sunnuntai, 6. lokakuu 2019

Loma!

Lähdin Rodokselle huilaamaan viikoksi. Mukaani otin kaksi nuorta Enkeliäni, jotka eivät ole ulkomailla ennen kanssani reissanneet. Luottoni heihin oli kuitenkin täydellinen, sillä positiivinen asenne, hyvä kommunikaatiotaito, riittävä kielitaito ja Enkelin huumori olivat jo tiedossani. Nämä ominaisuudet  siivittivät meidät upeaan lomaviikkoon, jonka aikana koimme paljon uutta, selvisimme kympillä tiiminä , rentouduimme, nauroimme ja palasimme rättiväsyneinä mutta iloisina koleaan Suomeen. Tässä menee yksityisyyteni yksi raja: paljon voisin kertoa, mutta nyt annan joidenkin satunnaisten kuvien vaan kertoa jotain reissustamme.

14.jpg2.jpg1.jpg11.jpg9.jpg10.jpg15.jpg16.jpg3.jpg17.jpg6.jpg4.jpg5.jpg7.jpg18.jpg13.jpg12.jpg19.jpgindex.jpg

Vaikka mitä yritin, tämä tukkaani fiilistelevä papukaija halusi päättää kuvakavalkadin. Iloa, Marja <3

 

sunnuntai, 15. syyskuu 2019

Minä ja ennakkoluulot

Tunsin itseni hetkellisesti höppänäksi ilmoittautuessani elokuun lopulla syyskuiseen Hämeenlinnan Opettajainkoulutuslaitoksen 100-vuotispirskeisiin. Höppänä fiilis tuli siitä, että valmistumisestani opettajaksi on jo hulppeat 33 vuotta! Lähdin kohti Hämeenlinnaa sillä oletuksella, että en tunnista ketään.

Jokin helvetillinen karma on estänyt minua järjestelmällisesti osallistumasta esim. kurssitapaamisiin. Milloin olen ollut ulkomailla, milloin sappikivileikkauksessa tai omia luentoja pitämässä...

Ennakkoluuloni karisivat jo Upseerikerhon portailla, missä tuttu Kaitsu oli meitä vastassa ja auttoi neidot sisään. Liikutuin hetkellisesti, kun graduparini syöksyi minua halaamaan. Saapumishetki osui nappiin, sillä en ollut pysyä pöksyissäni saadessani halata rauhassa minulle niin tärkeitä RuRun jäseniä. RuRu on lyhenne Ruunien Ruunista, joka koostuu yli kurssirajojen urheilullisista, pilke silmäkulmassa aikanaan kimppaantuneista miesopettajista. Näiden miesopiskelijoiden kanssa pelasin etenkin salibandya enemmän kuin laki salli, heiltä opin joukkuehenkeä, huumoria ja tunsin olevani aina "hyvä jätkä" heidän seurassaan.

Luulen, että RuRu syntyi kauan sitten jonkun saunaillan jälkeen, mutta porukka on pysynyt ihailtavan yhtenäisenä ja upeat juhlat työllistivät heitä silminnähden :)

Kun salillinen opettajia kajautti Hämeen maakuntalaulun tunsin tulleeni kotiin. Silmänurkka kostui ja tuijottelin seinille. Sinä ohikiitävänä hetkenä tunsin, kuinka juurteni mukaisesti kaipaan Hämeeseen!

Illan edetessä huomasin, että tutut ihmiset tulivat kursailematta juttusille ja KUKAAN ei ujostellut tapaani keskustella. Ennakkoluulot tulivat puhtaasti minun puoleltani. Niinhän se menee --> rajoitteet ovat usein omassa päässä.

Olipa hauskaa! Kiitos Ruunat <3

69768752_424934828373039_214631938115030


sunnuntai, 25. elokuu 2019

Koska...olen tällainen

Minua ahdistaa. Kuulin juuri radiosta vuosisatoja vanhan kappaleen,  jonka sanoille perustin joskus kaikki tulevaisuuden haaveeni. Se oli laulu, joka sai sydämeni laulamaan milloin rakkaudesta, milloin kaipauksesta. En ihmettele, että se on suosittu taas. Sanat ovat tärkeitä.

