sunnuntai, 14. marraskuu 2021

Mitä tehdä?

index.jpg

Katselen tätä avustajani Julian nappaamaa marraskuun harmaata maisemakuvaa. Aurinko yrittää sopia kuvaan, mutta liian usein tässä kuussa se jää piileskelemään hämäryyden varjoon. Valitettavan usein säätilan ankeus hiipii ihmismieltäkin ankeuttamaan. Näin isänpäivänä tulee oma isä mieleen välittömästi. Vaikka hän on marraskuun lapsi, ei valoton kuukausi isänkään mieltä ylennä.

Itse taistelen pimeyttä vastaan lempeästi: poltan kynttilöitä tunnelman luomiseksi, ostelen valoja ja  vaaleita mattoja, kutsun vieraita ja nyt kotoilen yöpaidassa vilttiin  kääriytyneenä lämpimässä kodissani.

Olen myös työnantaja ja aistin herkästi avustajieni tunnetiloja. Siipi maassa vaeltava Enkeli on liian tuttu näky piirtyneenä verkkokalvolleni miltei poikkeuksetta marraskuussa. Kellojen talviaikaan siirtäminen tuo ylimääräisen ja monen kaipaaman nukkumistunnin lokakuun loppuun, mutta siihen se ilo sitten jääkin...

Päätin edes yrittää jotain taistelussa pimeyttä vastaan.

Yhden yön mietittyäni pistin työyhteisön yhteiseen ryhmään seuraavan viestin:

Haastan kaikki Enkelit ”joka muija kuntoon -22” -kampanjaan! 🏃🏼‍♀️

Kukin pohtii itselleen sopivan tavoitteen tulevalle vuodelle liittyy se sitten kunnon kohottamiseen lenkkipolulla tai kuntosalilla, terveellisempään syömiseen tai vaikka säännölliseen venyttelyyn. Tavoitetta ei tarvitse välttämättä paljastaa muille, mutta sen voisi kirjata itselle ylös ja laittaa talteen tänne yhteiseen, sinetöityyn paikkaan😉✉️ Haasteeseen osallistuminen on vapaaehtoista ja edistyminen omalla vastuulla, mutta vinkkejä ja tsemppihenkeä voisimme jakaa yhdessä 😍 Palkinnoksi ajattelin ehdottaa yhteistä hemmottelupäivää kylpylässä ensi vuoden lopussa🤩 Esim kasvohoidot ja yhteinen illallinen, miltä kuulostaa? Osa palkinnon summasta säästettäisiin vuoden kuluessa yhteiseen säästöpossuun ja loput tarjoan minä 😊 Noin 5-10€/kk/osallistuja riittäisi varmasti.  Aloitetaan jo 1.12. - kuka tulee mukaan!? 🙈
Toinen idea: iltavuorolainen voisi ehtiessään jättää aamuvuorolaiselle mikron viereen jonkun kivan viestin. Ei mitään rakkauskirjettä 😂 mutta hyvät huomenet tai pätkä laulunsanoja piristykseksi toiselle 😇

Kukin kilpailee vain itseään vastaan. Omasta itsestä kannattaa pitää hyvää huolta - kakaan muu ei sitä puolestasi tee...

Lämmöllä <3, Marja

 

 

 

 

 

 

 

sunnuntai, 31. lokakuu 2021

Ihmisyys

Matkustin Leville mielessäni muutamia kirjoittamiseen liittyviä urakoita. Kiireinen alkusyksy oli kuitenkin tehnyt tehtävänsä: tiesin jo menomatkalla haluavani tauon kirjoittamiseen. Pitkällä autoreissulla tapoin aikaa kuulokkeet korvilla. Mielessäni oli jo pitkään ollut kaksi kirjaa, jotka halusin kuulla. En ollut aikaisemmin kuunnellut kuin oman kirjani äänikirjana. Ensimmäinen valintani osui elämäkerralliseen teokseen, joka sai minut raadollisuudellaan ja rehellisyydellään vaipumaan syviin, hiljaisiin mietteisiin. Ihmisyys - mitä se lopulta on?

 

Ihmisillä on taipumus luulla toisistaan totuuksia. Tämän kirjan kuunneltuani päätin taas kerran, että yritän ihmissuhteissani olla uskomatta mitään, mitä en ole asianomaiselta itseltään kuullut. Huomaan syyllistyväni siihen, että toisen varallisuus, kuuluisuus tai julkisuudessa annettu kuva määrittävät mielikuvaani kyseisestä ihmisestä. Sama toistuu lähipiirini kanssa: en voi koskaan tietää täysin, mitä toisen elämässä tai pään sisällä tapahtuu. Ihmisen ainutlaatuinen etuoikeus on antaa itsestään juuri se, minkä itse haluaa.

