"Elämän tarkoitus syntyy asioista, jolle annamme merkityksen,

                  sillä meille annettiin vapaus valita ".

Käyty on presidentinvaalien eka kierros. Facebookissa haukuttiin huonoja ehdokkaita. Olen eri mieltä. Se, että kamppailu oli kutakuinkin "puhdas" - on ilolla huomioitava asia.

Suomi on sivistysvaltio jossa vallitsee sananvapaus. Jokainen ehdokas sai äänensä ja mielipiteensä taatusti kuuluville. Omalla persoonallisella tavallaan. Joku kiersi Suomea pää pyörällä, joku facebookkasi ja twitteröi, joku naputti blogia ahkerasti ja monet vaalitentit televisiossa antoivat loppusilauksen. Asiat riitelivät jossain määrin, mutta eivät ehdokkaat. Huumorillekin annettiin sijaa.  Toisten ehdokkaiden kunnioittaminen on ehdokkailta se positiivinen signaali kansalle, jota minä kutsun suvaitsevaisuudeksi, jonka soisin leviävän globaalisti.

Se ei tarkoita vain rasismia, seksuaalista suuntautumista, uskontoa tai poliittista kantaa, vaan yleistä toisen ihmisen kohtaamista. Nuorison kommenteista (toki myös muiden) olen vähän tai aika paljon huolissani. Kommentit uhkuvat usein v - voittoista sättimistä ja mollaamista, joka ei valitettavasti vie mitään asiaa ainakaan rauhanomaiseen suuntaan. Siksi katsoin ehdokkaita tänä vuonna aika ylöspäin. Kantansa takana vankasti seisovia ehdokkaita , mutta loka ei lentänyt ja tyhmempikin tajuaa, että ei maailma ole mustavalkoinen.

Minä kyllä löysin kaikista ehdokkaista  jotain hyvää: ensinnäkin ROHKEITA ovat kaikki ja tekivät puolueilleen ISON UHRAUKSEN laittaessaan itsensä ja sen vähäisenkin vapaa-aikansa likoon. Melko hyvä ulosanti on jokaisella ja stressinsietokyky. Lisäksi tuntuu,että vaikeista asioista huolimatta jokaisella on monia hyviä ideoita rakkaan kotimaamme luotsaamiseksi. Kunpa voisi kuoria kermat kaikilta ja lyödä yhteen pakettiin...

Arvostelkoon ehdokkaita ken tahtoo, mutta silloin on oltava itsellään aika vankka yleiskäsitys maailman tilanteeseen, kun sitä ammattilaisetkin viilaavat kuukausitolkulla pitkin maailmaa. Yksittäisiä asioita on helppo syynätä suurennuslasilla. Suomen on nyt diplomatialla pidettävä itsensä maailmankartalla. Hyvät suhteet  joka suuntaan on mitä ilmeisimmin Suomen valttikortti. Se on siis minun mielipide.

Kuka näitä kortteja saa Suomen keulakuvana alkaa käyttää, selviää melko pian. Äänestä! Vaikuta ! Kaikilla meillä on yhtäläinen äänioikeus vaikuttaa !

Onnea ja jaksamista molemmille, hyville ehdokkaille :) Ugh, olen puhunut, Marja <3

 " Elämän tarkoitus ei selviä etsimällä vaan oppimalla ".

Jaa -a.. Eikö tämä elämän koulu siis lopu koskaan ? Tuntuu, että lyön päätä seinään vuosi toisensa jälkeen - oppimatta virheistäni... Apua - tänä vuonna täytän 50 ja mieli on kuin teinillä.

 Nyt jo edesmennyt tuttavani, joka vei hautaan salaisuuden, joka on liittynyt elämääni todella kauan , totesi "Ollapa tämä elämänkokemus ja 30 vuotta ikää vähemmän " :). Niinpä, alan kallistua samalle kannalle, vaikka sinällään olen ikäni kanssa sujut.. Paljon olisi voinut tehdä toisin tai jättää tekemättä, mutta toisaalta - olen toiminut kulloisenkin järkeni pohjalta - en kadu !

Tällä Ravun herkkyydellä, tunteiden palolla, itsepäisyydellä ja intuitiolla varustettu persoona kun olen, mietin joskus, että olisiko ollut helpompaa syntyä joksikin muuksi horoskooppimerkiksi ? Varautunut ja järkevä, harkitsevainen Kauris?  Vallaton,vikkelä ,iloitteleva Vesimies? Herkkä mutta määrätietoinen, oikutteleva Kalat? Itsekäs, tarkka, omistushaluinen Oinas? Jukuripää, tunteita panttaava Härkä? Kaksosen salaperäiset kaksi puolta? Rohkea, päämäärätietoinen, sinnikäs Leijona? Järjestelmällinen, organisoiva,  pedantti Neitsyt? Ailahtelevainen,oikeudenmukainen Vaaka? Intohimoinen, oikukas, arvaamaton Skorpioni?Valloittava,huumorintajuinen, vapaudenkaipuinen Jousimies?

Paljonhan tuo rimpsu yleistää ja raapaisee vain pintaa: merkki kuin merkki  - kaikilla on se sisin minuus - johon joko päästää jonkun kurkistamaan - tai sitten ei. Minä olen turvassa nyt kuoreni sisässä ; panssari lienee paras sana juuri nyt. Rapu- minä pakittaa tai kiitää - välimuotoa ei ole... Tämä pätee niin asioihin kuin ihmissuhteisiinkin.

Mielessäni on kolme isoa pähkinää nyt, kun vuosi vaihtuu.. Aion viedä ne kaikki finaaliin tämän alkavan vuoden kuluessa - yksi kerrallaan . Löysässä hirressä roikkuminen vie Ravulta elämänilon ja siitä tämä Rapu ei aio tinkiä :)

TOIVON TEILLE KAIKILLE ONNELLISIA, ROHKEITA TÄHTIÄ VUODELLE 2012 - MERKKIIN KATSOMATTA :)

Love Marja.

Tämä kolumni on julkaistu Saarijärven paikallislehdessä 17.11.2011

Satunnainen matkailija ja Sampon Thaimaan kirjeenvaihtaja tässä hei! Piti lähteä tänne tuhansien kilometrien päähän, että silmäni aukesivat näkemään oman kotipitäjäni hyviä ja niitä huonompiakin puolia.

Miten sattuikaan - löysin itseni taas yhdestä maailman katastrofipisteistä. Onnellisen tietämättömänä matkustin Bangkokin päälentokentältä neljä tuntia  taksilla oudon kuoppaista kyytiä tänne Hua Hiniin.