Olen aina ollut tarkka sanoista. Väitän muistavani sanatarkasti tiettyjä asiayhteyksiä ja huomaan välittömästi sanoista tai niiden järjestyksestä, mikä ei ole minun sanomaani.

En ole enää yllättynyt, että minusta tuli kirjailija. Sehän on sanoilla askartelua. Nyt jo kolme kirjaa kirjoittaneena voin tunnustaa, että jokaisen kirjani sivuilla on minulle tärkeitä piilomerkityksiä enemmän kuin kukaan voi edes aavistaa. Siitä syystä en kestä lukea omia kirjojani. Siitä syystä  tuntuu kuin veitsi olisi kurkulla joka kerta kun uuden kirjani julkistus lähenee.

Kirjoittaminen on kiehtovaa, mutta epäsosiaalista ja yksinäistä puuhaa. Ajoittain tekisi mieli heitellä  pienillä kivillä heitä jotka häiritsevät keskittymistäni! Onkohan tämä viisasta mielenterveydelle? Huomaan nimittäin että sosiaalisuuteni vastapainona minussa asustaa pieni mörköerakko. Käynti Valamon luostarissa ei ollut mikään läpihuutojuttu. Olisin voinut kuunnella hiljaisuutta kauniissa luostarissa vaikka aamuun asti.

Syksyn tulo ahdistaa. Varsin sosiaalinen periodi ei anna aikaa mörköilylle. Siispä hautauduin tänään kirjoituskammiooni synkistelemään. Sytytän tuohuksen ja annan Enkelin puhua itsekseen... Joskus on pakko olla vain... oma itsensä!

Mukavaa syksyn odotusta mussukat <3 Mustikka-Marja

69279112_669325536865261_147782052053044

 

 

keskiviikko, 31. heinäkuu 2019

Ikä opettaa?

Ikä opettaa?

Inhosin nuorena vanhempien ihmisten sanontaa: ”Kun tulet tähän ikään...” Vannotin itseäni, että en kuuna päivänä päästä samoja sanoja suustani. Enkä muuten ole päästänyt – kuin ajatuksen tasolla. Jokainen ikä on ihmisen parasta elämää. Jokainen vaihe määrittää minuuttamme seuraavaan elämänvaiheeseen. Elämän koulussa joku siirtyy joka vuosi seuraavalle luokalle. Osa valitettavasti junnaa alakoulussa kenties koko elämänsä.

Elämä pitää huolen siitä, että jokainen meistä saa vuorollaan kokea epäonnistumisia, surua, alakuloa ja pelkoa. Tarjolla on jokaiselle myös onnellisuushetkiä, voimaantumista, iloa ja eheytymisen mahdollisuuksia. Meidät on kuitenkin rakennettu fyysisesti ja henkisesti eri elementeistä: siinä missä toinen näkee kauneuden – toinen viilettää ohi kauppalista mielessä. Joku päästää irti kokemastaan vääryyden muistelemisesta – toinen kerää itsepäisesti katkeruuden synkkää panssaria ympärilleen ja heittelee myrkkypiikkejä mitä ihmeellisimmissä yhteyksissä.

Ihmisenä eläminen ja ihmisenä kasvaminen ovat vaikeita mutta samalla kiehtovia haasteita elämän vuoristoradalla. Elämän tarkoitus ei ole kasvattaa meitä pumpulissa, vaan valmentaa meitä tulevaan. Henkilökohtaisesti olen oppinut eniten vastoinkäymisistäni. Elämän kirpaistessa julmasti, on aina kaksi selkeän erilaista tietä. Ihminen voi joko taistella tai luovuttaa. Edes urhea taistelu ei takaa aina onnellista lopputulosta, mutta silloin murtuvat loputkin rakkauden ja välittämisen padot läheisiä kohtaan: mitään kaunista ei jää sanomatta. Rakkaat ihmiset saavat eväät elämänsä jatkamiseen…

Mitä olen oppinut omalla vuoristoradallani?