 

Kunkin ihmisen kokemat tunteet ja elämäntapahtumat muovaavat tämän tarinasta niin monisäikeisen hämähäkin verkon, että harva kudelma säilyy eheänä. Uskon, että lähtökohtaisesti meillä kaikilla on halu selvitä matkasta unelmiimme uskoen ja parasta toivoen. Elämä on kuitenkin monimutkainen rasti. Tällä elämänkokemuksella uskallan väittää, että elämän ei ole tarkoituskaan olla helppoa... Ihmisyyden nimissä, mitä vaan voi tapahtua. Meidän kaikkien lähipiirissä joku sairastuu, velkaantuu, alkoholisoituu, kokee avioeron tai menettää lapsen tai muun rakkaan. Lähimmäisten tehtävänä on silloin kulkea vierellä, kuunnella ja olla tuomitsematta. Jossain kulkee kuitenkin se raja, jonka ylitettyään ihmisen on kestettävä karu totuus itsestään ja tilastaan. Tämän rajan ylittäminen voi olla ihmisen tärkein tapahtuma hänen elämässään. Sen seuraukset tulee kohdata yksin.

 

Omalta kohdaltani voin todeta, että kenenkään sanominen ei olisi minua pelastanut vammauduttuani, ellen itse olisi päättänyt taistella. Näitä tunnelmia kävin läpi äänikirjaa kuunnellessani. Samaistuin siihen haavoittuvaisuuden hetkeen, kun kulissit romahtivat lopullisesti. Jäljellä oli vain alaston totuus.

 

Kiitos Samuli Edelmann - Samuli Pimeydestä valoon (2021).

 

levi.jpg

Kuva: Julia Nuutinen

 

 

 

 

 

 

sunnuntai, 24. lokakuu 2021

Itsestäänselvää?

Perinteisellä tavalla tapahtuva puhekykyni vietiin aika tarkasti 17 vuotta sitten. Läheinen ystäväni kysyi keskustellessamme talulun välityksellä: "Jos saisit valita, kumman ottaisit ensin - liikunta- vai puhekyvyn?" Tuolloin vastasin mitään ajattelematta, että ehdottomasti liikuntakyvyn. Itseasiassa en ollut koskaan edes miettinyt, että joutuisin vastaamaan tuohon kysymykseen. Halusin vain nopeasti sivuttaa koko aiheen, sillä en ole uskonut koskaan, että jompikumpi palaisi.

 

Jälkeenpäin elämä on osoittanut varisin selkeästi, että keinot molempiin ovat olemassa ja saan niitä jopa hyödyntää. Vaikka liikuntani on muuttunut radikaalisti määrällisesti ja laadullisesti, tunnen edelleen saavani siitä paljon nautintoa. Kolme kertaa viikossa tekemäni harjoitukset ovat nyt sillä tasolla, että tuskin niitä enää ylitän. Tulokset voi nähdä Youtubessa, mutta ihmetystä herättää Kelan suhtautuminen: vaikka olen täysin sängynpohjalta ponnistanut itseni sellaisiin kuntosalisuorituksiin joita maailmallakin ihmetellään, Kela vähensi fysioterapiatuntejani tuntuvasti perusteella: "Kuntoutujan ei katsota kehittyvän fysioterapiassa." Olen menossa anomaan uutta kuntoutussuunnitelmaa, jossa Kelan lääkäri määrittää fysioterapiatuntieni määrän. Aion kysyä mitkä ovat Locked-in syndrooman kriteerit, jotta saan täyden määrän kuntoutusta.  Tiedän jo etukäteen, ettei sellaisia kriteereitä voida asettaa, sillä kukaan maailman Locked-in syndroomainen ihminen ei voi kehittyä jatkuvasti :) Tiedän myös, että moni nuorempikaan niinsanottu terve ihminen ei pysty kuntosalilla samoihin suorituksiin kanssani... Tekisi mieli kysyä siltä lääkäriltä, että paljonko hän itse  tekee jalkaprässissä. 

 

Kommunikointini on osoittautunut vaikeammaksi rastiksi. Minulla on käytössäni pleksinen kirjaintaulu ja todella osaavia omia avustajiani, jotka tulkaavat puhettani päivät pitkät. Taulun osaavia muita henkilöitä on todella vähän ja koska tapaan esim. rakkaitani harvoin huomaan, että taito hidastuu nopeasti ja vilkkaasta keskustelusta ei ole tietokaan ilman välissä olevaa tulkkia. Se on ehkä asia, jota en osannut kuvitella etukäteen. Olin todella sosiaalinen ihminen, jolle puhuminen oli paitsi työtä myös itsestäänselvä etuoikeus läheisteni kanssa. 17 vuotta on aika pitkä aika olla keskustelematta syvällisesti kahdestaan jonkun läheisen kanssa. Siksi syytän itseäni jatkuvasti kaikista vastoinkäymisistä mitä esim. lapseni kohtaavat, sillä olimme tottuneet keskustelemaan ihan kaikesta. Kuinka helppoa olisikaan soittaa heille ja jutella vaikka tuntikausia puhelimessa tarpeen vaatiessa. Sama koskee iäkästä isääni, jonka kanssa minulla on sanaton yhteys: hän tietää jokaisesta ilmeestäni mitä sillä tahdon viestiä.

