sunnuntai, 18. helmikuu 2018

Yhdessä

Minusta on alkanut vahvasti tuntua siltä, että jonkinasteinen ihmisten lähentyminen alkaa olla ihan kansallinen velvollisuutemme. En näe mitään järkeä enää siinä, että Suomi yrittää itsepäisesti tukeutua sinällään hyvinkin ansioituneeseen historiaansa. Historia on arvokasta ja sitä tulee palauttaa sopivasti uusille sukupolville mieleen, mutta mielelläni kohdistaisin katseen hyvin voimakkaasti tulevaisuuteen..

Tässä on kirjoitus, jonka tein tulevan viikon Sampo- paikallislehteen (tässä lähes alkuperäinen).

 

Yhdessä

 

Satavuotiaan Suomen teema ”Yhdessä” aukeni minulle kaikessa neroudessaan kuin salama kirkkaalta taivaalta. Ihan järki meinasi lähteä kun tunsin itseni niin välkyksi! Tuo yksi sana sisältää paljon mahdollisuuksia meille kaikille niin Suomessa, omassa asuinkunnassamme kuin itsessämmekin. Yksin ihminen on aika vähän. Olen kokenut sairaalareissullani viisitoista kammottavaa ”yksin”- kuukautta. Paljon sain loputtomalla itseni ruoskimisella aikaan, mutta henkinen ”yksin”-tunne piirtyi syvälle sisimpääni pahimpana painajaisenani. Kuinka helppoa kaikki on heille, jotka jakavat päivänsä yhteisöissä. Jaa eikö olekaan? Näin naisen logiikalla; toimimalla yhdessä toisten kanssa voivat tuloksetkin olla moninkertaiset. Voisivat..

Onko Suomessa millään kunnalla varaa käpertyä oman erinomaisuutensa kuoreen? Jokainen meistä näkee, millä vauhdilla maailma ja Suomi sen mukana muuttuvat. Muutoksia voi toki vastustaa tai paheksua. Siinä missä muutoksiin pitäisi osata mukautua, on yhteinen, aikuismainen kuntapolitiikka mielestäni Saarijärven kokoisella ”kirpunkokoisella” kaupungilla ainoa tapa pysyä maailmankartalla. Olen kerännyt kolmekymmentä vuotta rohkeutta sanoa tämän ääneen. Nyt mykkänä se sitten livahti ajatuksistani. :)

Tunnustavat ihmiset mitä puoluetta tai ammattiryhmää tahansa – lisääntyvää yhteistyötä tarvitaan lujasti. Kaikilla meillä on ikäryhmittäin samankaltaiset tarpeemme, mutta niiden saavuttaminen on tehty sangen monimutkaiseksi jonninjoutavien ”periaateasioiden” takia. Puolueita tarvitaan demokratian nimissä, mutta ihmisten pitää silti pystyä toimimaan enenevästi yhdessä Saarijärven kokonaishyvän eteen.

Onko joka kunnassa oltava kaikkea? Voisivatko lähikunnat etsiä puolin ja toisin enenevästi yhteisiä hankkeita? Voisivatko jäljellä olevat yritykset yhdistää palveluitaan ja myös toistensa positiivista markkinointia, jos itsellä ei ole tarjota sitä mitä kysytään? Voisivatko naapurit keskittää voimiaan, samoin monet yhdistykset? Voisiko uudenlainen ”yhdessä”-toimintakulttuuri rantautua vihdoin Saarijärvelle? Ovatko kuntaliitokset sittenkään olleet niin huono asia? Tuntuu, että kunnan nimi on usein yksi periaatekiistakapula. Vaihtaahan moni sukunimensäkin avioituessaan eikä siihenkään kuole.

Kyse on yhteen hiileen puhaltamisesta: miten haluamme olla olemassa? Voihan se olla, että tekemättä mitään huomaammekin asuvamme vaan Euroopassa – valtioiden rajojen poistuessa.. Jos isojen valtioiden hiekkalaatikkoleikit laajenevat, en halua elää tässä eristäytyneisyyden ilmapiirissä. Yhdessä olemme enemmän. Aloitetaanko toistemme positiivinen huomioiminen omassa kotikunnassamme? Oletko mukana?

 

Marja with sun <3

a_jingjing0218.jpg

 

 

 

 

 

sunnuntai, 11. helmikuu 2018

Vuoden alku..

Keskityin koko tammikuun kahteen tärkeään asiaan: raivokkaaseen kehoni treenaamiseen ja uusien sijaisEnkelten kouluttamiseen. Nyt korjaan hedelmiä molemmista urakoistani. Loppuvuonna 2017 olin todella väsynyt syyskauden kaikista riennoistani. Huomasin sen vasta joulukuun puolessavälissä, mutta joulun seutu oli täynnä rakkaiden kohtaamisia, enkä antanut väsymisen tunteelle mitään huomiota. Loppuvuosi menikin levätessä ja uuden suunnittelussa.

