sunnuntai, 28. maaliskuu 2021

Onnellinen

Sanotaan, että onnellisuus on ihmisessä itsessään. Kyllä ja ei... Jokainen meistä arvatenkin  tavoittelee onnea ja onnellisuutta. Kukaan tuskin on aina onnellinen. Onnellisista hetkistä ei aina vaan tajua nauttia, sillä onnellisuushetket tulevat ja menevät.

Tajusin sen taas tänään, kun 88-vuotias isäni porhalsi autollaan ruusukimpun kera luokseni. Laskimme leikkiä, vaihdoimme kuulumisia ja suunnittelimme yhteistä projektiamme. Ohikiitävänä hetkenä ymmärsin, kuinka etuoikeutetun onnellinen elämä minulla  kaikenkaikkiaan on ollut ja on.

Kevät saa minut tuntemaan täysillä. Tämä oli tässä. Onnellisuushetki su 28.3.2021 <3

Marja166053193_211128627466942_54956971446488

 

 

 

keskiviikko, 3. maaliskuu 2021

Urakka

Eipä tarvitse miettiä mistä kirjoittaisin. Yli kaksi vuotta sitten aloittamani urakka alkaa olla loppusuoralla. Neljäs otsahiirellä kirjoittamani kirjani näkee päivänvalon syksyllä. Mikään aiempi tuotokseni ei ole tuottanut vastaavia haasteita. Silti olen kiitollinen. Olen oppinut elämästä, itsestäni ja työyhteisöstäni paljon uutta.

Uutukainen teos syntyi verkkaisesti, kolmannella tosiyrityksellä. Ensimmäinen versio ei tuntunut luonnolliselta. Sysäsin koko idean takavasemmalle ja pienoisromaanini Karhunpesä kiilasi kuin tulivuorenpurkaus maailmalle 2019. Annoin intuition viedä, luottaen sisäiseen tunteeseeni siitä, että keskeneräinen tekeleeni odottaa tiettyä latausta.

Ajatus neljännestä ei jättänyt minua hetkeksikään rauhaan. Lähdin tammikuussa -20 Lappiin sitä työstämään. Olin uutta intoa täynnä ja kirjoitin paljon. Lähetin raakileeni asiantuntijan luettavaksi. Palautteesta ymmärsin heti, että osa tekstistä oli priimaa, osa ei. Sisuunnuin. Deletoin suurimman osan tekstistä. Jätin vain parhaat palat odottamaan uutta inspiraatiota.

Koronauutiset tyhjensivät maaliskuussa -20 kalenterista koko vuoden esiintymiset. Koin tilaisuuteni koittaneen. Aloitin kirjoittamisen, mutta pandemiapeikko vei keskittymiskykyni. Sain pitkin vuotta joskus vartin kirjoitettua ja mielenkiinto kirjaan hävisi taas kuin savuna ilmaan. Kesällä -20 tein sisällysluettelon, sillä tiesin tasan mitä halusin. Kirjoittamisen riemua en siltikään tuntenut. Jätin bloginikin tauolle. Olin varma, että oikea aika koittaa, kunhan jaksan kuunnella sisintäni.

Vihdoin tammikuussa -21 heräsin eräänä aamuna tietty sisäinen palo sisuksiani poltellen. Varasin piilopirtin tammikuun lopulle viikoksi ja kirjoitin koko viikon kuin hullu, 10-12 tuntia päivässä. Avustajat pitivät huolen, että muistin syödä. Kun kirjoitusleiriäni oli enää päivä jäljellä, havahduin soittamaan tutulle kustantajalle. Sain kauhukseni kuulla, että kaikki vuoden -21 kirjat oli valittu jo joulukuun alussa. Sain armonaikaa kaksi viikkoa, jotta 200 000 merkkiä (ilman välilyöntejä) sisältävä käsikirjoitukseni pääsisi kilvoittelemaan paikasta tänä vuonna julkaistavien kirjojen joukossa.

Kilpailuvietti sisälläni heräsi: peruin koko muun elämäni ja tunsin että otsahiiri lensi kirjaimesta toiseen pikkupirun istuessa olkapäälläni kannustamassa. Uhattuna olen parhaimmillani. Vielä päivää ennen määräaikaa odottelin kahden julkisuuden henkilön hyväksyntää parille kirjani luvulle ja takakannen esittelyteksti teetätti rytmihäiriöitä. Ilokseni käsikirjoitus etenee kirjaksi. Nimi ja kansikuvat on työstetty. Kannatti uskoa unelmaansa :)

Lämpöisin ajatuksin, Marja50095641_2063464563732514_61648690502004

tiistai, 15. joulukuu 2020

Joulukalenteri

 Kulunut vuosi on ollut monella tavalla ja tasolla poikkeuksellinen. Lähes koko maailman henkistä kestokykyä on testattu sodassa virusta vastaan. Oma elämä on ollut aaltoilevaa aikomista ja mollivoittoista pakkopakertamista. Sitten löysin itseni lukemasta omia sanojani: ”Elämä on seikkailu, jonka jokainen päivä on ainutlaatuinen. Mikään ei ole mustavalkoista ja lähimmäistä tulisi kohdella niin kuin toivoisi itseään kohdeltavan…”

Aivoissani tapahtui jotain, pitkästä aikaa! Aloin seurata omaa suhtautumistani asioihin. Kahden läheiseni saamat koronatartunnat vetivät mieleni ensin synkäksi, mutta asiasta keskusteltuani rauhoituin ja annoin sydämeni miettiä. Suosituksia oli noudatettu tarkasti, isoissa kaupungeissa todennäköisyys saada tartunta oli toteutunut kaikesta huolimatta ja rakkaani olivat selviytymässä hyvin. Miksi siis synkistellä? Yksi ei voi auttaa kaikkia, mutta kaikki voivat auttaa yhtä.