Perillä kuulin, että kyse on enää parista tulvavesisentistä ja padot aukaistaan ja tiet suljetaan Hua Hiniin. Olimme niitä Hannu Hanhia, jotka vielä kyydittiin perille vanhaa perunapeltoa muistuttavaa maantietä pitkin. Vastaavaa vesihässäkkää on vaikea kuvitella Saarijärven keskustaan!

Lähdin valon ja auringon perään ja se maistuu mansikalta kesällä koto-Suomessa - hunajalta nyt täällä Hua Hinissä! Olen molempien maiden "rakkausloukussa", joten vertaamaan en lähde - molempi parempi, mutta huomioita teen eri asioista.

Olin seurueeni kanssa "Valon ja rakkauden" rantajuhlassa - ehkä vähän venetsialaisia vastaava juhla, mutta yhtään humalaista ei sinne massajuhlaan ollut eksynyt. Ilo oli kosketeltavaa ja pääsin minäkin missikisoihin: kärkikolmikkoon että pätkähti!

Pienenä miinuksena kisassa oli, että muut olivat miehiä... Sukupuolesta täällä ei voi aina olla varma: Saarijärvellä uskon sentään vielä silmiäni!

Aika täällä seisahtuu - on aikaa hypätä pois arjen oravanpyörästä, nauttia uskomattoman halvoista hinnoista, makuelämyksistä ja tunteä itsensä ainutlaatuiseksi: täällä ei sellaista tilannetta tule, ettei minua auteta juoksujalkaa ja täydestä sydämestä. Norsukin hymyilee ja legioona miehiä punnertaa minut norsun selkään: ei sido direktiivit!

Tätä autoilukulttuuria en Saarijärvelle toivo: meno on päätöntä, vailla liikennesääntöjä ja pakokaasu keskustassa ahdistaa. Ihanat kaksi liikenneympyrää kotona riittävät minulle. Juhlan kunniaksi niitä voi sitten kiertää useamman kerran!

Kokonainen perhe sullotaan täällä skootterin päälle: vauva keskelle ja emännän toinen kankku maata viistäen viiletetään ilman kypäriä hämärtyvään iltaan.

Asumme aika luksusalueella, kuusi kilometriä keskustasta. Luksus tai ei - lehmiä, käärmeitä, kulkukoiria ja kanoja kulkee lähipiirissä.

Naapurin käheä epävireinen kukko pitää tilannetiedotuksen yöllä kolmelta, viideltä ja varmuuden vuoksi kuudelta. Täkäläiset tekevät töitä kelloon vilkuilematta - ihailen tätä iloista, positiivista ahkeruutta!

Elämää suurempi kysymys on: voisinko muuttaa tänne kokonaan? Sitä paljon mietin, mutta rakkaus on kummallinen voima: kaikki rakkaani ovat osin Saarijärvellä, osin Hämeessä ja Etelä-Suomessa.

En mieti nyt vielä pariin viikkoon Suomea, mutta palaan taas kassit pullollaan tunteita, tuoksuja ja uutta virtaa arkeen!

Lämpimästi teitä halaten Marja

"Kaukana silmistä - kaukana sydämestä" ei muuten pidä paikkaansa! 

" Muistot ovat hetkiä, kun valitsemme mitä tietä kuljemme ".

Seppo - elämäni mies.. Mitäpä tuota enää salaamaan :) Tiemme kohtasivat täysin yllättäin ja pienestä viattomasta vitsistä kaikki alkoi. Elämähän on huumoria tulvillaan ja se natsasi heti :)

Tapasimme vasta sairastuttuani v. 2006, ja kelpasin Sepolle heti omana vajavaisena itsenäni : hän ei häpeä kulkea kanssani. Päinvastoin : ei ole reissua, ettemme haluaisi yhdessä kokea reissuriemua! Matkoilla kun toisen kanssa on tiiviisti yhdessä - niinä yllättävinä ja läheisinä hetkinä - silloin viimeistään sen tietää : näin haluan jatkaa :)

Sepossa ihailen uskollisuutta, rehellistä "itsensä likoon " - laittamista ja ritarillisuutta : naista ei jätetä pulaan, oli tilanne mikä hyvänsä! Kerran muistan Sepon tulistuneen, kun UNOHDIN hänet täysin saavuttuamme loistavaan kartanomiljööseen ja romanttinen huone sai minut vaipumaan unelmiini.No, hetken sauhujen purkautumisen jälkeen asia unohtui ja Seppo oli valmis taas lämmitämään kylmiä jalkojani. Seppo ei ole pikkumainen, mutta suomalaisen miehen tapaan hän ei ole hyvä keskustelija. Sanoja ei vain tule - mutta sisimmässään Sepon sydän on mieltä lämmittävä ja luonne tasaisen vakaa. En minäkään puhekyvyttömänä enää mikään suupaltti ole :D

Tunnen olevani turvassa Sepon seurassa ja jos Sepon tunteet sitten joskus ratkaisevasti viilenevät - se on Elämää. Nautin tästä ja nyt.

Tänään Seppo heräsi käsiäni hyväillen, ja se lämmitti sydämeen saakka. Niin - muistinko kertoa että elämme avoliitossa - sillä  virallisen sitoutumisen edessä on tämä kankeahko avioliittolaki : toistaiseksi KAURAPUSSIN kanssa ei liittoa voi julkistaa.. Kyllä, Seppo rakkaani on mikrossa lämmitettävä kaurapussi! Mistäkö nimi? Se onkin sitten pitempi juttu :)

Iloa ystävät ! Marja Sepi :)

” Sisälläni on kaksi tiikeriä  jotka tappelevat”. ”Kumpi voittaa”?
 ” Se, jota alan  ruokkimaan ”.

Nyt minusta tuntuu tältä. Enkä tykkää yhtään!  Haiskahtaa kriisiltä. En tykkää nyt juuri tästä sekavasta, ilkeästä maailmasta, en kestä kylmän hiipimistä luihin ja ytimiin – en tätä ristiriitaa pääni sisällä. JUST NYT.

Haluan lämpöön – sekä fyysisesti että henkisesti. Suojaan ihmisen kainaloon, joka herättää minut 7:n  vuoden unesta suloisella suudelmalla ja kertoo tappaneensa pahan lohikäärmeen, jonka vankina olen ollut..

Minussa taistelee nyt hyvä ja paha, menneisyys ja nykyisyys. En erota mikä oli hyvää ja totta ennen ja nyt.. Pahan erottaa varmemmin. Pahaa olen nyt saanut mielestäni jo yhden elämän verran. Ehkä minä itse olen se paha, jonka kuuluu vaan sulaa sateeseen – hävitä tältä planeetalta ?