Tammikuun lähestyessä tajusin kehoni huutavan treenien perään. Syksyn rientojen takia moni jumppa oli jäänyt väliin ja fyysinen kuntoni oli rapistunut siinä määrin, että otin todellisen kurinpalautuksen jumppieni suhteen. Kunnon palautuminen nykyiselleen on tosi riemastuttavaa ja palkitsevaa!

Olen mielenkiinnolla kouluttanut lisää sijaisia Enkelitiimiini, sillä tiivis luentorumba edellyttää, että en rasita aina samoja Enkeleitä reissuillani. Tämä koulutustyö on alussa melko rankkaa sekä koulutettavalle että itselleni: opetettavia asioita on laidasta laitaan. Valitsen väkeni aina itse ja en etsi hoitajaa, vaan avustajaa.. Tärkein kriteeri on henkilökemioiden yhteensopivuus ja huumorintaju. Olen huomannut, että ympärilleni on siunaantunut juuri nyt porukka, josta haluan pitää kynsin hampain kiinni! Minulla on nyt "uutena" tullut neljä nuorta Enkeliä ja se on herättänyt minussa tosi monenlaisia tuntemuksia:

 Nuorissa on todella tulevaisuus!

- Meillä työnantajilla on oltava kunnioittava, kärsivällinen ja opastava koulutusote. Nuoret ihmiset ovat täysin uusien asioiden äärellä ja kukin omaksuu asioita omalla rytmillään. Mihinkään ei pidä siis verrata, vaan antaa nuorien "puhjeta kukkaan" omaa tahtiaan.

- On ANNETTAVA sijaa uusille, herkullisille ideoille. "Kiire" yrittää kuiskuttaa korvaan että ei ole muka aikaa.. Aina pitää olla aikaa kuunnella uusia ideoita --> ne tuovat poikkeuksetta uusia tuulia työyhteisöön ja hyväksymisen tunnetta nuorelle.

- LUOTA, LUOTA, LUOTA! Meillä työnantajilla on pelottavan suuri vastuu siitä, miten kohtelemme nuoria työntekijöitä. Hyväksyvä, positiivinen ja kannustava ilmapiiri tukee parhaiten nuoren itsetuntoa ja motivaatiota työntekoon. Vastaavasti huono kohtelu voi kasata vuosien työuupumuksen!

 

Aiheeseen palaan vielä, mutta nyt on KIIRE :)

Iloa, Marja

27751558_10213243634063209_8755663900515

lauantai, 3. helmikuu 2018

Elämän korkeakoulu (paranneltu versio)

On ollut aikaa miettiä asioita, jotka elämääni kannattelevat – vaikka vanhuuden viisaus minulta mielestäni vielä puuttuukin.
Olemalla rehellinen itselleni – tiedostaen omat puutteeni, on helppo hengittää. Ei minun tarvitse tietää tai osata kaikkea, mutta oman  itseni haluan tuntea joka tavoin : elänhän minäkin itseni kanssa lopun elämääni.


Suomalaisten perisynti – kateus  ahdistaa minua. En taatusti vaihtaisi ainutlaatuista elämääni kenenkään toisen elämään ! On vaarallista kadehtia ihmisiä heidän saavuttamiensa asioiden takia, sillä KOSKAAN ei voi tietää toisen ihmisen elämästä, mitä kaikkia uhrauksia, verta ja hikeä nuo saavutukset  ovat  vaatineet. Ei ministeriksi tai valtion johtoon edetä ilman kivikkoista tietä. Vihaan tyhjästä valittamista ja esimerkiksi ihmisen omaa marttyyriasennetta elämään. Kukaan muu ei meidän elämäämme rakenna kuin me itse. Jos siis haluat Suomessa johonkin johtavaan asemaan, sinne ei täällä tuurilla pääse. Tee töitä sen eteen, ole valmis uhraamaan vapaa-aikasi ja toivo että mahdollinen perhe joustaa, tukee ja ymmärtää..

Enkö muka siis kadehdi terveyttä? EN, koska minua terveempää ihmistä saa tästä pitäjästä etsiä. Minulla on vain tämä tila elimistössäni, mutta tunnen itseni todella terveeksi, elinvoimaiseksi ja elämänhaluiseksi. Kun ei ole mitään kipuja missään – miksi valittaisin?