Uskallan sanoa unelmiani ääneen, sillä vain niitä kohti kurkottaen on tie tähtiin auki! Jos unelmani eivät jostain syystä toteudu, en pidä itseäni epäonnistujana vaan suuntaan tarmoni kohti uusia haasteita. En koskaan lakkaa rakastamasta. Rakkauden voima on niin valtava, että se todellakin siirtää vuoria. Rakkaus on ikuinen voimavara, joka voittaa heittämällä vihan.

Kärsivällisyyden opettelu on ollut kohdallani se vaikein rasti. Kuitenkin, viisitoista vuotta pyörätuolissa istuen olen oppinut tietyt realiteetit. Uskon myös, että rajoitteeni ovat kehittäneet organisointikykyni huippuunsa…

Nautin suunnattomasti juuri tästä elämänvaiheesta. Tiedän mikä olen, mitä haluan ja keinot ottaa ilo irti minulle tärkeistä asioista. Olen oppinut, että minun ei tarvitse olla joka kissanristiäisissä vaikuttaakseni kultturellilta ja ulkoinen habitukseni ei määritä minua mitenkään. Totuuden nimissä, tunnen villin levottoman sykkeen sisälläni lisääntyvän, sillä pistän itseni täysillä likoon tulevana syksynä! Odotettavissa on vallan uusi Marja kirjoineen ja konsertteineen!

kuopio.jpgElämä on muutosta.

lauantai, 13. heinäkuu 2019

Joskus sieppaa..

Olen tyytyväinen elämääni. Olen jotenkin tottunut uuteen, melkein 15 vuotiaaseen minääni (halvaannuin 26.10.2004). Huomaan, että kaikki eivät sitä usko, mutta nautiskelen elämästäni tällä hetkellä ehkä enemmän kuin koskaan; olen saanut kolme varsin älykästä nuortani maailmalle, itse en enää kärsi epävarmuudesta kelpaanko tähän maailmaan omana itsenäni ja jokaisen päivän osaan nyt ottaa kiitollisuudella vastaan.

Tiivistäen: luotan, että elämä kantaa. Tiedän, ketkä minua rakastavat ja keihin voin luottaa ja päinvastoin.

Mietin toki tätä pinnallistunutta maailmaa useinkin. Onko maailma sittenkään pinnallistunut vai asettaako media meille "miinoja", joihin lankeamme? Asensin juuri itselleni "klikinsäästäjän" välttyäkseni klikkaamasta iltapäivälehtien "roskapaskauutisia", jotka eivät mielestäni ansaitse somenäkyvyyttä ainakaan minun välitykselläni!

Minua niin ärsytti erään turhan julkkiksen otsikointi: "X ei pysty kävelemään". Ensin hieraisin silmiäni ja myötätuntoisena klikkasin jutun auki.. Ei ole todellista! Jutun sisältö oli: kyseinen töröhuuli oli saanut KAKSI RAKKOA JALKOIHINSA! Ketä kiinnostaa? Jos kyseinen henkilö itse ei ole hakenut asialle julkisuutta, niin mistä muuten valtakunnan lehti voi edes tietää jonkun varpaanväleistä?

Kiinnostuin tämän somehelmen sielunelämästä sen verran, että tunnustan nenä pitkällä kyylänneeni, josko saisin lisäinfoa. Kappas, odotukseni palkittiin nopeasti: botoxhinkit heiluen joku firma sai seksikkäälle bileasulleen etelän lämmössä mainosta. Just tällainen työnteko on nykyään tehty tavoittelemisen arvoiseksi.. Ja minäkin olen "piilotukenut" hommaa klikkailemalla lehtien linkkejä. Kolmas otsikko oli tyyliin "Selvisin siitä". Oikeasti? Hän oli selvinnyt jonkin aikaa ilman SOMEA! Omg..

Jotta ette menetä yöunia, kerrottakoon, ett¨ä hänet pelasti sisko, joka päivitti Instaa kun hän ei pystynyt...

Tarinan opetus --> KLIKINSÄÄSTÄJÄ!! Se näyttää esimerkiksi yhdellä tai kahdella sanalla jutun päällä todellisen sisällön: "rakot jaloissa" jne. Huh, kun sieppasi.. :) Lähetän Enkelin rakosta KUVAN lehteen , tärppääköhän?

Marja mustikka <367240118_910487382638176_435886101620169