Annanko periksi ? Joku hoitakoon ja huolehtikoon koko paskasta. Kieltämättä ajatus kiehtoo – ei enää jokapäiväistä kiirettä, ponnistelua, muiden tsemppaamista ja turhan valituksen kuuntelua..

Mikä minua vaivaa? Itkettää – sieluani siivotaan…

Jep, se on nyt alkanut. Kirjani totinen työstäminen. Hirvittää. Päitä putoaa, enkä tule olemaan enää ikinä se kiltti Marja, joka rakasti hullun lailla, joka toivoi hyvää kaikille, eikä uskaltanut puolustaa itseään.. Nyt on aika uskaltaa. Kukaan, ei kukaan voi väittää MINUN KOKEMAANI valheeksi. Ehkä elin valheessa, mutta koin enemmän 42- vuotiaaksi kuin uskalsin elämältäni  odottaa.

Pelkään itseäni. Hallitsen sanan säilän ja totuus roihuaa minussa nyt räiskyvän nuotion lailla. Totuus ei ole ihan yksinkertainen juttu. Elämässä mikään ei ole yksinkertaista..

Onneksi elämässäni on luotettavia ihmisiä, joilla on arvostelukykyä. Minulta se nyt puuttuu. Yö vierähti taas kaikenlaisten muistojen myllerryksessä.  Nälkäiset tiikerit odottavat ruokkijaa…Mrrr.-.

I have a dream, a song to sing, to help me cope with anything
If you see the wonder of the fairy tale
You can take the future even if you fail
I believe in angels, something good in everything I see
I believe in angels, when I know the time is right for me
I'll cross the stream, I have a dream

I have a dream, a fantasy, to help me through reality
And my destination makes it worth the while
Pushing through the darkness still another mile
I believe in angels, something good in everything I see
I believe in angels, when I know the time is right for me
I'll cross the stream, I have a dream
I'll cross the stream, I have a dream.

Siinä se. Abban laulun sanoin minulla on unelma. Unelma, jonka lopullinen toteutus tapahtuu – kun aika on kypsä siihen ja tarvittava rohkeus on kasassa.

Kirja. Kirjoitan kirjan. Kuulostaa helpolta kuin heinänteko – eikö? Sitä se ei tällaiselle sosiaaliselle erakolle ole, sillä kun hengen tuotos pitäisi antaa muidenkin luettavaksi, astuu perfektionisti – Marja kuorestaan ja alkaa syynätä pilkkuja suurennuslasilla! Kirja on hyvin henkilökohtainen juttu. Tiedän kuitenkin, että teen sen. Olen tiennyt sen jo monta vuotta.

Tiedän jo sisällönkin. Eli – miksikö se ei ole jo kasassa? Odotan aina sitä sisäistä paloa, joka saa minut posket punaisena uppoutumaan aivan omaan maailmaani. Vain minä tiedän sen hetken – eikä mikään estä minua noina hetkinä kirjoittamasta! Toisaalta – tunneihminen kun olen – riviäkään ei synny itseään pakottamalla.

Olen aina rakastanut kirjoittamista : nuorena olin sangen ujo typykkä ja purin tuntojani koulussa ainekirjoitukseen. Myöhemmin suolsin kirjeitä. Nyt blogia. Tulevaisuudessa siis yhä enemmän kirjaani. En ole sanojeni syöjä. Minkä lupaan sen teen… Menipä nyt totiseksi !

Kirjasta tulee se salaisesti kaipaamani neljäs lapseni. Rakkaudella odotettu ja maailmaa varten koulittu kuopus . Poika. Synnytys tulee kestämään ja tekee kipeää aukoessaan vanhoja arpia , mutta kipukynnykseni on korkea. Nimi ja ristiäiset kummeineen on jo mietitty!

Jokainen ihminen on kirjan arvoinen… Marja.

Muistot voi elää uudelleen vain ajatuksissa
Sillä vaikka paikka olisi sama
Vaikka hetki olisi samankaltainen
Me olemme matkan varrella muuttuneet.

KESÄ. RAKAS KESÄ! Onko ihme, että rakastan kesää – olenhan keskellä kuumaa kesää tähän maailmaan putkahtanutkin.. Olin ”kielletty” lapsi neuvolan mukaan, sillä äitini veri oli harvinaista AB Rh- verta ja veljeni oli jo syntynyt keskosena. Tuohon aikaan Rh- oli vielä riskitekijä.

Kaikki rakkaimmat muistoni (lasten syntymiä lukuun ottamatta) liittyvät kesään – siis kaikki.. Hymyilyttää .

Lapsuuden kesät olivat täynnä seikkailuja, vaikka maatalon lapsina opimme pienestä pitäen auttamaan myös töissä,  missä ikinä osasimme. Silti ihan uskomaton arsenaali  toinen toistaan hurjempia seikkailuja on jäänyt muistojen aarrearkkuun… Minä, kiltti maalaistollo repalehdin kumman sitkeästi ainoana tyttönä polvet aina mustelmilla poikaporukan jatkona. Letit hulmuten olin mukana räksän pesillä, ravustamassa, rottia kivittämässä ja ampumassa ja ihan itse varastin  vaarilta punaista Norttia, sillä seurauksella että enpä polttanut sen koommin!

Veden rannalla sain lapsuuteni asua,ja rannassa oltiin aina kuin mahdollista. Sitä vaan opittiin uimaan joukon jatkona, pienten alkuhankaluuksien jälkeen: armaat veljeni keksivät, että minun vahtiminen vie osan riemusta ja ajasta. Niinpä ne neropatit nostivat minut tyhjään, valtavaan öljytynnyriin – huom. TURVALLISEEN paikkaan oman uintireissun ajaksi . Voin vain kuvitella, kuinka kiukkuinen, ylikypsä pikku-Marja tynnyristä poimittiin !

Olin jo pienenä tietoinen, että olen nainen poikaporukan keskellä : pidin tiukasti kiinni periaatteesta, että riisuuduin pusikon suojassa, mutta uikkarit astuivat kuvaan vasta … no, kuitenkin!

Omalla perheellä tehdyt ” Eurooppa ristiin rastiin autolla”- reissut olivat upeita kesäreissuja. Joka yö vaihdettiin majapaikkaa, 3 lasta takapenkillä takasivat, että jännitystä eikä huvipuistoja, EIKÄ Mäkkäreitä puuttunut .. Oikeasti: loistavia muistoja: puoli Eurooppaa tuli tutuksi, kuukauden kielikylpy siinä ohessa ja opettajille PALJON hyödyllistä historiaa, tietoa ja elämyksiä.

