lauantai, 7. huhtikuu 2018

Kotisivut

Rakkaat blogini lukijat!

Kirjani sivut "Häivähdyksiä - erityinen elämäni" pidän yllä vielä huhtikuun. Nyt avasin vihdoin kotisivuni www.marjakorhonen.fi josta voitte näppärästi nähdä kaiken: blogini, tietoni, Facebook-sivuni, videoni, kirjani, ym. Myös englanniksi.

 

Iloisiin tapaamisiin,

 

Marja

sunnuntai, 25. maaliskuu 2018

Innostumisen ihanuus..

Viime viikolla se iski. Ihan puskista. Näin ensin unen, että synnytin ihanan poikavauvan. En hätkähtänyt, vaikka en yleensä näe unia. Olin juuri pari päivää aiemmin yllättänyt itseni suunnittelemasta uutta kirjaa.

Ongelma on siinä, että innostun harva se päivä tulenpalavasti jostakin. Perfektionisti-itsepäinen luonteeni ei jätä näitä projekteja kesken, joten lirissä ollaan! Yhdistin synnytyksen heti uuteen kirjaprojektiini. Kuinkas ollakaan, seuraavana yönä näin unen siitä kuinka kirja julkaistiin..

Luotan enenevästi intuitiooni. Nimittäin sitten ilmestyi uniin poisnukkunut äitini ja tajusin, mitä on tehtävä. Innostumisen lahja on siunaus, mutta myös rasite, jos ei itse heiluta mielensä tahtipuikkoa. Olen hyvin herkkä kopioimaan itseeni vallitsevia mielialoja: siksi olen alkanut mm. valikoida uutisia, sulkea korvani negatiivisilta puheilta ja tunnistan nyt selkeästi haluni kirjoittaa kirjan. Ei aavistustakaan mistä!

Kun mietin viimeisen kahden viikon käynnistyneitä ja päällä olevia projekteja, ymmärrätte sekasorron, joka päässäni mekkaloi:

- kirjoita uusi kirja

- etsi Häivähdyksille myös ruotsinkielinen kääntäjä

- teetä remontti hallitusti loppuun tältä erää

- keskity kuntoiluun ja uuteen ennätykseesi

- valmistele kolme uutta luentorunkoa + huolehdi järjestelyt

- auta ihania nuoria valmistautumaan kevään pääsykokeisiin

- rakkaani tarvitsevat minua nyt henkisesti ja konkreettisesti

- ja kaiken kukkuraksi lupasin eilen jotain tosi kiinnostavaa!

 

Nyt on blogitauon paikka. Aloitin vuonna 2009 ja päivityksiä on kertynyt 256. Lueskelkaa niitä lämpimiksenne. Palailen joskus kesällä, jos lukijoita vielä riittää!

 

Iloa, valoa ja lämpöä teistä jokaiselle <3 Minäkin teitä, Marjamarja_3.jpg

 

 

 

sunnuntai, 18. maaliskuu 2018

Työ.., työnantaja.., työntekijä..

Yli kymmenen vuotta sitten astuin työnantajan saappaisiin. Valitsin niin siinä vaiheessa kun kotiuduin sairaalasta. Tein valintani näin,  mieluummin kuin jättäydyin kaupungin sosiaalitoimen "armoille". Kyse oli siis siitä, kuka etsii ja kouluttaa avustajat, sijaiset, kuka valvoo työt, tekee työlistat, hommaa sairauslomien sijaiset (nopeastikin), kuka järjestää työntekijöiden työterveyden, lomat, maksaa palkat, päivittää kaupungin kanssa palvelusopimukset etc.

En tiennyt mihin ryhdyin, mutta nautin. Nyt voin sanoa nauttivani, sillä olen onnistunut vuosien saatossa saamaan sekä kolme luotettavaa vakiavustajaa (yksi aamuvuorossa, yksi iltavuorossa, yksi vapaalla) sekä 6 loistavaa sijaista, joita vuoronperään WhatsAppilla sovittelen työvuoroihin.

