keskiviikko, 31. heinäkuu 2019

Ikä opettaa?

Ikä opettaa?

Inhosin nuorena vanhempien ihmisten sanontaa: ”Kun tulet tähän ikään...” Vannotin itseäni, että en kuuna päivänä päästä samoja sanoja suustani. Enkä muuten ole päästänyt – kuin ajatuksen tasolla. Jokainen ikä on ihmisen parasta elämää. Jokainen vaihe määrittää minuuttamme seuraavaan elämänvaiheeseen. Elämän koulussa joku siirtyy joka vuosi seuraavalle luokalle. Osa valitettavasti junnaa alakoulussa kenties koko elämänsä.

Elämä pitää huolen siitä, että jokainen meistä saa vuorollaan kokea epäonnistumisia, surua, alakuloa ja pelkoa. Tarjolla on jokaiselle myös onnellisuushetkiä, voimaantumista, iloa ja eheytymisen mahdollisuuksia. Meidät on kuitenkin rakennettu fyysisesti ja henkisesti eri elementeistä: siinä missä toinen näkee kauneuden – toinen viilettää ohi kauppalista mielessä. Joku päästää irti kokemastaan vääryyden muistelemisesta – toinen kerää itsepäisesti katkeruuden synkkää panssaria ympärilleen ja heittelee myrkkypiikkejä mitä ihmeellisimmissä yhteyksissä.

Ihmisenä eläminen ja ihmisenä kasvaminen ovat vaikeita mutta samalla kiehtovia haasteita elämän vuoristoradalla. Elämän tarkoitus ei ole kasvattaa meitä pumpulissa, vaan valmentaa meitä tulevaan. Henkilökohtaisesti olen oppinut eniten vastoinkäymisistäni. Elämän kirpaistessa julmasti, on aina kaksi selkeän erilaista tietä. Ihminen voi joko taistella tai luovuttaa. Edes urhea taistelu ei takaa aina onnellista lopputulosta, mutta silloin murtuvat loputkin rakkauden ja välittämisen padot läheisiä kohtaan: mitään kaunista ei jää sanomatta. Rakkaat ihmiset saavat eväät elämänsä jatkamiseen…

Mitä olen oppinut omalla vuoristoradallani?

Uskallan sanoa unelmiani ääneen, sillä vain niitä kohti kurkottaen on tie tähtiin auki! Jos unelmani eivät jostain syystä toteudu, en pidä itseäni epäonnistujana vaan suuntaan tarmoni kohti uusia haasteita. En koskaan lakkaa rakastamasta. Rakkauden voima on niin valtava, että se todellakin siirtää vuoria. Rakkaus on ikuinen voimavara, joka voittaa heittämällä vihan.

Kärsivällisyyden opettelu on ollut kohdallani se vaikein rasti. Kuitenkin, viisitoista vuotta pyörätuolissa istuen olen oppinut tietyt realiteetit. Uskon myös, että rajoitteeni ovat kehittäneet organisointikykyni huippuunsa…

Nautin suunnattomasti juuri tästä elämänvaiheesta. Tiedän mikä olen, mitä haluan ja keinot ottaa ilo irti minulle tärkeistä asioista. Olen oppinut, että minun ei tarvitse olla joka kissanristiäisissä vaikuttaakseni kultturellilta ja ulkoinen habitukseni ei määritä minua mitenkään. Totuuden nimissä, tunnen villin levottoman sykkeen sisälläni lisääntyvän, sillä pistän itseni täysillä likoon tulevana syksynä! Odotettavissa on vallan uusi Marja kirjoineen ja konsertteineen!

kuopio.jpgElämä on muutosta.

lauantai, 13. heinäkuu 2019

Joskus sieppaa..