 

Uusimmassa kirjassani Marjan Enkelit avaudun myös siitä,  kuinka mahdoton minun on edes ajatella terapeutilla käyntiä purkaakseni sisintäni ja arpiani. Jokaisen meidän mieli kuormittuu elämän eri käännekohdissa ilman halvausta ja puhekyvyttömyyttäkin. Ironista kyllä, tyttäreni opiskelee psykologiksi, mutta on asioita joita en todellakaan lähtisi rakkaani selvitettäväksi tarjoamaan :) Hänen kanssa olen kyllä asian monimutkaisuudesta puhunut ja pakko on tulla vain siihen johtopäätökseen, että Suomessa ei ole yhtään terapeuttia, joka pysytisi minua kuuntelemaan. Tuo kaikki vaatisi päivien, jopa viikkojen tietokoneella istumisen, jotta saisin jotain edes alkuun... Puhuminen on melkein kaikille istestäänselvä asia. Siksi en voi ymmärtää, miksi ihmiset eivät keskustele ja tyhjää sisintään asiantuntijoillle? Minulle ajatus keskustelemisesta on itsestäänselvä, mutta toteutus etsii vielä paikkaa ja aikaa...

 

Eipä mulla muuta, Marja
WhatsApp%20Image%202021-10-12%20at%2018.

kuva: Julia Nuutinen

sunnuntai, 17. lokakuu 2021

Inhimillinen siirto

Rakastan elämääni. Se ei poista sitä tosiasiaa, että monet hankaluudet omassa ja läheisteni elämässä saavat minut miettimään, olisiko elämäni voinut olla toisenlainen, erilaisine haasteineen. Aika ajoin kaipaan vuotta 2004, johon olin ladannut paljon tulevaisuuden suunnitelmia ja joka lopulta huipentui täydelliseen katastrofiin. Ironisesti vertaan täystuhoa elämässäni Thaimaan tsunamiin, joka tapahtui päivälleen kahden kuukauden päästä omastani. Miksi loppuelämän suunta on toisinaan niin pienestä kiinni?

 

Eräs pieni asia on sotinut vuosikausia oikeustajuani vastaan. Alitajuntani on yrittänyt suodattaa tuon pikkuseikan pois päiväjärjestyksestä, mutta olen päättänyt nyt avata sen pois lopullisesti. Annoin julkisesti anteeksi sille lääkärille, joka tuhri elämäni. Miksi? Eihän minulta koskaan kukaan edes pyytänyt tapahtunutta anteeksi… Päinvastoin, keskussairaala kielsi yhtenä rintamana hoitovirheen koskaan tapahtuneenkaan. Uhrasin vuosia saadakseni edes palan oikeutta. Halusin vain epätoivoisesti alkaa rakentaa elämääni uudelleen. Se onnistuikin yli odotusten. Vai onnistuiko?

 

Kivenä kengässä on hiertänyt jo kuusitoista vuotta tieto siitä, että minua kohdeltiin väärin. Se ei ole antanut minulle sielunrauhaa, vaikka muuta olen antanut ymmärtää. Pieni sana, anteeksi, oikeassa hetkessä lausuttuna olisi antanut minulle rauhan jalostaa jatkoelämääni. Koskaan ei ole liian myöhäistä, ajattelin. Kirjoitin sähköpostin hänelle, jota tietämättäni olen ajatellut lähes kuusitoista vuotta. Julkaisen sen tässä.

 

"Hei! Luulen, että muistat minut. En lähde kertaamaan Jyväskylän keskussairaalan tapahtumia. En ole tulossa uniisi, enkä paljasta nimeäsi jatkossakaan. Teen neljättä kirjaani avustajistani, Enkeleistäni. Kirjan loppupäähän tulee luku inhimillisyydestä. Teen sinulle kaksi kysymystä: - haluatko pyytää minulta anteeksi? - mitä haluat sanoa minulle? Vastaa tai ole vastaamatta - reagointisi tulee kirjaani (ilman nimeä). Yt, Marja"

 

Tämä luku on näyte uusimmasta kirjastani Marjan Enkelit (Myllylahti 2021). Miten luku jatkuu ja paljon muuta, selviää kirjasta ;)

 

Talven kynnyksellä,

Marja

levi4.jpg

Kuva: Julia Nuutinen

lauantai, 11. syyskuu 2021

Traileri

Koko alkuvuoden 2021 tykitin kuin mielipuoli uutta käsikirjoitusta syksyllä ilmestyvään kirjaani. Kun tavoite tuli tarpeeksi maaliin, levoton mieleni mietti jo seuraavaa projektia. Eräänä yönä sen sitten keksin: halusin kirjalleni trailerin, sillä näin sieluni silmillä sen potentiaalin, mikä trailerilla tässä kirjassa voisi olla.