Avustajieni ja sijaisten ikähaitari on 23-50 ja kaikki lunastavat paikkansa upeasti tässä työyhteisössä. Merkillepantavaa ja ehkä vähän hämmentävääkin jonkun mielestä on se, että rinkini ei koostu terveydenalan ammattilaisista. Joukossa on yksi lähihoitaja, kampaaja,käsi-ja taideteollisen käynyt  artesaani, jalkahoitaja-ravitsemusteknikko, rekkakuski-agrologiopiskelija ,matkailuvirkailija- maatalousyrittäjä, kampaaja-sisustusartesaani ja pari opiskelijaa ( viestintä/JYU, ja luokanopettaja-erityisopettaja/JYU). Näillä naisilla on yhdessä sellainen osaamisen kirjo, että oksat pois!

Persoonallisuudet antavat kiitettävästi sijaa toisilleen ja pyrin hyödyntämään kunkin vahvuuksia erilaisissa projekteissani. Avustajan työ on määritelty lähtökohtaisesti "varaMarjaksi", mutta jokainen ymmärtää, että vaikka vaihdoin aina autonrenkaani itse, tyhjäsin taloyhtiön räystäskouruja, pesin ja vahasin autoni, etc., KAIKKEA ei ole tarkoituksenmukaista tehdä! Arjen pyörittäminen, jumpat ja luennot haukkaavat jo suuren osan päivistä.

Joskus mietin aina työyhteisön yhteisiä käytäntöjä tai niistä muistuttamista mm. seuraavin listoin:

Marjan kymmenen toivetta

1. Ethän kiroile. (tämä perustuu puhtaasti väsymykseeni TV:n ja radion välinpitämättömyyteen kiroilun kontrolloinnissa)

2. Tavarat ovat uusilla, toivomillani paikoilla: pidetään paikat näin. (Maailma muuttuu - huomasin, että kotini tavarat ovat olleet n. 18 vuotta samoilla paikoilla... Päätin repäistä ja sain apua! )

3. Laita työvuoron vaihtotoive aina ensin minulle. (Avustajani saavat joka kk toivoa vuorojaan + myös vaihdella niitä keskenään kunhan tarkistan ensin, että se käy suunniteltuihin asioihin)

4. Kännykän käyttö töissä minimoidaan. (Tämäkään ei ole "moite" vaan yksinkertaisesti kontrolli, jotta jokainen meistä miettisi omaa some-riippuvuuttaan)

5. Vain seuraavan päivän vaatteet ovat tikkailla – muut siististi kaapeissa. (Poistin makuuhuoneestani tuolin, johon kasaantui turhia vaatteita. Sisustustikkaat toimivat nyt seuraavan päivän vaatteiden laskupaikkana ja aamuavustajan apuna :) )

6. Päivitetään ahkerasti jääkaappia ja pakastinta.( Molempiin "hautautuu" ruokia --> tavoitteena "hävikkiruokien minimoiminen)

7. Yritetään osaltamme vähentää muovia: kauppakassi mukaan kauppaan, biohajoavat pussit.. (ei nipotusta vaan normiyritystä :)) (luonnon säästäminen)

8. Kirjataan aina kaikki kalenteriin, mikä vähäkin auttaa muita. (avustajat ja sijaiset tulevat lomilta ja vapailta --> pääsevät nopeasti kärrrylle mitä minäkin päivänä tapahtuu: kuka tulee, kuka soittaa ja mistä asiasta, jne..)

9. Katsotaan kirjeposti aina heti ja paperit laitetaan joko muovitaskuihin (laskut) tai mappeihin oikeille paikoille. (Tärkeitä papereita tulee päivittäin --> kaikella on omat paikat, eli MAPITUS HETI!)

10. Ollaan toisillemme avuksi ja iloksi :) Yhdessä olemme huippuja :) :). (Todellakin <3 )

Aurinkoa, Marja with love <3

PICT4177d20070621aurinko880.jpg




sunnuntai, 11. maaliskuu 2018

8 faktaa minusta :)

Moni luulee tuntevansa minut. Totuus on kuitenkin ihan jotain muuta. Ehkä vain itse tiedän sisimpäni koukerot. Tässä teille muutama fakta, joista joku tietää, moni ei tiedä. Ovatko ne edes kiinnostavia juttuja, en tiedä mutta jotenkin ne ovat elämääni kuuluneet.

