Tällä viikolla eräänä yönä heräsin ja jäin miettimään kaikkia niitä jänniä kysymyksiä, mitä sain tulvimalla viime sunnuntain Aamusydämellä-lähetyksen jälkeen...

Aamusydämellä-ohjelma sai koko viikon sekaisin, sillä jo sunnuntaina vastailin kymmenen tuntia putkeen näihin kysymyksiin, joita vähän valotan nyt kaikille!

Ihmisiä tuntuu todella ihmetyttävän, miten kestän elämääni ja se saa minut hymyilemään, mutta se vaatinee selityksen, että sitä voi jotenkin käsittää: Luulen, että positiivinen elämänasenne on jo äidinmaidossa minulle osittain annettu. En nimittäin ole masentuvaa tyyppiä, vaikka taatusti olisi ollut jo entisessä elämässäni monta syytä käpertyä itseeni. Toiseksi minulla on selvästi nyt tälläkin hetkellä monta suurta ilonaihetta elämässäni: Läheiseni ja ystäväni ovat pysyneet rinnallani, saan elää tervettä elämää omassa kodissani omilla ehdoillani ja aikuistuvien nuorteni elämän seuraaminen pitää totta vieköön virkeänä:) Kolmanneksi koen, että nykyinen elämäni on avannut minulle ovia, joita en ehkä koskaan olisi avannut ilman kohtalokasta lokakuuta 2004.

Jotenkin kuitenkin uskon, että positiivisuus elämässä on tietoinen valinta kohdallani: Kun olin puhumattomana sairaalassa kipujeni vielä runnoessa kehoani, muistan kuinka käytin äkäisyyttä ja itsepäisyyttä aseinani, mutta samalla voin pahoin sisäisesti siitä, että minun piti olla jotain, jota en tuntenut olevani...

Kun seuraan nyt muita ihmisiä, en pidä itseäni heitä itsepäisempänä tai äkäisempänä! Itse asiassa ikä taitaa hioa särmiä: Mielenkiinnolla hymyilen omien lasteni ratkaisuille ja tunnistan niin monesta rämäpäisestä tai itsepäisestä päätöksestä nuoren Marjan:) Tietty on asioita, joista en anna periksi, mutta niinhän meillä kaikilla on periaatteemme! Jos nyt joskus ostan vähän liikaa pitsimekkoja, se on ehkä minun valintani:) Toisaalta olen joissakin asioissa tarkka: Niihin kuuluu ehdottomasti siisteys vähän kaikilla elämän alueilla, vaikka en mikään pirttihirmu koskaan tunnusta olleeni:) Nykyään, kun itse en voi pukea tai meikata itseäni, saavat enkelini kyllä pistää parastaan ja sen he totisesti tekevät! Ruokaa olisi ihana maustaa itse, mutta hyviä sörsseleitä ne enkelit tekevät ja vain aniharvoin ruoka-annos katoaa biojätteisiin... Muistan yhdet synttäripäiväni, kun lounaaksi paljastui homeista ruokaa, mutta siitäkin selvittiin pitsavaihtoehdolla:) En valittanut!

Ikuisuuskysymys ihmisiltä on, miksi en ole katkera sille neurologille, joka aiheutti hoitovirheen. Niin, ensin tunsin tietysti vihaa, mutta en ketään tiettyä ihmistä kohtaan, vaan tilannettani kohtaan. Sitten, kun vuosia lähti vierimään ja olin päässyt taistelun jälkeen kotiin, ei minulla ollut energiaa eikä aikaa tuhlata vanhojen muisteluun! Yhä edelleen: Mitä hyötyä kenellekään läheiseni elämälle olisi siitä, että minä murjotan kotona katkerana? Asioita tapahtuu, joille vaan ei voi jälkikäteen mitään, joten päätin jättää asian taakseni.

Jännä kyllä saan jatkuvasti kyselyitä, miten pysyn näin hoikkana:) Ymmärrän kysymyksen, sillä onhan pyörätuolissa laihduttaminen vähän haasteellisempi juttu! Siinä auttaa vain todella tiukka itsekuri liikkumisen ja ravinnon kanssa. Mitään oikotietä onneen siinä asiassa ei ole. Siksi ravaan jumpassa ja kuntosalilla ja olen tyytyväinen vain, jos saan itse kuluttaa kaloreita. Syömisissäni olen todella tarkka ja sokerin, vaaleat jauhot, perunat, pastat ja riisit jätin jo vuosia sitten pois. En niitä edes enää kaipaa. Samoin karsin punaisen lihan eli riista, kana ja luomunauta sekä kala ovat minun juttujani.

Kysymyksiä tulvi siihen malliin, että vastailen seuraavalla viikolla lisää, sillä lähetän nyt agentit tutkimaan vaatekauppoja:):):)

Kevättä rinnoissa

Marja:)

Marja%2050%20v%20141.jpg

P.S LAUANTAINA 21.3. KLO 13 - 13.30 NOUSEN LAVALLE JYVÄSKYLÄN PAVILJONGIN KIRJAMESSUILLA ARJA KORISEVAN KANSSA!! ARJA HAASTATTELEE MINUA "Häivähdyksiä - erityinen elämäni " kirjasta. SIITÄ LISÄÄ ENSI VIIKOLLA... LUVASSA YLLÄTYKSIÄ :)