Helpommin ajateltu kuin tehty! Onneksi en siinä vaiheessa tiennyt, mihin olin ryhtymässä... Kysyin rinta rottingilla tuttua saarijärveläistä trailerin tekijää projektiin ja tajusin vasta sen jälkeen, että traileri on tosiaan rahoitettavakin. Alkoi epätoivoinen apurahojen anomusten kirjoittaminen, suosittelijoiden haaliminen, itsensä kehuminen, perusteluiden keksiminen ja sopivien apurahan myöntäjien metsästys.

Kaiken ollessa ihan vasta alkusuoralla, tajusin, että trailerin videoija ei ollut tietenkään lukenut koko kirjan käsikirjoitusta tai edes pätkääkään siitä. Minä en ollut koskaan tehnyt videokäsikirjoitusta, joten koko soppa alkoi tuntua perin tutulta: olin aloittanut projektin taas suuren tunteen vallassa, ilman minkäänlaista realismia. Tarvitsin kipeästi apua ja ketkäpä muut sopivat rikoskumppaneiksi paremmin kuin Enkelit? 

Huhtikuussa suuntasimme Leville Anun ja Julian toimiessa kanssani käsikirjoituksen teossa ja Heli vastasi paljosta muusta. Posket innosta punoittaen väkersimme viikon aikana niin massiivisen käsikirjoituksen, että Joonas, kuvaaja, oli tukehtua pullaansa, kun esittelimme ensimmäisen version. "Niin tästähän on tarkoitus tulla traileri eikä elokuva", sai Joonas vihdoin kakistettua ulos... Nauroimme porukalla, sillä käsikirjoitus sisälsi kaikkea maan ja taivaan välillä.

Apinan raivolla lyhensin kässäriä Julian kanssa puolella ja lopulliseen versioon Joonas joutui pistämään luovuutensa vielä peliin, että siitä saatiin trailerimainen.

Kesän jo ollessa pitkällä sain tiedot apurahoista ja kivi vierähti sydämeltä, olinhan lähtenyt soitellen sotaan... Videoinnit sovittiin heinäkuulle. Kuulostaa helpolta, mutta... Tilanne oli se, että kuvauksiin piti lähtökohtaisesti osallistua koko Enkelparvi ja Helin kana :) Osa oli lomalla, osa muualla töissä tai muuten estynyt ja sääkin piti osata ennustaa. Lisäksi trailerin kuvaaja on huipputason juoksija, jonka suomenmestaruuksien määrää en edes tiedä... Kalenterit huusivat hoosiannaa ja tuskanhiki alkoi nousta pintaan yhdellä jos toisella.

Lopulta saimme juntattua kuvaukset kolmen päivän sessioihin, joista ei naurua ja älyttömiä tilanteita puuttunut. Viimeiselle kuvauspäivälle oli luvattu sadetta koko päiväksi, mutta kuin siunauksena projektillemme kuvaussää oli upea! Lopussa draamaa alkoi syntyä, kun Joonas oli jo Kalevan kisoissa ja viesti sieltä kesken kisojen, että ei saakaan editoitua siellä niin kuin oli suunnitellut! Minä menin aivan paniikkiin, koska otin jo etukäteen syyt niskoilleni, jos Joonas ei voittaisi tuplamestaruutta. Kisat menivät hyvin ja siitä viikon päästä hengitin taas niskassa, kun Joonas yritti pakata tavaroita Suomi-Ruotsi maaotteluun...

Maaliin päästiin joka asiassa ja haluankin kiittää tuhannesti Joonas Rinnettä, joka kuvasi ja editoi trailerin ( Jos rehellisiä ollaan, kävi minun Joonasta eräänkin kerran sääliksi, kun hän yritti pitää kaakattavan naislauman jossakin järjestyksessä :) ) Lisäksi kiitän ihan jokaista Enkeliä kärsivällisyydestä ja heittäytymisestä sekä ystäväni Varpu Sihvonen ansaitsee halauksen trailerin englanninkielisestä versiosta!

Lopputuloksen näette tästä linkistä: https://www.youtube.com/watch?v=OpwLLLBZ15Q&t=10s

Iloa ystävät, Marja211888046_10223527972285237_588293616785