Elämä ei ole aina reilua ja vaikka siinä ei rusettia päällä olekaan – on se silti lahja, joka kannattaa TÄSSÄ JA NYT – kiitollisuudella vastaanottaa ja elää täysin rinnoin : tilanne voi muuttua jo huomenna. Miksi siis ”pantata” omaisuuttaan , mielipiteitään , kauniita sanojaan tai ihania vaatteitaan  komeron perällä ? Niin, siksi, että ihminen luulee olevansa kuolematon… Minä en enää luule – siksi imen elämää joka solullani ja nautin. Nautin siitäkin huolimatta tai ehkä juuri piruuttani siksi, että ihmisoikeuttani epäiltiin erään virkamiehen taholta viimeksi menneellä viikolla siten, että hän näkemättä minua kehtasi ehdottaa minulle EDUNVALVONTAA! Itkettää ja naurattaa. Näin loukattu en ole ollut kymmeneen vuoteen. Mutta koska siten tunnen, pistän asian eteenpäin enkä jää märisemään kassajonossa.


Anteeksiantaminen ja – saaminen ovat elämän  helmiä . Silti muistan joskus ne asiat, joista sieluni haavoittuu, olenhan   oman elämäni  herra . Virhearvioinneista yritän ottaa opiksi ja virheetönhän ei ole kukaan. On turhaa  mustata sydäntään katkeruudella .Minä itse vastaan siitä, lyönkö pääni seinään samalla asialla uudelleen.
Aika on ihmeellinen asia : se parantaa lähes kaikki haavat. Annan siis asioille aikaa ja etäisyyttä. Itseäni  en  aina voi pakottaa siihen aikatauluun, mitä joskus suunnittelin…


En välitä, mitä minusta ajatellaan : en voi sille yhtään mitään ja mikä mittari se  tällä elämän vuoristoradalla muka on ? Jokaisesta ihmisestä liikkuu juoruja – niitäkö  ihmiset oikeasti janoavat ? Tänä ikävänä aikana voisimme puukottamisen sijaan halata, välittää enemmän toisistamme.  Hyvät teot ja positiivinen asenne palaavat aina antajalleen takaisin – näin haluan  ajatella.
Kaikki kulminoituu aina lopulta rakkauteen: rakastaa ja olla rakastettu – onko elämältä syytä muuta toivoa!Monta  vuotta sitten, 24.10.2004 – elämäni viimeisenä ”normaalina” päivänä– sain olla rakastettu ja hyväksytty. Sen tähden elämäni korkeakoulussa oli helppo valita rakkaus pääaineeksi! Iloa ihmiset :)

Marja, the jästipää

20150129_145842.jpg


sunnuntai, 28. tammikuu 2018

Ulkonäkö

Olen viime aikoina pohtinut erilaisuutta hyvinkin paljon eri näkökulmista. Harvoin tullaan ajatelleeksi, kuinka arka asia lyhyys tai pituus, lihavuus tai laihuus, pieni tai suuri nenä, lyhyet tai pitkät raajat ja vaikka hampaiden erilaisuus voi kyseisen ominaisuuden omaavalle olla.

Pyrin viimeiseen asti välttämään möläytystä : "Oletpa sinä lyhyt"! tai "Miten sinulla on noin lyhyet kädet"?, "Onpa sinulla honkkelijalat"!, "Onko hampaasi ollut aina noin vinossa" ? Osaan niiin eläytyän ihmisen oloon, kun joku tulee koko seurueen kuullen taputtamaan päälaelle mainiten ihmisen "poikkeavuudesta" Se on loukkaavaa, luokittelua ja toista kohtaan melko tökeröä käytöstä. Kouluelämä on tämäntyyppistä vuorovaikutusta täynnä. Opettajavuosina suuren osan päivistä vei tämä ihmisyyden opettelu. Silti, nuorisoa on ihan turha erityisesti osoittaa sormella. Lapsethan vasta opettelevat vuorovaikutuksen pelisääntöjä. Meidän aikuisten tulisi olla paitsi esimerkkejä myöskin tarttua joka hemmetin tölväisyyn, jonka lapsi suustaan päästää. Sitä kutsutaan kasvattamiseksi. Se on myös vanhempien vastuu.

Ihmiset kokevat ulkonäköpaineet hyvin eri tavoin. Kolmen lapsen äitinä olen nähnyt jokaisen lapseni käsittelevän kiusaamista (nimittelyä) eri tavoin. Inhimillisinä ihmisinä meillä on oikeus tuntea niin kuin tunnemme. Esimerkiksi murrosiässä nuori on haavoittuvaisimmillaan, koska kehon muutokset seuraavat nopeasti toisiaan. Nuori ei välttämättä aina itsekään kestä fyysisiä muutoksiaan - saatika jos joku niistä huomauttelee.

