai pyörätuolista vaikka nojatuoliin.


 Marja tarvitsee apua etusijassa hyvin henkilökohtaisissa asioissa. Lisäksi kaikki kotona tehtävät askareet kuuluvat työhömme. Niiden tekeminen on helppoa, kun Marja sanoo mitä tehdään ja missä järjestyksessä. Varsinkin aluksi, varmaan omia hermojaan säästääkseen ja kirjan kirjoittamisaikaa tehostaakseen Marja kirjoitti koneella listan tehtävistä kotitöistä tai kauppaostoista.  Kotitöiden osalta työ on varmasti ihan samanlaista kuin missä tahansa kodeissa. Henkilökohtainen avustaminen on sitten ihan omaa luokkaansa. Marjan enkelinä on mukava työskennellä. Koskaan ei voi etukäteen tietää, mistä löytää itsensä työpäivän aikana. Marja kyllä pitää huolen siitä, että oma elämänsä ei käy tylsäksi ja siinä samalla pitää myös meidät virkeänä. Joskus unohtuu, että Marja ei tosiaankaan sano yhtään sanaa itse ääneen. Niin vilkasta kahdenkeskeinen keskustelumme on. Alun jännityksen jälkeen tulkkaus on helppoa. Ja monesti myös unohtuu, että Marja ylipäätään on millään tavalla erilainen. 


En oikeastaan etukäteen ajatellut työtä yhtään erilaisemmaksi, mitä se on. Täytyy tunnustaa, että minäkin luulin, että Marjan siirrot tapahtuisivat jonkinlaisen apulaitteen avulla. Sitä oli vaikea uskoa, että täysin halvaantunut voi itse auttaa siirrossa ponnistuksen verran. Ihan varma en ole, uskonko vieläkään. Ja sitä on myös vaikea uskoa, että Marja oikeasti on aina, pääsääntöisesti, hyvällä päällä ja iloinen. Olinhan kuullut aiemmin, kuinka jotkut avustettavat voivat olla todella hankalia. Varmasti näin onkin. Osasyy siihen voi olla että avustettavat eivät saa itse valita avustajiaan vaan he tulevat kunnallisen palvelun kautta ja silloin eivät kyllä välttämättä kemiat kohtaa!  Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan.

 Marjan avustajana tunnen olevani ennemminkin ystävä, kaveri, kuin työssä oleva avustaja.  Olen mielestäni oppinut myös monia asioita näiden vuosien aikana. Suvaitsevaisuutta. Kärsivällisyyttä. Kuuntelutaitoa. Kehon kieltä jota Marja kotioloissa käyttää paljon ja aika pian oppii ymmärtämään, mitä tarkoittaa vaikkapa pään heilautus takaviistoon osoittamaan keittiön tiettyä kaappia tai vessan suuntaan. Huomaan terävöityneeni havainnoimaan sanatonta viestintää muuallakin. Marja itse on loistava tulkitsemaan myös muiden, ulkopuolistenkin ihmisten eleitä - onhan hän usein ja itsekin usein ”seuraajan roolissa”, kun muut touhottavat ympäriinsä. Tämä työ on lisännyt omaa kykyä ymmärtää erilaisuutta vaikka kovin ahdasmielinen en koskaan tunnusta olleeni. Ihmisten, jotka tavoittelevat kuuta taivaalta ja luulevat onnen ja tasapainon tulevan ulkoisista asioista, eivätkä ole mihinkään tyytyväisiä, olisi syytä tavata Marja....


Ihmisten reaktiot varsinkin työsuhteeni alussa ovat olleet moninaisia kertoessani työskenteleväni henkilökohtaisena avustajana Marjalla. Päällimmäisenä tulee mieleeni jonkinlainen sääliminen. Ihmiset ovat sanoneet, että ”on se hirveä kohtalo”. Ihmiset muuttuvat vakaviksi ja eivät aina ymmärrä, kun kerron hymyssä suin että ”olin mukana jumpassa”.  Varmaan he ajattelevat, että Marja makaa passiivisena ja joku heiluttelee hänen raajojaan... tai saatikka, että olin ulkomailla Marjan kanssa!

Huvittavaa ja ärsyttävääkin on huomata, että toisinaan ihmiset eivät katso Marjaa puhuessaan hänelle. Jotkut jopa sanovat ”kerro Marjalle, että...” ihan kuin Marja ei tajuaisi tai kuulisi. Lapset ja nuoret ovat kyllä hyvin välittömiä kohtaamistilanteissa. Sitten on heitä, pääosin vanhempaa ikäluokkaa, jotka vilpittömästi ovat uteliaita kuulemaan, miten Marjalla tänä päivänä menee ja toteavat Marjan olevan sinnikäs nainen. Kerron heille sellaisia kuulumisia, joita tiedän Marjan itsekin kertovan esim. blogeissaan.  Kaikilla kun ei ole tietokonetta käytössä.


