Olen kaikessa hiljaisuudessa pohtinut olemassaoloani ja tehtävääni tässä elämässä. Mitä olen, mitä minun annetaan ymmärtää olevani, miten minuun suhtaudutaan, mitä haluan elämältä...

Maailman kaikki onni annettiin minulle kolmen lapseni muodossa - se on fakta elämässäni. Tulee mitä tahansa, suurempaa onnea ja rakkautta tässä asiassa  tuskin voin kokea. Äitiyden onni on jatkunut ja jatkuu niin kauan kuin Luoja suo. Se on muokannut minua yhä uudelleen ihmisenä lasten kasvaessa omaan nuoruuteen ja aikuisuuteen. Kaikessa mitä teen on mukana ajatus: "Mitähän nuoret tästä ajattelevat?", "Onko tämä noloa nuorten kannalta?", "Olenko itsekäs, kun tyrkytän kuulumisiani?", "Miksi mitään ei kuulu?", jne, lähes päivittäin.


Nautin juuri tästä hetkestä elämässäni: olen täysin vapaa suunnittelemaan päätökseni (toki tietyissä raameissa tilastani johtuen) asioista, mitä otan/en ota päiviini, keitä ihmisiä kuuluu elämääni, paljonko otan tai en ota luentoja. Kaikki  ihmisten "miellyttäminen" on loppunut - en tarvitse tekopyhää "hyväksyntää" miltään ihmisryhmältä.

Olen vain oma itseni, omine ajatuksine, enkä toivo kenellekään pahaa. Niin, toivoessani sydämestäni rauhaa ja rakkautta - kyynikot syöksyvät kilpaa selittämään, että "mitäpä tuossa tilassa muutakaan enää voi"? ja "onkohan sen ajatus itsestään hämärtynyt"? sekä muuta potaskaa..

Minua hymyilyttää, kun eilen juuri avauduin Enkeleilleni tästä asiasta: olen tosiaankin jo niin pimeä tyyppi, että en hetkeäkään epäile, etteikö minua oteta todesta puhuessani tauluni kautta tai enkö voisi olla uskottava kirjailija ilman "locked-in" leimaa joka ikisessä lehtihaastattelussani. Mikä saa minut ihmisenä eroamaan vaikka Pamela Anderssonista? En tunne kyseistä tähteä, mutta kiinnostaa leikitellä ajatuksella mielikuvista: luulen, että a). silikonit tai b). pyörätuoli tulivat kaikille ensin mieleen vaikka kysyin mielestäni ihmisyydestä..

Luokittelu. Sitähän me ihmiset teemme varsin helposti tietyistä asioista. Vammainen, pakolainen, homo, tummaihoinen... niin, ihmisiä kaikki. Itsensä arvostamisesta lähtee kaikki. Silti toivoisin ihmisiltä suvaitsevaisuutta yhä lisää kanssaihmisiä kohtaan, varsinkin kun suurin osa ei häiritse toistensa elämää mitenkään. Itse en voi enää aiheesta kohdallani valittaa : tunnen olevani yhteiskunnan täysimääräinen jäsen, äiti, kirjailija ja vähän koominen sählääjä täällä elämän aallokossa. Marja vaan, <3   Kuva: Hanna-Kaisa Hämäläinen


Marja_Korhonen%281%29.jpg