keskiviikko, 9. kesäkuu 2021

Taito puhua

 

Taito puhua

Hymyilen itsekseni paluumatkalla Joensuusta. Nuorin lapsistani toteuttaa siellä nuoruuden haavettani. Halusin psykologiksi. Siitä aineesta pidin niin paljon, että vain kymppi todistuksessa tyydytti minua lukiossa. Haaveeni ei toteutunut ammatiksi asti, mutta keittiöpsykologina olen toiminut koko erityisen elämäni ajan.

En osannut edes unelmoida, että perheessäni olisi joskus kallonkutistaja omasta takaa. Syksyllä ilmestyvässä kirjassani avaudun esimerkiksi siitä, kuinka olisin aikanaan tarvinnut keskusteluapua, kun sairastuttuani elämäni edellytykset riistettiin lähes kokonaan. Kommunikaatiolleni ei annettu mitään mahdollisuutta. Psykologia ja pappia tarjottiin kuin kuolevalle, mutta raastava tarpeeni puhua sivuutettiin. Siinä vaiheessa kolme alaikäistä lastani olivat iässä, jossa puhumista ja juttelua olisi tarvittu eniten. Kuittasin asian aikanaan huumorilla ja kerroin, miten mykkä käy psykologilla, mutta se oli vain eräs selviytymiskeino. Onneksi rakkaani olivat kekseliäitä ja saatoin sanoa asioitani. Pienin askelin kaikki alkaa, myös kommunikointi, joka ei ole terveellekään itsestäänselvyys.

Suomalaisten mielenterveystilastot ovat kansainvälisessäkin vertailussa yhä huolestuttavampaa luettavaa. Valitettavasti asiaa ei ratkaise loistava menestys MM-jääkiekossa, jonka loppuottelua tätä kirjoittaessani jännittyneenä odotan. Kansallistunteen kohoaminen on merkittävä itsetunnon ja sosiaalisuuden hetkellinen nostattaja, mutta päivittäisiä keinoja kaivataan kipeästi etenkin nuorison mielenterveyden hyväksi. Jäällä, kuten elämän pelikentälläkin on osattava vuorovaikutustaidot.

Koska oppivelvollisuus haluttiin puolipakolla nostaa, toivon että tämän taidon opettelu ei jää lisäntyvien teoria-aineiden jalkoihin. Uudistus tehtiin niin nopealla aikataululla, että enpä ihmettele, jos sisältöjen mietintä jäi taas kerran lapsipuolen asemaan. Aika näyttää. Karua muistuttaa jo eletyistä hetkistä, mutta kouluväkivallan toistuminen pitäisi olla kyllin hälyttävä muisto menneisyydestä.

Aikaa ei mielestäni ole mielenterveystyössä enää tuhlattavaksi. Ennaltaehkäisevä työ lasten- ja nuorten mielenterveyden edistämiseksi tulee aloittaa tänään, kotona. Miten olisi kasvattajan jokapäiväinen kysymys nuorelle: ”Miten päivä meni?” tai aviopuolisoiden muidenkin kuulumisten kuin kauppalistan päivittäminen? Yksinkertainen puhe höystettynä halulla kuunnella johtaa kultaakin kalliimpiin keskusteluihin. Puhumisen taito vanhempien opettamana on loistava ennakkoperintö.

Kommunikoikaa hyvät ihmiset, MarjaReetta%20the%20psykologi.jpg

sunnuntai, 9. toukokuu 2021

Tänään 9.5.2021

Tänään on minulle monimerkityksellinen päivä. Auringon paistaessa liput liehuvat, kynttilä palaa, onnittelen Timo-veljeäni nimipäivän johdosta ja mietin äitiäni, jonka kolmastoista kuolinpäivä on tänään.

Eurooppa-päivä on itselleni tärkeä siksi, että olen kiitollinen saadessani elää osana Eurooppaa. Se merkitsee minulle tiettyä turvallisuutta, vaikka tietenkään kaikki sen tuomat velvoitteet eivät aina lämmitä. Yksin ei ole kuitenkaan hyvä jäädä ja mielenkiinnolla seuraankin Britannian taisteluja tulevaisuutensa eteen.

Timo (kuten Juha-velikin) on ollut minulle  tuki ja turva varsinkin niinä hetkinä kun elämä on koetellut sillä rankimmalla kädellä. Olen aina pystynyt luottamaan häneen sekä henkisesti että konkreettisesti. Se jästipää on aina ollut minulle järjen ääni, jota aina lopulta uskon.