En oikeastaan yhtään ihmettele vaikka hoitohenkilökuntakin teki typeryyksiä silloin Marjan sairastumisen alkumatkalla sairaalassa. On vaikea käsittää, että ihminen, joka ei puhu eikä voi liikuttaa raajojaan, voi silti pystyä ajattelemaan omilla aivoillaan ja se sama ihminen on siellä kropan sisällä toiveineen ja tarpeineen.  Sitä ei ehkä voi oppia kirjoista lukemalla, empatiakykyä ja asettumista toisen asemaan. Tämä on varmasti osasyy siihen, että ihmisten on vaikea kohdata erilainen, vammautunut, ihminen. Suurin osa ihmisistä mielestäni käyttäytyy hyvinkin luontevasti. Osa taas on ihan ”hukassa” Minne katsoa? Kelle puhua? Kuka nyt puhuu? Pitääkö huutaa tai hidastaa tahtia?...


Onhan tämä homma muuttunut jo reilun kahden vuoden aikanakin aikalailla. Siihen on vaikuttanut kirjan julkaiseminen. Kirjamessuilta se alkoi ja sitä rataa sitten onkin ollut jos jonkinmoista keikkaa. Eli tuon alun suht säännölliset aamurutiinit ovat saaneet uusia vivahteita. Joskus meitä on kaksi aamulla, kun lähtöjen pitää tapahtua reippaasti. Niihin aamuihin kuuluu monenlaista muistettavaa, mutta ei hätää: Marja kyllä muistuttaa joka asiasta.

Tykkään olla mukana esiintymiskeikoilla. Usein minulle lankeaa siellä kirjanlukijan rooli eli luen otteita Marjan kirjasta. Opettajamaiseen tyyliin Marja osaa laatia hyvät aikataulut ja rungot joiden mukaan edetään.


Ulkomaankeikat ovat olleet huikean hienoja! Aina jälkeenpäin vasta osaan pelätä jotain tilannetta, että mitä kaikkea tosiaan olisikaan voinut tapahtua... kuten yleensä elämässäni, en juuri osaa pelätä etukäteen! Reissut ovat olleet onnistuneita järjestelyineen. Jokuhan ne tietysti on suunnitellut etukäteen, mutta perillä ollaankin sitten menty fiilisten mukaan.


Marja on aikamoinen ihmistuntija ja siksipä ympärillään pyörivässä Enkelijoukossa onkin moninainen kirjo erilaisia persoonia, joiden erilaisia vahvuuksia hän käyttää sujuvasti hyväkseen. Siitä kertoo se, kun minut hän laittoi muutaman työvuoron jälkeen soittamaan läpi kirjakustantajia ja ”myymään” kirjansa käsikirjoituksen heille!


Olen useamman kerran nähnyt unta joissa Marja liikkuu tai puhuu. Kerrankin hän tuli makuuhuoneen ovella vastaan ja tietysti hämmästyin. Puhetta ei tullut, mutta jotenkin tajusin, että nyt on kiire jonnekin! Toisen kerran taas Marja istui kyllä pyörätuolissa, mutta sanoi että voisinko nostaa käsiä. Kerran näin Marjan ajavan autolla ja hän avasi auton oven ja sanoi, että voinko auttaa hänet pois autosta...  ”  - Sirpa J. –



”Vuonna 2013 helmikuussa näin Marjan työpaikkailmoituksen ja hetken mietittyäni päätin hakea paikkaa. Aluksi juteltiin sähköpostilla ja sovittiin että nähdään. Jännitti kovasti mennä, mutta jännitys hukkui johonkin kun Marja alkoi avustajan välityksellä jutella ja kysellä. Pari tuntia meni kuin siivillä ja lähtiessäni tajusin, että kahden viikon päästä aloitan Marjan avustajana. Tällä tiellä sitä ollaan edelleen.. Vuoden kävin välillä Pohjanmaalla, mutta sain palata Marjan avustajaksi. Muistan, kun tulin ensimmäiseen työvuorooni vuoden poissaolon jälkeen..


Olimme kahdestaan, katsoin Marjaa silmiin ja sanoin: "Kuin olisin kotiin tullut". Marja on kyllä enemmän kuin työnantaja. Hän on ystävä, tsemppari, kallio johon voin luottaa. Meillä on samanikäisiä lapsia, joten paljon jutellaan nuoristamme ja välillä tuskaillaan ja välillä nauretaan. Yleensä en edes itse muista, ettei Marja puhu eikä liiku. Marja ei tunnu minusta mitenkään erilaiselta. Tässä työssä muuten nauretaan paljon ja itketäänkin. Kaikki näyttävät tunteensa avoimesti. Alussa, kun jotkut siirrot tuntuivat ylitsepääsemättömiltä ja usko alkoi loppua minulta, Marja sanoi: "Usko itseesi, sinä pystyt, luota". Niin kauan hän sitä jankkasi, että uskoin. Ja niin vain alkoivat siirrot sujua.