Vesi, veneily, luonnossa liikkuminen ja mökkeily ovat ne rakkaat, joiden perään ulvon nyt joka kesä… Ne kuuluvat osastoon : ”haistakaa paska tyhjän valittajat”, kun luen päivityksiä itikoista mökillä..

Terassilleni paistaa ihana aurinko aamusta iltaan, jota rakastan. Liikkumattomana siinä istuminen käy valitettavasti työstä. MUTTA : sitä varten minulla on ihanat kesämuistoni ! Ne mielessäni palvon arskaa ja annan mieleni irtautua kehosta. Hymyilen

Nauttikaa rakkaat,

Nauttikaa rakkaat ystävät! Marja Mustikka <3

Sanomme metsän olevan vihreä, vaikka se on paljon enemmän Sanomme merta siniseksi, vaikka se loistaa maailman kaikkia värejä
Ihmisyys ei ole vain hyvyyttä tai pahuutta
Sillä elämässä mikään ei ole yksinkertaista.

Nyt 48–vuotiaana , pyörätuoliin pakkoistutettuna – luulen tietäväni, mikä kaikki            OLI  elämässä yksinkertaista. Raivostuttavaa sen sijaan on nähdä, kuinka harva omaa onnellisuuttaan kaikessa yksinkertaisuudessaan edes huomaa !!

Aina on joku rikkaampi, kauniimpi, menestyneempi ja niin edelleen ja siitäkös kateus alkaa kukkia ! Ei riitä talot ja mökit, tenavat ja autot – aina tavoitellaan enemmän. Ikävää, mutta raha se ratkaisee liian paljon.. Ihmettelen JOKA KEVÄT, millä perusteella eri ammattiryhmät lyövät nyrkkiä pöytään ja esittävät palkankorotusvaatimuksiaan. Tämän maamme talkoisiin voisi yhtenä vuonna lyöttäytyä kaikki palkansaajajärjestöt – mutta onko tahtoa? Tuskin.

Ennen ihmiset varautuivat lamaan. Nyt tuntuu, että kaikkea on jo 25-vuotiaana ja lama kun tulee, katse kohdistuu valtioon – mitä tukia olisi tarjota ? Onko säästäminen jotenkin vanhanaikaista? Turhasta valittaminen on ainakin aina muodissa !

Kun olet terve, järjissäsi – tulet toimeen ja Sinulla on joku, joka välittää  - OLET ONNELLINEN ihminen ! Me täällä Suomessa pallottelemme ”autetaanko vai  ei auteta ” Portugaliaa.. Niinpä – oletamme siitä vaan tukien tupsahtavan omalle maallemme, kun me niitä tarvitsemme.

Eiköhän vanha totuus ole : ”Minkä toivot toisten tekevän itsellesi – tee samoin heille”. Pätee muuten moneen  asiaan.. Täältä alhaalta näkee yllättävän hyvin !

Marja – ei köyhä eikä kipeä.

Olenko se, miltä näytän?

Tässä pieni pakina, joka tänään ilmestyi täällä Saarijärvellä paikallislehdessä. Kuva puuttuu, mutta sen näet edellisessä kirjoituksessani .

Palaan ajassa huikeat kolmekymmentä vuotta taaksepäin. Istun Virtain lukion jumppasalissa, kädet hikoilevat ja kynä sauhuaa ! Siinä se nyt on – sieluni ammennettuna  neljälle arkille .Palautan  äidinkielen yo-aineeni ja hymyilen elämälle. Elämälle jota tänäänkin, kolmekymmentä vuotta viisaampana rakastan. Psykologinen aihe : ”Olenko se miltä näytän”? koitui minun elämääni koskettavaksi kestoaiheeksi – pikemmin kuin uskoinkaan…

Olenko se miltä näytän?  En! Tai joo.. Ehkä? Arka kysymys vammautuneelle. Itse näen kuvissani ensimmäiseksi aina arvet kaulallani ja halvauksen jättämän jähmeyden kasvoillani – kaipaan ennen niin kaunista ihoani ja eloisia kasvojani. Onneksi se helvetin pyörätuoli ei näy kuvassa.. Toisaalta, kun tiedän, minkä kiirastulen läpi olen loikkinut , ristin käteni että voin tällä sivulla tänään hymyillä !

Valehtelen, jos vähättelen ulkonäön merkitystä itselleni – varsinkin tässä tilanteessa. Halusin aina antaa siistin kuvan itsestäni kaikille. En ole muuttunut vammautumisen myötä siinä asiassa pätkääkään. Siisteys on minusta myös toisen ihmisen kunnioittamista. Kun heräsin tajuttomuudesta, kun kriittinen vaihe ohitettiin, aloin vaatia  puhtautta, kampaajaa ja kosmetologia ja siitähän eivät kaikki pitäneet!

En voi tietää, miltä näytän ulkopuolisen silmissä, joka ei minua tunne. Ehkä säälittävältä tai ”vajaalta”, istunhan pyörätuolissa, enkä puhu. Olin tippua tuolistani, kun kuulin, mikä on vakiokysymys minusta : ”Käyttääkö se vaippoja?! Voin kertoa, että nauroin ja raivosin vuorotellen .. Nyt joudun tuottamaan pettymyksen : en lirauttele enkä pasko pöksyyni vaan ihan oikeaan vessanpönttöön! Loput paljastukset jätän kirjaani. Sieluni sopukoihin pääsevät sukeltamaan vain rakkaimpani, jotka läpikävivät kanssani nekin hetket, kun kolistelin kuoleman portteja. Heille tiedän olevani aina samannäköinen,  pöntöllä tai ilman !

Olen vammautunut, kiireestä kantapäähän. Lisäpalkintona menetin puhekykyni. Pirullinen yhtälö – myönnetään - niin ajattelin ensin itsekin, sillä tunto ja järki jätettiin.. Mutta kun  sain valaistuksen omasta henkisestä kapasiteetistani  jolla ponnistin itseni täysillä tähän elämään taas kiinni, huomasin, että olen juuri se Marja, joka haluan olla: itsepäinen, yleensä iloinen, suutahtaessani tulta ja tappuraa,  helppo leppymään, ahkera ja intuitiivinen pässinpää, joka katsoo tätä maailmaa positiivisesti eteenpäin. Matkustan pitkin maailmaa ja kaikkialla olen saanut ”kuningattaren” kohtelun! Se kannustaa minua hymyilemään. Menetin paljon ja sain paljon tilalle . Sain toisen mahdollisuuden, henkisen varmuuden itsestäni ja elämäni tärkeimmistä asioista.