Äitienpäivä osuu aina välillä äidin kuolinpäivään. Oikeastaan se antaa juhlallisen merkityksen tähän keväiseen juhlapäivään. En osaa enää surra äitini poismenoa, vaikka tottakai satunnaiset kyyneleet sävyttävät tätäkin päivää...

Surun sijaan haluan joka äitienpäivä muistella jotain iloista häneen liittyvää asiaa. Hymy huulillani vertaan tänä vuonna äidin ja isän todistuksia. Niistä julkaisen tässä vain toisen. Voi olla että rakas isäni ei halua omaansa näytille, vaikka opettajana tiedän että todistus ei välttämättä kerro ihmisyydestä mitään. Äidin kohdalla se kertoo ennen muuta hänen sisustaan, tavoitteisuudestaan ja lahjakkuudestaan. idin%20todistus.jpg

Lepää rauhassa rakas äiti, oma Suojelusenkelini <3,  Marjasi96519795_10220319343991535_4208243805985





sunnuntai, 28. maaliskuu 2021

Onnellinen

Sanotaan, että onnellisuus on ihmisessä itsessään. Kyllä ja ei... Jokainen meistä arvatenkin  tavoittelee onnea ja onnellisuutta. Kukaan tuskin on aina onnellinen. Onnellisista hetkistä ei aina vaan tajua nauttia, sillä onnellisuushetket tulevat ja menevät.

Tajusin sen taas tänään, kun 88-vuotias isäni porhalsi autollaan ruusukimpun kera luokseni. Laskimme leikkiä, vaihdoimme kuulumisia ja suunnittelimme yhteistä projektiamme. Ohikiitävänä hetkenä ymmärsin, kuinka etuoikeutetun onnellinen elämä minulla  kaikenkaikkiaan on ollut ja on.

Kevät saa minut tuntemaan täysillä. Tämä oli tässä. Onnellisuushetki su 28.3.2021 <3

Marja166053193_211128627466942_54956971446488

 

 

 

keskiviikko, 3. maaliskuu 2021

Urakka

Eipä tarvitse miettiä mistä kirjoittaisin. Yli kaksi vuotta sitten aloittamani urakka alkaa olla loppusuoralla. Neljäs otsahiirellä kirjoittamani kirjani näkee päivänvalon syksyllä. Mikään aiempi tuotokseni ei ole tuottanut vastaavia haasteita. Silti olen kiitollinen. Olen oppinut elämästä, itsestäni ja työyhteisöstäni paljon uutta.

Uutukainen teos syntyi verkkaisesti, kolmannella tosiyrityksellä. Ensimmäinen versio ei tuntunut luonnolliselta. Sysäsin koko idean takavasemmalle ja pienoisromaanini Karhunpesä kiilasi kuin tulivuorenpurkaus maailmalle 2019. Annoin intuition viedä, luottaen sisäiseen tunteeseeni siitä, että keskeneräinen tekeleeni odottaa tiettyä latausta.

Ajatus neljännestä ei jättänyt minua hetkeksikään rauhaan. Lähdin tammikuussa -20 Lappiin sitä työstämään. Olin uutta intoa täynnä ja kirjoitin paljon. Lähetin raakileeni asiantuntijan luettavaksi. Palautteesta ymmärsin heti, että osa tekstistä oli priimaa, osa ei. Sisuunnuin. Deletoin suurimman osan tekstistä. Jätin vain parhaat palat odottamaan uutta inspiraatiota.

Koronauutiset tyhjensivät maaliskuussa -20 kalenterista koko vuoden esiintymiset. Koin tilaisuuteni koittaneen. Aloitin kirjoittamisen, mutta pandemiapeikko vei keskittymiskykyni. Sain pitkin vuotta joskus vartin kirjoitettua ja mielenkiinto kirjaan hävisi taas kuin savuna ilmaan. Kesällä -20 tein sisällysluettelon, sillä tiesin tasan mitä halusin. Kirjoittamisen riemua en siltikään tuntenut. Jätin bloginikin tauolle. Olin varma, että oikea aika koittaa, kunhan jaksan kuunnella sisintäni.