Työ Marjalla on monipuolista ja vaihtelevaa. Aamulla ei aina tiedä, mistä itsensä löytää tämän ilopillerin kanssa. Mutta se tekeekin tästä työstä mielenkiintoisen ja haastavan. Marjan myötä olen oppinut kärsivällisyyttä ja periksiantamattomuutta. Avustajana olen Marjan ääni ja joskus tulee tilanteita, että on pakko melkein suuttua, että saadaan asiat yhdessä esimerkiksi jonkun viraston kanssa kuntoon. Marja kun tulistuu, siinä on avustajan sormet kirjaintaululla valkeassa kun näpytellään kirjaimia ja sanoja. Joskus on vaikea ymmärtää ihmisiä, jotka automaattisesti kuvittelevat kaikkia pyörätuolissa istuvia ihmisiä vammaisiksi tai tyhmiksi. Kunpa he muuttaisivat näkemystään... Itselleni se on aina ollut itsestään selvä asia, että näin ei voi ajatella.


Marjan kirjan ilmestymisen myötä elämä on muuttunut täällä hieman. Marjan mukana olen saanut kiertää ympäri Suomen ja nähnyt paljon mielenkiintoisia ihmisiä. Pidän ajamisesta ja näin ollen useimmiten olen Marjan auton ratissa. Matkoilla juttelemme paljon ja joka kerta opimme varmasti jokainen jotain uutta. Tämä porukka on ainutlaatuinen ryhmä ihmisiä, joilla jokaisella on omat vahvuudet mutta samantyyppinen huumori. Siinä lyhyesti, mitä tämä työ, Marja ja työkaverit minulle merkitsevät.  Täällä on hyvä olla." -Sirpa K.-



”Tästä työstä tulee ensimmäisenä mieleen sana mielenkiintoinen. Vuoro voi olla ihan tavallinen kotipäivävuoro. Avustajalle se tarkoittaa normaaleja kotitöitä; tiskausta, pyykkäystä, silitystä, järjestelyä, pihahommia...

Tai sitten lähdetään jonnekin... puheterapiaan, luentoreissulle.


Hassua on, että jostain kumman syystä aina vain tahtoo sattua ja tapahtua. Mietinkin, että johtuuko se meistä avustajista, Marjasta vai koko tästä porukasta. Jälkimmäinen on todennäköisin vaihtoehto.

Työporukka on mukavaa. Aina voi kysyä neuvoa Marjalta tai muilta avustajilta. Vaikka minä olen viimeisin tulokas, minusta tuntuu kuin olisin ollut siellä aina. Mukaan porukkaan minut otettiin avosylin. Senkin tiedän, että en ole nauranut (enkä itkenyt) koskaan niin paljon kuin viimeisen vuoden aikana.


Mukavinta työssä on Marja! Koen olevani niin rikas, kun olen hänet tavannut ja oppinut tuntemaan. Olen jo saanut Marjalta paljon ja tiedän oppivani vielä paljon lisää. Siksi aion kynsin hampain pitää tästä työpaikasta kiinni. Kiitos, että saan olla oma hassu minäni tässä työssä.

Mukavaa ovat myös työkaverit, työn vaihtelevuus ja uusiin ihmisiin tutustuminen....


 En muista, että minulla olisi ollut etukäteen tästä työstä mitään ihmeellisiä luuloja tai käsityksiä. Muistan sanoneeni työnhaussa, että vaikeimmaksi asiaksi kuvittelen taulun käytön... No, minulle lyötiin taulu käteen, että koeta. Ja eihän se vaikeaa ollut. Käyttö oli toki aluksi hidasta, mutta pian huomasin että isoksi avuksi on, jos ei itse yritä sooloilla eli keksiä sanoja Marjan puolesta.


Aluksi koin vaikeimmiksi ne tilanteet, jolloin luulin Marjaan sattuneen, enkä heti tajunnut, mitä tehdä. Työ helpottuu koko ajan tai työssä oleminen helpottuu koko ajan. Jatkuvasti oppii tulkitsemaan eleitä ja katsetta paremmin. Ja muistan aluksi minulle olleen vaikeaa jättää sinut Marja kuistille ottamaan aurinkoa.


Haasteellisinta edelleen on joskus kommunikaatio. Suurimmaksi osaksi sen aiheuttaa minun oma päänuppini.

Mitä ihmiset teiltä kyselevät tai ihmettelevät?

  • Marjaahan ei voi jättää yksin hetkeksikään?
  • Miten Marja ilmaisee tunteitaan?
  • Onko Marjalla avanne?
  • Miten Marja puhuu?
  • Miten Marja voi pärjätä yöt yksin?

Alussa Marja tuli uniin, joissa hän tipahti käsistäni ja minä olin aivan hädissäni. Nämä painajaiset menivät onneksi nopeasti ohi.” – Taina –


24.%20Enkelini%20Sirpa%20Korpi%2C%20Iida