Tilaani pyörätuolissa puhumattomana en tule koskaan olemaan tyytyväinen – taistelu siis jatkukoon! Mutta olen se, miltä näytän ja olen  tasapainossa mieleltäni, sekä  onnellinen  olossani. Hyväksyn pärstäni ja tunnen sisäisen voimani! En uikuta myöskään kohtaloani.

Elän täysillä hengessä mukana tämänkin kevään abiturienttien jännittävässä elämänvaiheessa, heille lämpimästi kaikkea hyvää toivoen:

”Tämä päivä on uusi alku
Huomiseen otan mukaani kaikki kauniit hetket

Eiliseen jätän kaiken muun

Annan onnen olla läsnä”.

Anna itsellesi uusi mahdollisuus
Älä muista virheitä joita olet tehnyt
Elämässä mikään ei ole täydellistä.

Minulta kysytään yhä uudelleen masennuksesta. Olinko kuinka masentunut, kun tajusin ”tilani”, entä nykyään…?

Olen nyt kaksi yötä miettinyt ja pohtinut, mikä minua oikein vaivaa, valehtelenko itselleni ja muille, enkö vaan muista VAI puuttuuko minulta jokin masennusgeeni ?? Nimittäin, minä EN masentunut silloin, EN nyt, enkä sori vaan aiokaan masentua..!!

Olen tunteissani aina vilpitön : itken kun siltä tuntuu, suutun kuin tiikeri, nauran sydämeni pohjasta, huolestun raketin nopeudella, lepyn nopeasti ja muutun käkättäjästä itkupilliksi kuin kameleontti. Hmm..

Masentua EN osaa. Se kuulostaa kurjalta ja harmaalta – pysähtyneeltä.. Ehkä nopeat tunnetilojen vaihtelut ovat pelastaneet minut vaipumasta masennukseen? Tai rautainen kotikasvatus : ”Tulee mitä tahansa eteen elämässä – katkeroitua ei saa, se tappaa rakkauden..” Eli jotenkin liitän katkeroitumisen ja itsesäälin masennukseen.

Tiedän, että tätäkin saattaa lukea joku masentunut ja korostan, että puhun vain itsestäni. Jokaisella on oma tarinansa kerrottavanaan, omat syynsä ja geeninsä. Masennus EI ole ihmisen vika tai syy!

Suru on ehkä se tunne, jonka minä kävin aikanaan öisin itkien läpi – ja se auttoi. Luovuinhan paljosta. Suru ei kuitenkaan jäänyt – tilalle ponnahti apinan raivo ja karhunkaatajan sisu – maustettuna mieli täynnä ”pikkupiruja”, joita tarvitsin kamppailussa kotiin rakkaiden tykö.

Olipas vuodatus.. Näytänkö masentuneelta ? Love you, M.

Unohdammeko itsemme elämän varrella
Olemmeko vain oman elämämme näyttelijöitä
Jos katsomme peiliin, tunnistammeko sieltä katsovat kasvot .

Jokainen tietää kuinka tärkeää on rakastaa lähimmäistään
mutta jos emme rakasta myös itseämme
on rakkauskin vain osa näytelmää. 

Tänään, rakkaan Äitini syntymäpäivänä – muistelen aina sitä kaikkea rakkautta, viisautta ja loputonta  ymmärrystä, jota olen -jo poisnukkuneen Äitini  osalta -  osakseni saanut elämässäni. Se vetää mietteliääksi. Osaanko siirtää niitä asioita omille nuorilleni?

Huumorin lahjan sain jo pienenä. Meitä opetettiin nauramaan myös itsellemme ja SE on taito, joka hymyilyttää! Aikuisiällä itselleen nauramisen taito oli varsinkin opettajana ollessa arvokasta! Muistan elävästi joitakin noloja hetkiä, jotka sivuutin yksinkertaisesti nauramalla!

Pidin englannintuntia. Tuli se tavallinen kiire ja minä annoin kirjoitelmaläksyn: ”Kirjoittakaa Hirviöperseen tarina…” ”… siis – perheen…”. Oli ehkä kahden sekunnin hiljaisuus – sitten luokka RÄJÄHTI  nauramaan , minä mukana ! Sen tunnin muistavat taatusti kaikki oppilaani!

Kun halvaannuin, huumori ja itselle nauraminen tulivat isoksi osaksi elämääni! Oivalsin, että olen rakastettu omana, hassuna itsenäni. Ei tarvitse olla ”täydellinen”… Eli jotenkin vapauduin kaikista itsetutkiskelun paineista ja opin rakastamaan omaa elämääni, omaa itseäni. Itserakas en myönnä olevani – se on eri asia. Anyway, parempi nauraa itselle kuin toisille, eikö? Vaikka Timo Harjakainen nauratti kyllä minua tänä vuonna vedet silmissä – sillä näitä ”harjakaisia” löytyy joka kunnasta… enkä viittaa nyt rakennusalaan!

Aurinko antaa kultasäteitään – TUNNEN, että Äiti jakaa hyvän oloni tuolla jossain.. Tunnen myös olevani hyvä äiti. Sen pituinen se.

Marja with love <3 P.s Herkkupala.fi EI välitä, vaikka sivujen ylläpitäjä iski tuon Kuivuus.fi mainoksen sivujeni alalaitaan

Me pidämme tyynen meren katselusta, sillä tyyneys kuvastaa vakautta
Mutta niin kuin tuulen värähdys tekee merestä elävän
niin kasvattaa Elämä meitä ihmisinä .. 

Missä Marja, siellä hässäkkä.. Nyt olen vakuuttunut  siitä, että elämääni ei ollut koskaan tarkoitettukaan tavanomaiseksi … Näillä tuntemuksilla höystetty oli taannoinen Egyptin matkanikin !

Eli – palataan ajassa joulukuuhun. Tuskin olin joulupuuroni nielaissut, kun PÄÄTIN koko suvun riemuksi (!) tilata matkan lämpöön täältä kinoksien keskeltä. Ei mitään järkeä – ei niin mitään – enkä saanut montakaan pääntaputusta osakseni. Suita sen sijaan loksahteli auki – MUTTA – päätetty, mikä päätetty ! Olin täysin kypsähtänyt tähän jatkuvaan palelemiseen ja takan vieressä kyyhöttämiseen… No, okei, ette te minua usko kuitenkaan – levoton sieluni halusi taas ACTIONIA .