1. Minulla oli lapsena silloin tällöin joitakin päähänpistoja, joita en silloin, enkä nytkään osaa selittää. Ikäänikään en muista, milloin "kymppi-idea" iski. Kotini pihapiirin kautta läheiseen Raatosaareen kulki sukulaisiamme mökille. Koko perhekunta on ollut meille aina läheinen ja välit mutkattomat. He jättivät käyttämättömiä, nailonpäällysteisiä kokoontaitettavia terassituolia leikkimökkini kuistille - viedäkseen ne myöhemmin saareen. Otin nelipiikkisen puutarhatyökalun, avasin kaikki neljä tuolia ja paukutin istuinosat reikiä täyteen..Muistan vieläkin miten koin nautintoa joka nailonkankaan iskusta! Alitajuntani on sen sijaan jättänyt mustan aukon muistiini: miten asia hoidettiin. Arvaamaton..

2. Ymmärrän mielestäni monista asioista, mutta yhtä asiaa vihaan, sillä se saa minut tuntemaan itseni universumin tyhmimmäksi olennoksi. Verot. Muistan kun eräänä opiskeluvuonna veroilmoitus saapui täytettäväksi. Kuppi kellahti kumoon välittömästi, ahdistuin ja soitin kotiin. Kun isä vastasi, purskahdin itkuun ja veroilmoitus lähti samana päivänä isän vaivoiksi. En ole kasvanut tässä asiassa aikuiseksi koskaan. Pientä lisäiloa on toiminimestä ja alv-ilmoituksesta, joiden veroasiat romuttavat koko alkutalveni!!  Jos saisin toteuttaa salaisen unelmani: polttaisin koko paskan..Enkeli apuun...Talousihme..

3. Rakkaus saa minut heikoksi, yhtä kaikki kun se on elämäni vankin voimanlähde.Rakkaus näkyy minussa intohimona, mustasukkaisuutena, äkkipikaisuutena mutta myös ymmärtäväisyytenä, huumorina ja omistautumisena. En väitä olevani helppo rakastettava :) Rakkauden vimmoissani olen yrittänyt huuhtoa rakkaimmat kultakoruni vessanpöntöstä alas, heitellyt seinälautasia, hakannut lasilahjani vasaralla tuusan nuuskaksi, repinyt kauneimman mekkoni riekaleiksi, mutta myös antanut kaikkeni, säätänyt, uhrannut, kokannut itseni pyörryksiin ja hellinyt parhaan taitoni mukaan. Marjapommi..

4. Rakkain eläin koskaan oli Suomen ajokoira, Vili. Koiruus oli paras ystäväni murrosiän kuohuntavaiheessa. Veljeni muuttivat Helsinkiin opiskelemaan, joten Vili otti veljieni jättämän sydänpaikan. Ei voi lemmikkiään enempää rakastaa! Vili kuuli kaikki salaisuuteni yhteisillä metsävaelluksilla,Vili lohdutti minua satunnaisissa murheissa ja odotti aina tiettyyn aikaan minua häntä heiluen koulubussilta. Vili sai jäniksen luista suolitukoksen jota ei voitu Niinisalossakaan leikata. Suruni oli aivan pohjaton, kun Vilistä luopumisen hetki tuli. Kirjoitin ystäväni muistolle aineen koulussa. Silloinen äidinkielen opettajani kutsui sitä "kymppikerholaiseksi" ja aineeni arkistoitiin koululle :) Eläinrakas..

5. En voi sietää Uuno Turhapuro-leffoja! Pitääkö tätä edes selittää? Kultturelli..

6. Ylivoimaisesti eniten pelkään ja inhoan rottia. Olen maatalon tyttö. Navetan sontakasassa niitä vilisi. Laitonta tai ei, kasasimme ladon ylisille suuria kiviä, kyttäsimme kivien kanssa ladon ikkunasta roikkuen sontakasan rottia. Homma vaati keskittymistä, pitkäjänteisyyttä ja tarkkuutta. Jos rotta litistyi kivenjärkäleen alle, ei muuten säälittänyt yhtään. Saalistaja..

7. Olen aina ollut siivousfani. Sieluni lepää, kun kotini on siisti ja tavarat paikallaan. Epäsiistissä kodissa en pysty keskittymään. Kun lapset olivat pieniä imuroin päivittäin. Se oli minulle tapa muiden joukossa. Lapset leikkivät tasan joka lelulla, mutta niin väsynyt en ollut milloinkaan, ettenkö olisi imuroinut joka päivä :) Kotini on linnani. Pölyallergikko..