Vihdoin tammikuussa -21 heräsin eräänä aamuna tietty sisäinen palo sisuksiani poltellen. Varasin piilopirtin tammikuun lopulle viikoksi ja kirjoitin koko viikon kuin hullu, 10-12 tuntia päivässä. Avustajat pitivät huolen, että muistin syödä. Kun kirjoitusleiriäni oli enää päivä jäljellä, havahduin soittamaan tutulle kustantajalle. Sain kauhukseni kuulla, että kaikki vuoden -21 kirjat oli valittu jo joulukuun alussa. Sain armonaikaa kaksi viikkoa, jotta 200 000 merkkiä (ilman välilyöntejä) sisältävä käsikirjoitukseni pääsisi kilvoittelemaan paikasta tänä vuonna julkaistavien kirjojen joukossa.

Kilpailuvietti sisälläni heräsi: peruin koko muun elämäni ja tunsin että otsahiiri lensi kirjaimesta toiseen pikkupirun istuessa olkapäälläni kannustamassa. Uhattuna olen parhaimmillani. Vielä päivää ennen määräaikaa odottelin kahden julkisuuden henkilön hyväksyntää parille kirjani luvulle ja takakannen esittelyteksti teetätti rytmihäiriöitä. Ilokseni käsikirjoitus etenee kirjaksi. Nimi ja kansikuvat on työstetty. Kannatti uskoa unelmaansa :)

Lämpöisin ajatuksin, Marja50095641_2063464563732514_61648690502004

tiistai, 15. joulukuu 2020

Joulukalenteri

 Kulunut vuosi on ollut monella tavalla ja tasolla poikkeuksellinen. Lähes koko maailman henkistä kestokykyä on testattu sodassa virusta vastaan. Oma elämä on ollut aaltoilevaa aikomista ja mollivoittoista pakkopakertamista. Sitten löysin itseni lukemasta omia sanojani: ”Elämä on seikkailu, jonka jokainen päivä on ainutlaatuinen. Mikään ei ole mustavalkoista ja lähimmäistä tulisi kohdella niin kuin toivoisi itseään kohdeltavan…”

Aivoissani tapahtui jotain, pitkästä aikaa! Aloin seurata omaa suhtautumistani asioihin. Kahden läheiseni saamat koronatartunnat vetivät mieleni ensin synkäksi, mutta asiasta keskusteltuani rauhoituin ja annoin sydämeni miettiä. Suosituksia oli noudatettu tarkasti, isoissa kaupungeissa todennäköisyys saada tartunta oli toteutunut kaikesta huolimatta ja rakkaani olivat selviytymässä hyvin. Miksi siis synkistellä? Yksi ei voi auttaa kaikkia, mutta kaikki voivat auttaa yhtä.

Asioiden kaksi puolta alkoivat kirkastua. Ystävältä saamani joulukalenterin luukkujen viisaudet aukesivat yksi kerrallaan, saaden minut tempaisemaan itseni jälleen positiivisen elämän karuselliin. ”Ainainen aikominen jättää asiat puolitiehen.” Niinpä. Sain tutulta ihmiseltä ihastuttavan villahuivin ja siirsin tiedostamattani siitä kiittämistä. Huono omatunto seurasi minua, kunnes ansaittu kiitos tuli kirjoitettua hymyn ja kuulumisten kera. Tee yksi ihminen onnelliseksi joka päivä täyttyi molemmin puolin.

Elämän jokainen päivä ei voi olla huippupäivä mutta ei anneta ilottomuuden hallita. Säikähdin itseäni, kun huomasin ärsyyntyväni ja lannistuvani pienistä asioista. Joulukalenterista löytyi tähänkin viisaus: Hymylläsi on suunnaton voima – pistä se töihin. Pessimisti luultavasti lisäisi tähän, että eihän hymy edes näy maskin takaa.

Kyllä se näkyy, sillä silmät ovat kovastikin sielun peili! Tiedostan kipeästi, että monen elintaso on romahtanut ja tulevaisuus askarruttaa, Ilon voi repiä silti päivittäin hyvinkin arkisista asioista. Sitä ei toistaiseksi suositella tukahdutettavan. Aamun voi saavuttaa vain kulkemalla yön polun kautta on vanha mutta ajankohtainen mietelmä. Elämämme rajoittaminen ei ole kenenkään kiusaksi suunniteltu asia, päinvastoin. Pitämällä annetut säännöt mielessä pelastamme ihmishenkiä. Se on suurenmoinen joululahja. Lupaan hymyillä jokaiselle maskin käyttäjälle kylällä liikkuessani. Rakas edesmennyt kollegani sanoi: ”Yhtenä päivänä kuollaan, muina eletään.” Rakastakaa läheisiänne huolella. Elämä on tässä ja nyt. Lämmöllä, Marja131272213_388941435516796_24323669984152