Itsehillintä

 

Elämä jakaa kortit ja me pelaamme. Olen aina rakastanut kaikenlaista pelaamista: korttia, lentopalloa, pesäpalloa, jääkiekkoa, futista, salibandya, sulkapalloa, shakkia, Trivial Pursuitia ym. lautapelejä. Olin ja olen lapsenmielinen.

 

Ilon ja hymyn keskeltä löytyy se elämäni eräs puskuri: vihaan häviämistä ja luovuttamista. Pelkällä positiivisella ajattelulla en eläisi nykyään tasapainoista ja kaikin puolin minulle rakasta elämääni. Luin monia, monia kirjoja joskus viisitoista vuotta sitten positiivisesta ajattelusta, alkaen Paolo Coelhon elämänopeista. Sisäistin niistä opeista paljon, mutta tajusin myös, että positiivisen mielen saavuttaakseen ihmisen on kohdattava omat demoninsa. Pelkät tyhjät fraasit eivät tee sinusta positiivista ihmistä.

 

Nuo fraasit sisältävät upeita ajatuksia, joista ihmiset yleensä ”tykkäävät”, mutta syvempi asian pohdinta taitaa usein jäädä ”tykkämisen” tasolle. Niin ainakin itselleni kävi, ennen kuin kohtasin oman kiirastuleni.

 

Sitä tietä en toivo teistä kenellekään. Tuleva kirjani johdattaa teidät sen kaiken äärelle joka teki minusta nykyisen Marjan, jonka useimmat lukijat tunnistavat. Kaiken takana onnistumisilleni on itsekuri. Se ei todellakaan ole mikään elämänohje kenellekään. Omalta kohdaltani kiitän vankkumatonta itsekuria monista asioista, jotka ovat auttaneet minua matkalla eheyteen.

/

Oireita itsekurista on kyllä jo nuoruudesta: päätin esimerkiksi rippileirillä, että jätän sokerin pois kahvista. Yhden yhtä sokerihiukkasta en ole sen jälkeen kahviini pistänyt… Lisäksi muistan, että kun nuorena aloitin säännöllisen lenkkeilyn, päätin, että joka kerta vedän lenkin lopuksi viimeisen ylämäen niin lujaa sisulla ylös, kuin ikänäkin jaksan. Tämä tapa on säilynyt läpi vuosikymmenten: fyysisissä harjoituksissa vedän poikkeuksetta AINA enemmän kuin on tavoite! Joku pikku masokisti minussa taitaa elää :).

 

Lasten ollessa vielä pieniä, lupasin esikoiselleni, että lukioiässä lähden heidän valitsemalleen Euroopan jonkun valtion pääkaupungin kulttuurilomalle viikoksi. Vaikka kuinka makasin täyshalvaantuneena yli vuoden eri sairaaloissa, päätin että otan vaikka lainaa, mutta nuorteni kulttuurikasvatuksen pitää toteutua! Niinpä säästin matkat nuorisolle, vaikka Lontoo, Rooma ja Pariisi jäivät itseltä siinä vaiheessa vielä kokematta.

 

Kävelysimulaattorin 65 000 euron eteen tunnustan rehkineeni yli jaksamiseni, sillä hinta kohosi koko ajan ja media kärkkyi kannoilla. Silloin tunsin paineita ja pienellä pelolla jakelin haastatteluja. Päätin kuitenkin, että puristan itsestäni vaikka viimeisenkin pisaran, mutta seutukunnan kuntoutujia EN petä! Olin kuin märkä luutturätti kun sain lopulta tavoitteeni finaaliin.. Sitä hyvänolon tunnetta on vaikea kuvailla mikä hiljaisen nöyryyden kanssa täytti mieleni! Tunsin olevani enkelten suojeluksessa.

 

Kirja. Hmm.. Sovin itselleni muutaman ehdon, joista pidin sivulle vilkuilematta kiinni: terapioistani en tinkinyt ja onnittelen päätöksestäni itseäni. Pyhä kolminaisuus, fysioterapia 3 kertaa viikossa sekä puhe- ja toimintaterapia kerran viikossa pitivät minut ja lihakseni loistokunnossa noin puolen vuoden ajan, kun taoin kirjaani kaiket päivät, illat jopa yöt… Olin niin luomisen tuskaa täynnä, että ruoka- ja vessatauko ärsyttivät. Koko työhuone oli kuin miinakenttä. Heti, kun joku pisti päänsä sisään, kulmakarvani kurtistuivat. Avustajillani ei ole aavistustakaan, mitä kirjani sisältää!

 

Olen omasta itsekuristani kiitollinen: todella tiukan, itse laatimani ruokavalion ja mahdollisimman kurinalaisen liikunnan avulla olen loistokunnossa ja elimistö pelaa joka tavallla. Loistavan puheterapian avulla kasvoni pysyvät kimmoisina ja ilmeikkäinä ja toimintaterapia on kruunannut nivelteni upean liikkuvuuden. Itsekuri on minun juttuni! Luovun jostain ja saan yllin kyllin sisulla vastinetta.

 

Itsekurini pettää sillä sekunnilla kun lähden shoppailemaan :). Siitä joskus lisää, Villimarja.

Kuva Piia Arnould, ME-lehti