Kelpaat kelle vaan

 

”Mut joku aamu mä tiedän sen, sä heräät huomaamaan, sinä selvisit ja kelpaat kelle vaan.” Näitä Juha Tapion laulunsanoja kuuntelin erään luennon aluksi ja avustaja kaiveli roskia silmistäni… Laulu oli suunnattu minulle Kiuruvedellä ja sen sanat saivat kyynelten helminauhan virtaamaan pitkin kuumottavia poskiani. Tunsin itseni yllätetyksi ja paljaaksi.

Itseni hyväksyminen ja rakastaminen on tuntunut elämän mittaiselta tehtävältä. Nuorena inhosin finnisiä, rasvaisia kasvojani ja varpaanikin olivat liian pitkät. Itseinho kasvoi huippuunsa, kun en löytänytkään sitä unelmieni prinssiä, vaikka ravasin ahkerasti häntä etsimässä. Opiskeluaika ei ainakaan helpottanut asiaa: löysin itseni superlahjakkaiden, opettajaksi opiskelevien, kauniiden ja rohkeiden opinahjosta. Neljä vuotta meni ihmetellessä, että miten ihmeessä minä olen tänne päässyt, miten selviän näiden ihmisten kanssa, tuleeko minusta ikinä mitään kelvollista, miksi minulla ei ole vieläkään miestä ja kelpaanko edes kenellekään?

Vuodet vierivät ja teemat vaihtuivat. Kelpaaminen, hyväksytyksi tuleminen, itsensä edes pienesti sietäminen ja ammatillinen osaaminen arveluttivat. Epävarmuus itsestä velloi hyökyaallon tavoin läpi elämän. Edes perheen ja rakkaiden lasteni saaminen eivät poistaneet näitä kipupisteitä.

Halvaantuminen ja puhekyvyn menetys pelastivat elämäni. Tuntuu uskomattomalta sanoa se tässä. Tiedän myös, että vielä vaikeampi ihmisten on se uskoa. Uskokaa tai olkaa uskomatta.

Ulkoisen olemukseni muututtua muiden silmissä vammaiseksi, säälittäväksi, avuttomaksi ja ehkä pelottavaksikin, sisäiset voimani moninkertaistuivat. Prosessin myötä olen oppinut kuuntelemaan ja näkemään aivan eri tasolla!

Ihmisten mielissä parasta, mitä minulle voi toivoa on puhe- ja liikuntakyvyn palautuminen. Hmm. Ymmärrän toki näitä ajatuksia, mutta en ole enää vuosikausiin uhrannut ajatustakaan kävelemiselle tai perinteiselle puheen harjoittelulle. Sen sijaan olen panostanut itseni kehittämiseen kirjailijana, luennoitsijana, keittiöpsykologina kokemusasiantuntijuuteni kautta, pomona avustajilleni, kummajaisena kuntosalilla lihasvoimaa kehittäen.

Ilokseni koronavuodet eivät talloneet uusia aluevaltauksiani. Yllättäen minut valittiin Vuoden Korhoseksi, mikä pitää huikeita asioita sisällään – onhan meitä Suomessa 23 800. Äkkiseltään se tuntui vaan hauskalta, mutta kuullessani valintaprosessin, mykistyin.

Tästä motivoituneena tein keväällä työlään apurahahakemuksen ja hankin suosittelijat. Sain Jenny ja Antti Wihurin rahaston apurahan tukemaan työtäni lasten ja nuorten tulevaisuuden uskon myötävaikuttajana. Tuntuu hyvältä lopultakin kelvata!

Hyvää joulunodotusta ihan kaikille meille, lämmöllä, Marjaenkeli.jpg