Olen ihaillen seurannut Kiti Kokkosen luomaa "Tanhupallo" sketsihahmoa, joka ihastuttaa aitoudellaan. Hän on pyöreydellään ja 149 senttisellä varrellaan toivottavasti muutakin kuin sketsihahmo teidän muidenkin mielestä. Tasapainoinen ihminen omassa vartalossaan. Meidän kaikkien tulisi kurkistaa ihmisen persoonaan, ennen kuin arvioimme ihmisen ulkoisen olemuksen perusteella YHTÄÄN MITÄÄN! Samannäköisiä, leikeltyjä silikoniklooneja on netti pullollaan - huulet törröllään. Vääristynyt, median luoma "malliulkonäön" tavoittelu tekee sellaista tuhoa niin myöhemmälle terveydelle kuin mielenterveydellekin, että hirvittää!

Opettele hyväksymään ja rakastamaan itseäsi - juuri oman näköisenäsi. Joku poikkeava piirre on syytä kääntää persoonaa tukevaksi ominaisuudeksi. Opettele puolustamaan itseäsi: huumori ei ole hassumpi keino..Meille on tilaa tällä maapallolla, olimme minkäkokoisia tai -näköisiä tahansa!

Esimerkiksi tänään (viimeistään) sinulla on yhdenvertainen äänioikeus - näytitpä miltä tahansa..

Tärkeintä on elää <3, Marja

kitia_vd.jpg

 

 

 

sunnuntai, 21. tammikuu 2018

Epäonni..

Joskus nuorempana koin pienetkin vastoinkäymiset omaan, epäonniseen "karmaani" liittyvinä asioina. Perisuomalainen ajattelu: "Kell onni on, se onnen kätkeköön" oli jotenkin kaivanut lonkeronsa syvälle ajattelutapaani. Oletusarvo oli tämä:" Kun minulla nyt menee hyvin, en näytä tai kerro siitä kenellekään, jotta onni ei vaihdu epäonneksi". Höh.

Tämähän tarkoitti sitä, että liian iloinen ei sopinut olla, jotta jokin (Jumalako?) ei siitä rankaise. Tämä on se asia, josta olen rankkojenkin vaiheiden kautta luikerrellut eroon. Huomaan myös, että olen omassa henkisyydessäni vapautunut "Herran pelosta" tai synnin taakasta. Oma uskoni on taas saanut iloisen, armollisen sävyn.

Minun puolestani ihminen saa uskoa vaikka aidan seipääseen; minun asiani ei ole puuttua kenenkään sielunelämään. Itse koen vahvasti, että halvaantumiseni ja sitä seuranneet asiat ovat karsineet paljon epäolennaisia asioita elämästäni pois.

Onko sittenkin niin päin, että jonkin sortin epäonni onkin tie onneen? Nimittäin se mitä näen vain silmilläni on ulkoista materiaa, ulkoista kauneutta ja ehkä myös vaivalla rakennettua ulkokuorta? Se mitä aistin sydämelläni on veret seisauttavaa tunnetta eri asioista. Se järkyttää, se avaa silmiä ja antaa varman tunteen siitä, mihin voin luottaa, mitä kohti kuljen. Mikään synnin- tai väärintekemisen pelko ei enää kosketa elämääni. Aistin itsessäni voimakkaan intuition, johon olen vuosien myötä oppinut luottamaan. En välitä muiden epäilevistä hyminöistä: "Puhuuko se ihan pimeitä"? sillä olen jo vuosia ollut tietoinen "herkkyydestäni" aistia asioita.

"Tämä on sitä meikäläisen tuuria" tuntuu niin kornilta lausahdukselta näin halvaantuneen kuunnella. Asiat, mihin oma "epäonni" liitetään koskee yleisimmin niinkin järkyttäviä asioita kuin avainten unohtuminen, lempikarkin loppuminen kaupasta, vaatteen repeäminen, bussista myöhästyminen ja niin edelleen...

Olen sanonut ennenkin, että ihmisten kokemukset ovat aina subjektiivisia. Näissä epäonniasioissa kannattaa joskus kuitenkin suhteuttaa asioita elämään. Etenkin miettisin, kenen seurassa pikkuasioista valitan..En puhu nyt itsestäni. Olen vuosien saatossa kuullut jo kaiken, enkä osaa pahastua kuin valheista ja läheisteni tähden.

Aina voi käydä tilanne, että seisot pikku "epäonnesi" kanssa vaikka juuri läheisensä menettäneen  tai syöpään sairastuneen ihmisen vieressä."Mitä sitten"? toteaa nyt moni mielessään... Eipä sen kummempaa kuin että ELÄMÄ ON ARVAAMATONTA. Osat muuttuvat niin nopeasti! Yritetään kääntää epäonni onneksi - jo pienissäkin asioissa, ok? Ota kanssaihmiset huomioon ajoissa ja toivo samaa itsellesi kun joku TODELLINEN epäonni kohtaa sinut itsesi.. (mitä en todellakaan toivo kenellekään).

Käännetään selkä epäonnen puheille!

Minäkin teitä <3 Marja

25519949_1307874152650135_500421674_n.jp