Viikko ennen lähtöä tuli mutka matkaan: toinen avustaja joutui  perumaan matkansa.. No, verkot veteen äkkiä ja vielä torstaina tilanne oli sekavahko, kun maanantaiaamuna oli lähtö.

Rakastan seikkailla pyörät vinkuen – mutta sisällissotaan en sentään ollut syypää, vaikka vaalea tuntuu olevan kovaa valuuttaa…

Meidän lomapaikkamme  oli Hurghada – Punaisen meren turistikohde, sinänsä viehättävä paikka ja koko hotellialue oli siisti ja hyvin hoidettu. No, sehän ei meikäläiselle riitä, että puitteet ovat kunnossa. Tieto siitä – että Luxor Kuninkaiden laaksoineen ja historiaa pursuavine temppeleineen oli 200 km:n päässä – alkoi jo tiistaina kiristää kulmakarvoja! Matkanjärjestäjä teilasi minun lähtöni  Luxoriin jo kotimaassa : ” Mahdotonta ”, ”Emme ota riskiä” ja lässynlässyn…PÄÄTIN, että Luxoriin hinnalla millä hyvänsä …

Extremeä alkoi kasaantua heti seurueelleni : vasta loman loppusuoralla aloimme päästä ”kartalle” ja ehkä vähän yllätimme pari suomalaistyttöä kysymällä : ”Missä me olemme”?, kun lähtö häämötti jo parin päivän päässä ! Juttu oli nimittäin niin, että kun mellakointi alkoi, taksit etsivät (näin jälkeenpäin tajuten) meille turvallisia reittejä ! Eli : ”Missä hitossa ajelemme”? oli päivän perusjuttu!

Mahtoiko olla eka shoppailuiltamme tiistaina, kun löysin pitkän valkkaamisen jälkeen sen, mitä lähdin hakemaan : aidon , tietyn kokoisen  tietyn värisen ja viimeisen päälle tingityn papyruksen: faarao Tutankhamonin upean kuolinnaamion, joka on nimetty MAAILMAN KAUNEIMMAKSI ESINEEKSI, ja jonka olen Kairon museossa livenä nähnyt! Kehystytän sen kotona Saarijärvellä – liittyyhän se vahvasti elämäni erääseen vaiheeseen. Erehdyimme kysymään hyvää ruokapaikkaa ja paikallinen kauppias lähti meitä johdattamaan …

Reitti poikkesi heti monttuiselle, täyspimeälle, haisevalle sivukujalle, jonka törkyisyyttä en nyt tässä lähde yksilöimään.. Vanteet soikeana seurasimme miestä… JA TSADAM: minut tempaistiin kolmen miehen voimin kahden roikkuvan ruhon välistä pieneen ruokapaikkaan…Unta vai totta? Paikka oli täynnä paikallisia rauhallisia – osin eksoottisiakin ruokailijoita. Hetki siinä ihmeteltiin ja päätimme vatsataudin uhallakin ruokailla tässä ”taatusti tuoretta” tarjoavassa ”ravintolassa”.

Jössös ! Herkkua kannettiin pöytä täyteen ja minä pulitin kaikesta 2 euroa! Paluumatka oli hengenvaarallinen: tie oli monttuinen ja kalteva – pilkkopimeä ja sitten autotulva löysi kadun: korvat soiden puikimme autojen seassa, luottaen Allahiin, että pyörätuoli kestää..

Kestihän se – tulossa oli monttujen montut!

Väliin jää monta sähläystä, mutta hyppään Luxorin seikkailuun. Minä en sitten PERIAATTEESSA halunnut enää matkanjärjestäjän matkalle torstaina Luxoriin – kun se kerran oli niin ”lässynlässyn   hankalaa”. Tingimme hotellin pikkuauton + oppaan Luxorista, pyörätuoli takakonttiin ja menoksi pe klo 7.00. Samoihin aikoihin oli huoneeseen tuotu kirje, että Hurghadan alueelta ei suositeltu poistuttavan.. Me saimme lapun vasta illalla, onneksi!

Historian  havinan aisti Kuninkaiden laaksossa, mihin yli 60 faaraon hautaa oli aikanaan kätketty vuorten suojaan. Väkisinkin mielikuvitus lähti laukkaamaan: mitä vielä on löytymättä ? Sain lempinimen Ramses 2:sen vaimo – vaaleuteni + pyörätuoli + taulu käänsivät katseet ihan kaikkialla! Ihmiset tulivat yhä uudelleen selvittämään tauluni mystiikkaa.. Taisi vetää vertoja hieroglyfeille, joita haudat olivat täynnä.

Hatshepshutin temppeli oli mykistyttävä naisenergian ja oveluuden ilmentymä ja sitten tulikin hidasteita matkaan : yksi  viiden seurueesta alkoi oksentaa.. (ehkä aurinko – ehkä ei..).. Käynti lääkärillä auttoi – Egyptissä homma osataan!

Matka jatkui uskomattomaan Karnakin temppeliin. Samalla ilmassa alkoi olla sähköä.. Oppaamme puhelimet soivat koko ajan ja intonaatiosta saattoi päätellä, että jotain tapahtuu..

Vauhti kiihtyi ja taksi odotti heti temppelin edessä : aukio tyhjeni pikavauhtia kymmenistä busseista – mellakkaväki alkoi kokoontua ja ehdin nähdä tiukkailmeisiä poliiseja suojakilpineen ja pamppuineen. Tiet olivat tukossa ja tiesimme, että Luxorin rajat suljetaan kuudelta. Aikaa oli ehkä 25 min.!

Kiersimme pieniä ”kinttupolkuja” ja taksi pysähtyi ainakin 10 kertaa kysymään tietä, mm. lapsilta.. Opas huusi lakkaamatta vuorotellen kahteen puhelimeen ja olo oli jännittynyt. Samalla nauratti: huitsun hitossa ajamassa rallia parin arabimiehen matkassa.. 3 minuuttia ennen rajan sulkeutumista ylitimme aseman ! ”No problem”! hymyili hikinen ja väsynyt taksikuskimme. Sitten alkoi kahden tunnin paluumatka : naiset pilkkivät koko aavikkomatkan à ei  meitä sitten myyty kameleista nukkuessamme!

Hotellilla odotti infokirje ja päivitimme tapahtumat netistä + parilta uutiskanavalta : olimme keskellä uhkaavaa sisällissotaa.. Sekavin miettein kaaduimme nukkumaan..