Olen tyytyväinen elämääni. Olen jotenkin tottunut uuteen, melkein 15 vuotiaaseen minääni (halvaannuin 26.10.2004). Huomaan, että kaikki eivät sitä usko, mutta nautiskelen elämästäni tällä hetkellä ehkä enemmän kuin koskaan; olen saanut kolme varsin älykästä nuortani maailmalle, itse en enää kärsi epävarmuudesta kelpaanko tähän maailmaan omana itsenäni ja jokaisen päivän osaan nyt ottaa kiitollisuudella vastaan.

Tiivistäen: luotan, että elämä kantaa. Tiedän, ketkä minua rakastavat ja keihin voin luottaa ja päinvastoin.

Mietin toki tätä pinnallistunutta maailmaa useinkin. Onko maailma sittenkään pinnallistunut vai asettaako media meille "miinoja", joihin lankeamme? Asensin juuri itselleni "klikinsäästäjän" välttyäkseni klikkaamasta iltapäivälehtien "roskapaskauutisia", jotka eivät mielestäni ansaitse somenäkyvyyttä ainakaan minun välitykselläni!

Minua niin ärsytti erään turhan julkkiksen otsikointi: "X ei pysty kävelemään". Ensin hieraisin silmiäni ja myötätuntoisena klikkasin jutun auki.. Ei ole todellista! Jutun sisältö oli: kyseinen töröhuuli oli saanut KAKSI RAKKOA JALKOIHINSA! Ketä kiinnostaa? Jos kyseinen henkilö itse ei ole hakenut asialle julkisuutta, niin mistä muuten valtakunnan lehti voi edes tietää jonkun varpaanväleistä?

Kiinnostuin tämän somehelmen sielunelämästä sen verran, että tunnustan nenä pitkällä kyylänneeni, josko saisin lisäinfoa. Kappas, odotukseni palkittiin nopeasti: botoxhinkit heiluen joku firma sai seksikkäälle bileasulleen etelän lämmössä mainosta. Just tällainen työnteko on nykyään tehty tavoittelemisen arvoiseksi.. Ja minäkin olen "piilotukenut" hommaa klikkailemalla lehtien linkkejä. Kolmas otsikko oli tyyliin "Selvisin siitä". Oikeasti? Hän oli selvinnyt jonkin aikaa ilman SOMEA! Omg..

Jotta ette menetä yöunia, kerrottakoon, ett¨ä hänet pelasti sisko, joka päivitti Instaa kun hän ei pystynyt...

Tarinan opetus --> KLIKINSÄÄSTÄJÄ!! Se näyttää esimerkiksi yhdellä tai kahdella sanalla jutun päällä todellisen sisällön: "rakot jaloissa" jne. Huh, kun sieppasi.. :) Lähetän Enkelin rakosta KUVAN lehteen , tärppääköhän?

Marja mustikka <367240118_910487382638176_435886101620169


 

sunnuntai, 7. heinäkuu 2019

Lapsen silmin :)

Kirjoitan tätä naurulihakset krampissa.

Ehkä olen jotenkin lapsenmielinen, mutta olen nauttinut sydämeni kyllyydestä eilisen ja tämän päivän niin hulvattomasta komiikasta, että tätä muistelen vielä mummonakin! Mikä parasta, tämä  ei ole ollut mitään maksullista stand-up komiikkaa vaan 4,5 vuotiaan ilopillerin vierailu.

Kaikissa lapsissa on jotain söpöä, mutta Hän onnistuu olemaan komea, söpö ja suloinen yhtäaikaa. Kyllä sukat pyörii jaloissa Hänen touhuja seuratessa ja etenkin juttuja kuunnellessa <3

Lapsille en ole kummajainen. Koska emme ole Hänen kanssa hetkeen tavaneet, näki kuinka aivot tekivät töitä Hänen arvioidessa alussa voiko minun kanssa höpsöttää. Legopaketti vei ensin voiton. Nähtävästi Hänen lempipizza mursi viimeisetkin ennakkoluulot: pikku-jalat alkoivat potkia minua pöydän alla. En ollut ensin huomaavinanikaan. Potkut kovenivat. Nostin katseeni, nyökkäsin ja hymyilin Hänelle. Voi rakas minkä hymyn sain osakseni <3 Yhteys oli luotu!