8. Olen kutonut yhden villasukan koko elämässäni :) Ei voisi vähempää kiinnostaa ! Opettajainkoulutuslaitoksessa oli pakko tehdä käsityökansiot, joissa oli näytteet ihan kaikista käsityötekniikoista: virvittäin ompelua, kantapäitä ja kiinteää silmukkaa etc. Pikkuviineissä niitä osaksi tuhersin, mutta MINUN kansioni avustajina toimi ehkä 5-7 eri ihanaa ystävää, äiti mukaan lukien. Ei ihme, että "käsiala oli vähän epätasaista" totesi arvioitsija :) Juonikas..

 

Hirveitä paljastuksia, vai mitä? Love, Marja

534313b655f4bd1c5ab25a1bdc80d89c.jpg

sunnuntai, 4. maaliskuu 2018

Mikä minusta tulee isona :)

Tuntuu kuin kävisin tyhjäkäyntiä...

Luennoista on ollut parin viikon tauko ja sormeni syyhyävät jo tekemisen puutetta! Olen käynyt jumpissa, purkanut posteja, junaillut työlistoja mutta.. Kaipaan itseni haastamista. Tuntuu, että odottaminen ei ole minun juttuni.

Olen aina tavoitellut jotain. Pienestä pitäen. Tavoitteet eivät ehkä ole olleet aina kovin realistisia mutta unelmoimisen taidon ainakin opin.. Halusin esimerkiksi lentoemännäksi. Opiskelin kieliä uutterasti, luin Kitty-lentoemäntäkirjoja ja uneksin komeasta lentokapteenista. Näin sieluni silmillä itseni ympäri maailmaa ja lentäjäni rakkaus ympäröi minua kuin ruusut prinsessa Ruususen linnassa.. Tästä unelmasta minut tiputtivat maan pinnalle armaat veljeni, jotka tekivät harvinaisen selväksi, että minun kiloillani luotettavinkin lentokone tipahtaa eikä ahterini mahdu ongelmitta koneen käytävää ramppaamaan. Rankkaa..

Halusin opettajaksi. Se minusta tuli, mutta jotain puuttui koko ajan.. Halusin opettaa myös aikuisia. Sekin toteutui: vedin työn ja lasten ohessa monta vuotta aikuisten kahta alkeisryhmää englannissa sekä työikäisten- ja eläkeläisten rentousliikuntaa.

Aloin mielestäni toistamaan itseäni ja pyrin jatkamaan englannin opettajaksi. Tampereelle pääsin, mutta lasten ja velkojen takia yhtälö oli mahdoton. Pyrin Jyväskylään, mutta en päässyt.

Pyrin opinto-ohjaajaksi, mutta en mennyt haastatteluun - syytä en muista.

Aloin lukea erityispedagogiikkaa enkä oikein tiennyt miksi. Suoritin siitä perus- ja aineopinnot, kunnes tajusin, että niitä ei lasketa edes eduksi kun hain työn ohessa erityisopettajaksi. Pääsin ja sain erityisopettajan viran. Jo virassa aloittaessani tiesin, että tämä ei ole lopullista.. Aloitin rehtoriopinnot, jotka sairastuttuani jäivät kesken.

Ei ollut ihan helppo nakki tipahtaa "sairaseläkkeelle" parhaassa työiässä. Siispä päätin, että minusta ei väkisin tehdä työtöntä! Aloitin hyväntekeväisyystapahtumien organisoinnin. Aina kun jotain tuli valmiiksi - alkoi jo seuraavan voimanponnistuksen suunnittelu.

Kirjani kirjoittaminen haastoi minut vuonna 2003, sillä epäilin loppuun asti itseäni. Kun Häivähdykset sitten nousivat kammiostani, ei se riittänytkään minulle: halusin kirjailijan tittelin, jonka lunastaa kirjoittamalla itse kaksi kirjaa. Raivostutti nimittäin, että minua tituleerattiin neliraajahalvaantuneeksi. Sekö kertoi minusta kaiken?

Sain tittelini ja luennoitsijan hommat ja oman toiminimeni, jonka kautta totta vieköön olen ministi tutustunut yrittäjyyden haasteisiin.

Jotain puuttuu taas elämästä.. Minua ei ole luotu olemaan paikallani.. Jo viikon olen miettinyt miksi haluan isona..? Aika ilmeisesti näyttää?

Iloa, Marja Mietteliäs

tellu-happi.jpg