Hotellialue alkoi tyhjetä selvästi. Lauantaina nautimme auringosta täysin rauhassa : Suomesta alkoi tulla joka tuutista huolestuneita viestejä. Olimme levollisin mielin : olimmehan vartioidulla alueella.

Illalla lähdimme ostoksille: paikalliset taksit kierrättivät meitä taas outoja reittejä : Syy selvisi, kun eräs myyjä KOMENSI meidät heti hotellille! Mellakkaväki kokoontui Hurghadassa – tosin hillitysti poliisin valvonnassa.

Eiku taksiin ja tuhatta ja sataa hotellin suojiin. Silloin ehkä sydän pompotti eniten – mutta hotellissa olo rauhoittui.

Infolapussa luki, että kaikki kotiutetaan maanantaina – meidän lähtöpäivänämme .

Meillä oli pikku hässäköistä huolimatta LOISTAVA, IKIMUISTOINEN REISSU!

Selasin muuten jo syksytalven kohteita! Onko joku kiinnostunut? Elämää ja iloa ystävät 

Marja Matkustelija.

Vaikka en tiedä mihin kuljen, en pelkää
Vaikka en näe mikä kulman takana odottaa, en koskaan kääntyisi takaisin
Sillä mikään ei ole yhtä turmiollista kuin elämä, jota ei uskalla kohdata.

Ihanan tuore, uusi ja jännittävä vuosi 2011 on ensimetreillään ! Tein kaksi

uuden vuoden lupausta. Toinen liittyy kirjoittamiseen ja toinen rahaan. Molemmat aion pitää ! Kun jotain päätän, taistelen vaikka viimeiseen asti, että pysyn päätöksessäni .

Kyllästyn joka samperin vuosi ”vanhaan” vuoteen ! Joulu on ihana – kaksi päivää – sitten alan jo viskellä koristeita komeroon…  Äitini nimitti minua joskus pilke silmäkulmassaan ”Hompsantuusaksi” .. ja ”Kyläluudaksi . Kukin ymmärtäköön ne ihan miten haluaa, mutta Äitini viestitti sillä, että vähempikin hössötys ja tempoilu riittää…

Minkäs sitä luonteelleen voi? Tai kai sitä voisi, mutta sitten en ole enää aito..

Eli näillä mennään kohti tulevaa!

Hyvä että vuosi ehti vaihtua, kun maailmanlopun puheet taas käynnistyivät.

En voi kuin ihmetellä, mitä hyötyä jotkut ihmiset siitä itselleen kuvittelevat saavansa, että saavat turvattomuutta kylvettyä lasten, nuorten ja herkkien ihmisten elämään? Itse en vavise, mutta suututtaa . Mitä sitten, jos tulee maailmanloppu? Pitäisikö hypätä kaivoon vai odottaa komerossa? Jos loppuu, niin emmehän itse sille voi mitään – tuskin edes tiedämme siitä mitään !

Oman elämäni varrella ainakin kolmesti maailman olisi jo pitänyt loppua.. Nuorena ahdistuin ennustuksista, nyt haistatan niillä pitkät…

Tulevaa on mukava suunnitella  - hymy huulilla . Olen myös äiti, joka evästää kolmea kultakimpalettaan valoisaan tulevaisuuteen ja optimismiin…

Elämän pessimistejä on Suomi täynnä .Monet kutsuvat itseään realisteiksi ja valmistautuvat kaikkeen mahdolliseen epäonneen. Se on tietysti jokaisen etuoikeus, mutta yrmeys jota nämä pessimistit levittävät olemuksensa välityksellä, on valitettavaa. Kun kuulen sanonnat : ”Tämä on tätä minun tuuriani”, ”Elämä on.. ”, ”Joka ei tapa, se vahvistaa ” jne…, kierrän nämä ihmiset kaukaa, sillä tiedän, että en jaa oletettavasti heidän tuntojaan…

Katson valoisasti tätä vuotta eteenpäin, sillä mitä tahansa se tuo tullessaan – olen taas vuotta rikkaampi elämänkokemuksiltani.. Arvostan elämän eri vivahteita, sillä jos näen pelkkää vihreää – miten voin edes tajuta muita elämän värejä ? Luoja, anna lapsilleni kyky erottaa elämän tarjoama värikirjo ja mahdollisuudet ! Sillä vain elämällä eletty elämä on muistelun arvoista!

Kiihkeää , tapahtumarikasta loppuvuotta odottava Marja <3

Annan onnen olla läsnä.Tämä päivä on uusi alku
Huomiseen otan mukaani kaikki kauniit hetket
Eiliseen jätän muun

 Jouluaattona koin tyynen rauhallisen ilon, onnen ja rauhan sydämessäni. Se tunne hiipi salaa ja täysin arvaamatta : olin jo kyynisesti mielessäni perunut koko joulun.. Thaimaan lämmössä vietetty rento, hullunhauska marraskuu antoi kunnon takapakkia : mikään ei alkanut tuntumaan miltään ja tuntui että joulufiilis ei anna mitään elonmerkkiä itsestään ? Päätin kuulostella rehellisesti itseäni ja tuntojani.

Olin jo lokakuussa varannut liput ja tärkeitä ihmisiä kanssani serkkuni Heinin ja miehensä Pentti Hietasen joulukonserttiin. Vähän hassu oli tunne etukäteen ja rukoilin mielessäni, että ohjelmisto ei olisi ”kevyttä” jouluiloittelua…

Rukoukseni kuultiin TÄYDELLISESTI: ohjelmisto oli täynnä läheisyyden lämpöä, joulun, rakkauden sanomaa… Siitä alkoi sydämeni jouluun laskeutuminen.. ilman hössötystä, ilman stressiä <3..

Itsenäisyyspäivä on minulle aina juhlallinen  juhlapäivä. Kalle-papan sotapäiväkirja ja isän puolen suvun sotamenetykset – siis ihmisuhrit – saavat minut nöyrästi kiittämään kauniista isänmaastani ja pitämään olemattomat mölyt mahassani.

Siitä alkoi lopullisesti laskeutuminen hiljalleen joulun tunnelmaan.

Isäni ja molemmat veljeni kävivät ennen joulua, tuoden Korhosen mailta perinteisesti kotikuusen jouluani juhlistamaan . Näin on ollut jo 22 vuotta ! Takkapuukuorma ja hirvenlihat miesväen tuomana herkistivät minut jo muutamiin haikeisiin muistelukyyneliin ajasta, kun äiti vielä oli luonamme…

”Ei hyvän tähden – tätäkö joulu taas tulee olemaan: rakkaiden kaipaamista ja kyynelten helminauhaa”? mietin sinä ohikiitävänä hetkenä.