Asioiden kaksi puolta alkoivat kirkastua. Ystävältä saamani joulukalenterin luukkujen viisaudet aukesivat yksi kerrallaan, saaden minut tempaisemaan itseni jälleen positiivisen elämän karuselliin. ”Ainainen aikominen jättää asiat puolitiehen.” Niinpä. Sain tutulta ihmiseltä ihastuttavan villahuivin ja siirsin tiedostamattani siitä kiittämistä. Huono omatunto seurasi minua, kunnes ansaittu kiitos tuli kirjoitettua hymyn ja kuulumisten kera. Tee yksi ihminen onnelliseksi joka päivä täyttyi molemmin puolin.

Elämän jokainen päivä ei voi olla huippupäivä mutta ei anneta ilottomuuden hallita. Säikähdin itseäni, kun huomasin ärsyyntyväni ja lannistuvani pienistä asioista. Joulukalenterista löytyi tähänkin viisaus: Hymylläsi on suunnaton voima – pistä se töihin. Pessimisti luultavasti lisäisi tähän, että eihän hymy edes näy maskin takaa.

Kyllä se näkyy, sillä silmät ovat kovastikin sielun peili! Tiedostan kipeästi, että monen elintaso on romahtanut ja tulevaisuus askarruttaa, Ilon voi repiä silti päivittäin hyvinkin arkisista asioista. Sitä ei toistaiseksi suositella tukahdutettavan. Aamun voi saavuttaa vain kulkemalla yön polun kautta on vanha mutta ajankohtainen mietelmä. Elämämme rajoittaminen ei ole kenenkään kiusaksi suunniteltu asia, päinvastoin. Pitämällä annetut säännöt mielessä pelastamme ihmishenkiä. Se on suurenmoinen joululahja. Lupaan hymyillä jokaiselle maskin käyttäjälle kylällä liikkuessani. Rakas edesmennyt kollegani sanoi: ”Yhtenä päivänä kuollaan, muina eletään.” Rakastakaa läheisiänne huolella. Elämä on tässä ja nyt. Lämmöllä, Marja131272213_388941435516796_24323669984152

sunnuntai, 23. elokuu 2020

4. kirjani

Neljäs kirjani tulee kertomaan elämästäni Enkelten kanssa :) Ei mulla muuta! Voikaa hyvin ja olkaa enkeleitä toisillenne <3 Blueberryindex.jpg

sunnuntai, 16. elokuu 2020

Viheliäinen hiiri!

Olen nyt yli 15 vuotta kirjoittanut käytännössä niskan ja pään lihaksilla. Otsaani kiinnitetään ns. otsahiiri, jota pystyn päätäni hallitusti siirtelemällä käyttämään. Otsahiiri on pikkuruinen hopeinen tarranauhan pala, joka ottaa säteen näytön päällä olevasta signaalikamerasta. Säteellä, eli nuolella näpyttelen näytölle ilmestyvän näppäimistön kirjaimia – ihan niin kuin muut tekevät sormilla.

Kerron oppilaille, että heillä on kymmensormijärjestelmä - minulla vain tämä "yksipääjärjestelmä" :) otsahiiri.jpg

Olen ollut pääosin tyytyväinen hiireeni. Kun laite pelaa, kirjoitan mielestäni melko joutuisasti! Kun laitteessa on jotain vikaa, en totisesti haluaisi olla avustajan housuissa... Otsahiiri on niin harvinainen apuväline, että apua en saa täältä Saarijärveltä enkä suoraan edes Jyväskylästä. Yleensä yksi nörtti minua auttaa etäyhteydellä. Se on hauska sessio, kun kaksi hätäistä selvittää ongelmaa näkemättä toisiaan. 

Kun tietokoneeseeni päivitettiin Windows 10 pari kuukautta sitten, arvasin että järjestelmä hylkii otsahiirtä... Olen nyt pari kuukautta kiristellyt hampaitani, sillä hiiri vie minua eikä päinvastoin! Liveshakki on ainoa, jota pystyn siedettävästi itse ohjaamaan. Pelaan ympäri maailmaa olevia pelaajia vastaan. Olisipa hauska nähdä heidän ilmeensä, kun voitan päälläni :)

Neljännen kirjan idea on ollut päässäni jo vuoden. Huomenna yritän jälleen etäyhteydellä saada viheliään hiiren tottelemaan päätäni. Voitte olla varmoja, että kun saan hiiren kuntoon, alkaa tekstiä syntyä! Lähden piilopaikkaani kirjoittamaan ja keskittymään. Pitäkäähän peukkuja, että haaveeni saa pian siivet...

Lämpimin ajatuksin, Marja <3 Ps. Tässä blogissa minua avusti Maria :)