Minusta on alkanut vahvasti tuntua siltä, että jonkinasteinen ihmisten lähentyminen alkaa olla ihan kansallinen velvollisuutemme. En näe mitään järkeä enää siinä, että Suomi yrittää itsepäisesti tukeutua sinällään hyvinkin ansioituneeseen historiaansa. Historia on arvokasta ja sitä tulee palauttaa sopivasti uusille sukupolville mieleen, mutta mielelläni kohdistaisin katseen hyvin voimakkaasti tulevaisuuteen..

Tässä on kirjoitus, jonka tein tulevan viikon Sampo- paikallislehteen (tässä lähes alkuperäinen).

 

Yhdessä

 

Satavuotiaan Suomen teema ”Yhdessä” aukeni minulle kaikessa neroudessaan kuin salama kirkkaalta taivaalta. Ihan järki meinasi lähteä kun tunsin itseni niin välkyksi! Tuo yksi sana sisältää paljon mahdollisuuksia meille kaikille niin Suomessa, omassa asuinkunnassamme kuin itsessämmekin. Yksin ihminen on aika vähän. Olen kokenut sairaalareissullani viisitoista kammottavaa ”yksin”- kuukautta. Paljon sain loputtomalla itseni ruoskimisella aikaan, mutta henkinen ”yksin”-tunne piirtyi syvälle sisimpääni pahimpana painajaisenani. Kuinka helppoa kaikki on heille, jotka jakavat päivänsä yhteisöissä. Jaa eikö olekaan? Näin naisen logiikalla; toimimalla yhdessä toisten kanssa voivat tuloksetkin olla moninkertaiset. Voisivat..

Onko Suomessa millään kunnalla varaa käpertyä oman erinomaisuutensa kuoreen? Jokainen meistä näkee, millä vauhdilla maailma ja Suomi sen mukana muuttuvat. Muutoksia voi toki vastustaa tai paheksua. Siinä missä muutoksiin pitäisi osata mukautua, on yhteinen, aikuismainen kuntapolitiikka mielestäni Saarijärven kokoisella ”kirpunkokoisella” kaupungilla ainoa tapa pysyä maailmankartalla. Olen kerännyt kolmekymmentä vuotta rohkeutta sanoa tämän ääneen. Nyt mykkänä se sitten livahti ajatuksistani. :)

Tunnustavat ihmiset mitä puoluetta tai ammattiryhmää tahansa – lisääntyvää yhteistyötä tarvitaan lujasti. Kaikilla meillä on ikäryhmittäin samankaltaiset tarpeemme, mutta niiden saavuttaminen on tehty sangen monimutkaiseksi jonninjoutavien ”periaateasioiden” takia. Puolueita tarvitaan demokratian nimissä, mutta ihmisten pitää silti pystyä toimimaan enenevästi yhdessä Saarijärven kokonaishyvän eteen.

Onko joka kunnassa oltava kaikkea? Voisivatko lähikunnat etsiä puolin ja toisin enenevästi yhteisiä hankkeita? Voisivatko jäljellä olevat yritykset yhdistää palveluitaan ja myös toistensa positiivista markkinointia, jos itsellä ei ole tarjota sitä mitä kysytään? Voisivatko naapurit keskittää voimiaan, samoin monet yhdistykset? Voisiko uudenlainen ”yhdessä”-toimintakulttuuri rantautua vihdoin Saarijärvelle? Ovatko kuntaliitokset sittenkään olleet niin huono asia? Tuntuu, että kunnan nimi on usein yksi periaatekiistakapula. Vaihtaahan moni sukunimensäkin avioituessaan eikä siihenkään kuole.

Kyse on yhteen hiileen puhaltamisesta: miten haluamme olla olemassa? Voihan se olla, että tekemättä mitään huomaammekin asuvamme vaan Euroopassa – valtioiden rajojen poistuessa.. Jos isojen valtioiden hiekkalaatikkoleikit laajenevat, en halua elää tässä eristäytyneisyyden ilmapiirissä. Yhdessä olemme enemmän. Aloitetaanko toistemme positiivinen huomioiminen omassa kotikunnassamme? Oletko mukana?

 

Marja with sun <3

a_jingjing0218.jpg