Syön soseutettua ruokaa , johtuen kieleni halvauksesta. Päätin herkutella muiden mukana. Avustaja pisti astiaan mokkapalan, kaatoi kahvia päälle ja "mössäsi" mokkapalan, jotta pystyn sen nielemään.

Kahvi kimposi väärään kurkkuun kun ruskeasilmäinen kultakimpale tokaisi:

- Aikamoista sotkua. Saatiin uusi resepti!

Kirjaintaulu kiinnosti mielettömästi ja pian se oli kädessä. Hän tokaisi:

- Se on nyt opettelun paikka! Kohta tauluja oli kaksi päällekkäin.. "Tuplatulkkausta".

Pääsin Hänen mukana aivojumppaan (hurjia jumppataiturointeja) , avaruusmatkalle, pelasimme Hänen heitellessä noppaa Trivial Pursuitia ja nappulatkin siirtyivät kätevästi kuin itsestään. Hänen mukaansa on ollut "aikamoinen fiilis"..Illalla tosin Hän ihmetteli:

- Miten pääsit sänkyyn? Tikapuillako?

- Menen kahdeksalta nukkumaan,  ei tällä kertaa IHAN toteutunut. 22.30 kuului lirkutus vielä vierashuoneesta :) Aamu valkeni varhain ja kaurapuuro soseella teki kauppansa. Kysyin harjoitellaanko taas taulua? Hän lappoi puuroa, huokasi ja sanoi:

- Mitäköhän tästäkin taas tulee?

Hän lähti makkararetkelle vaeltamaan minun vihertävät uimalasit ja iloa repussaan :)

AIKAMOINEN FIILIS! Kiitos rakkaat <3

P.s Lasten silmin elämä on yhtä seikkailua!index.jpg

 

 

 

 

 

 

sunnuntai, 30. kesäkuu 2019

Tunteita ja tuoksuja..

Muistot jäävät - haluat tai et.

Jo tähän ikään mennessä on ehtinyt kertyä valtava arkku monenlaisia muistoja. Toisiin palaan mielessäni tämän tästä, toiset suljen pois systemaattisesti tajunnastani- haluamatta palata niihin kenties koskaan.

Muistoni liittyvät voimakkaasti koettuihin tunteisiin. Eräs tunne nousi voimalla mieleeni juuri nyt; onhan rakas kotitalomme pystyssä tänään viimeistä päivää. Asia on kaikin puolin hallinnassa ja suunnitelma uudesta talosta on ollut tiedossa jo pitkään. Muistoihin tulvahti yhtäkkiä mitä yllättävimpiä asioita: kodin tuoksu, lääkekaapin sisältö, rakkaan koirani kuolema, rippi- ja ylioppilasjuhlani, leivinuunin tuoksu, kodin perstunut avaimenperä, kotirappusille kuollut päästäinen, yö kun salama poltti koko talon..

Muistot voivat muodostua vankilaksi, jos niiden antaa siivittää jokapäiväistä elämäänsä. Jotkut muistot myös satuttavat kerta toisensa jälkeen - niissä on jäänyt jotain kesken tai käsittelemättä. Ihminen on luotu menemään eteenpäin. Olen itse haudannut koetut hoitovirheet ja vääryydet esikoiskirjaani Häivähdyksiä - erityinen elämäni. Asiaa kuvannee hyvin se seikka, että en ole lukenut valmista kirjaani koskaan kirjana :)

Ehkä parhaiten muistot toimivat, kun antaa niiden leijua pilvien tavoin; ne joko leijuvat alitajunnassa tai ne voi napata aktiivisesti muisteltaviksi. Kotiini liittyy kaikki juureni, koko ihmisyyteni kehitys. Niin vahvat ovat perustukset, ettei seinien kaatuminen huomenna pelota. Kiitos rakkaat isä ja äiti <3253187_3928980580766_999233037_n.jpg

 


 

sunnuntai, 23. kesäkuu 2019

Juhannustaikoja :)

Joskus nuorena naisena keräsin jussina sen seitsemän yrttiä tyynyn alle, nakuilin viljapellossa ja muuta epätoivoista. Nykyään luonnonkukat löytyvät maljakosta, otan puolialasti aurinkoa terassin tuolilla ja juhannus vilahtaa ohitse sen kummemmitta stresseittä.

Parasta on tietysti oman jälkikasvun täällä olo: nyt valmistuu keittiössä lohta, uusia perunoita, raikasta salaattia ja mansikkakakkua, minun kirjoittaessa koneella...

TOKI, kun minusta on kyse, jokainen arvaa että tässä ei voi olla koko totuus. Osui ja upposi! Eilen pukkasi vähän draamanpoikasta..

Vetäisin Enkelin kanssa kukkamekot päälle, pakkasin pappaa varten kylmälaukullisen eväitä ja nuoriso lähti ilokseni Virroille häntä tervehtimään kanssamme. Fiilis oli mukavan raukea. Sade, aurinko, pilvet ja tuuli vaihtelivat matkan taittuessa rennosti. Ähtärin ja Virtain puolessa välissä auto alkoi täristää. Enkeli oli skarppina ja ohjasi auton levikkeelle.

Sen verran ehdin elämässäni autoilla, että tunnistin sen, minkä Enkeli varmisti: rengasrikko! Jep: juhannuspäivä, olimme keskellä ei mitään, mikään korjaamo ei olisi auki, tiesin että Versossa ei ole vararengasta, koska se ei tuohon malliin kuulu ja olin jo talvella selvittänyt, että alapohjaan ei rengas mahdu.

Ei muuta kuin soitto Teiden Ritarille; isä, 86 v, voitko auttaa? Isä oli paikalla puolessa tunnissa, mukanaan autokorjaamon verran tarvikkeita. Viidessä minuutissa selvisi, että rengas oli täysin sökö. Enkeliraukka pomppi tuulessa ja tuiverruksessa autosta ulos ja autoon. Nuoriso-osasto oli kiikuttanut varoituskolmion ja suomensi korjaussarjan käyttöohjetta minkä kerkesi.

Uskomatonta, mutta totta: meidät ohitti ja kurvasi takaisin kotikyläni rakas naapuri, joka oli mökille menossa. Hänen Toyotan vararengas ei ollut sopiva. Myöskään hänen veljenpoika, automekaanikko, ei ollut saatavilla. Sitten tuttavallani leimahti: Toyotan edustaja Ähtäristä oli sangen tuttu ja naimasukua! Kävi sääliksi kaikkia ulkona riehujia: minä istuin viltin mutkassa lämpimässä autossa - penkinlämmitin hehkuen.

Alle tunnissa saapuivat renkaan vaihtajat ja vartissa oli homma hoidettu! Nyt alkuviikosta saan uuden renkaan ja vakuutuskin näyttää lupaavalta (näinhän se tulee tarkistettua, heh..). Sakkorenkaastani jäi suunnilleen kangaspala muistoksi... Ja papalta kuulimme, että olimme eri päivänä liikenteessä kuin olin ilmoittanut.

Eli kun meni pieleen, niin meni sitten kunnolla! Kävin väkisin kylässä vääränä päivänä, palellutin kanssaihmisiä, häiriköin korjaamon väen juhannusta ja nauroin yhden juhannuksen tarpeiksi :)

Voisihan tästä tapauksesta oppia kaikenlaista: esim. olisi kannattanut tehdä ahkerammin niitä juhannustaikoja. Saattaisi olla se ikioma mekaanikko ratissa... jos ymmärrätte mitä tarkoitan ! Minäkin teitä <3 Marjapommiindex.jpg%201.jpg