Läheisten, rakkaiden ystävien vierailut kirvoittivat lisää kyyneliä , mutta sävy alkoi muuttua duurivoittoiseksi – kiitollisuus läheisistä konkretisoitui .

Paukkupakkanen romutti minun kohdaltani joulun tärkeät perinteet : sekä hautakynttilä että joulukirkko jäivät väliin. Kuitenkin,  TIETOISUUS siitä , että olen siitä huolimatta rakastettu, on niin vahva, että sisimpäni ei jäänyt levottomaksi <3.

Lasten kirkas ilo oli niin puhdasta, että nautin karuttomasta mutta tunnelmallisesta jouluaatostani. Niin kuin illan tärkeimmässä viestissä luki: ”Joulun sanoma on parasta”. Siihen ei minulla ole/ollut mitään lisättävää. Joulu selätti minut 6-0 ja teki pesän sydämeeni <3.

Onnellista uutta vuotta kohden Marja-tonttu !

TERVEISET HUA HINISTÄ!

Elä elämääsi täydellä sydämellä,
Rakasta niin täydesti,
että se saattaa sattua,
uskalla heittäytyä, uskalla surra,
iloita ja riemuita kun on aika.

Elopilleri

Käväisin sitten Thaimaassa… Melkein kuukausi

vierähti kuin siivillä ja rintaani jäi kaukokaipuu…

Olen kiihkeän elämäni aikana tullut huomaamaan,

että periaate toisensa jälkeen romuttuu – syystä

tai syyttä. Olen seikkailijatar – haluan koluta vielä

monta maailman kolkkaa! Yksi periaate on ollut tämä:

ei samaan paikkaan kahta kertaa…KÄÄK! Nyt olen ihan

”kujalla”! Tiedän, että haluan taas Thaimaaseen..

’

MIKSIKÖ? Ei mitään järkeä?!

Pitkä lento todisti minulle, että pystyn mihin haluan! Laskin, että kaikkineen tulomatkalla istuin pyrstölläni 24 tuntia..

Harva teistä lukijoista ehkä tulee ajatelleeksi, että 11 h:n

lennolla en pääse vessaan – eli juoda ei uskalla.. Syön soseutettua ruokaa : Finnair tarjoili kanan kylkeä ja toisena ison kanaleivän J - joten todistusten ja selvitysten voimin turvatarkastuksen läpäissyt thaimaalainen Pilttipurkki 

koitui pelastukseksi!

Pikkujuttuja sen rinnalla, mitä koin!

Ystävällisyys oli yltäkylläistä J. Minua palveltiin kuin kuninkaallista  : oli kyseessä sitten norsun selkään punnertaminen, valtavalle Buddhan temppelille kipuaminen,

maasturi – taxiin nostaminen tai mitä tahansa, ”Madame” sai aina auttavia käsiä!

Ahkeruus – työttömiä ei ole, koska joka asialle on oma tekijä : ostokset pakattiin käteen ruokakaupassakin! Työtä selvästi kunnioitetaan ja se tehdään kunnolla.

Iloisuus pisti silmään. Joku sisäinen elämänilo paistoi ihmisten kasvoilta. Kun nyt mietin, en kohdannut yhtään yrmeää thaimaalaista?! Turvatarkastus oli tiukka, mutta asiallinen (hyvä asia).

Buddhalaisuus teki minuun lähtemättömän vaikutuksen. Se tuntui hyvin henkilökohtaiselta uskonnollisuudelta. Hetki Buddhan valtavan patsaan ja alttarin lähellä oli mykistävä rauhoittumishetki. Kaikki rituaalit olivat niin kauniita – vaikea selittää..

Halvat ostokset ja maukas ruoka veivät kielen ja järjen mennessään..J. ”Onko nyt varmasti kaupunginjohtajallekin tuliainen”? kuvastaa sarkastisesti elämäni pahinta ostohysteriaa.. ”Hello –again”! alkoi kuulua ison ostoskeskuksen kojuista :D.. vielä parit silkkikravatit piti

hakea.

Kirjoittaisin varmaan koko illan Hua Hiniä ylistäen ja sitä

lämpöä muistellen, mutta elämä jatkuu nyt joulua kohti.

Pitää vielä yksi miinus keksiä loppuun : se Piltti – minun

lentoruoka oli parasta ennen 25.6.2010..J.

ReissuMarja..

Nyt tämä kaikki on niin loogista : eilistä ei takaisin saa.. Haluaisinko? Totta kai toimivat kädet ja jalat kelpaisivat, samoin puhekykyni, mutta jo eletty elämä? Silloin palaisin henkisessä elämässäni vuosisatoja taaksepäin.. Kuulostan ehkä epäuskottavalta, mutta kiirastuleni kasvatti minut Hengen Jättiläiseksi – en pelkää enää herätä uuteen aamuun – sillä tiedän, että selviän. En elä muiden ihmisten mielipiteitten varassa, vaikka niitä mielenkiinnolla kuuntelenkin. Myös sydämeni uskallus rakastaa moninkertaistui. Näen rakkauden täysin uusin silmin . Love is everywhere ..

Jokaisella on kuitenkin heikot hetkensä : mikä muu tekee meistä inhimillisiä? Sitä sieluni sopukkaa varjelen kuitenkin kuin tiikeri – vain harva tietää todelliset henkiset kipupisteeni. Moni luulee tietävänsä, mutta metsään menee..

Tommyn sanoja muunnellen : ”..värisevää sieluani en anna tallata..”.

Ehkä ensi elämässä olen ”valmiimpi” jo syntyessä? Höpön löpön, sitä en jää käsi poskella mietiskelemään, vaan alan pakata matkalaukkujani uuteen seikkailuun.. Siltä odotan paljon – aion sukeltaa syvälle, syvälle sieluni syvyyksiin..

Ehkä marraskuussa kuullaan, ehkä ei .

Iloa, valoa ja enkeleitä, ystäväni kalliit! Enkelten ja lasten päivänä, Marja Mietteliäs..

Jokainen meistä miettii varmasti joskus elämänsä  tarkoitusta. Niin minäkin. Joskus kun sadannen kerran epäonnistuu samassa asiassa, pistää se miettimään todellista sietokykynsä rajaa ja elämän julmuutta. Tapahtuu mitä tahansa, aika ei pysähdy, kuin ehkä Sinun itsesi elämässä. Silloin sitä tajuaa oman mitättömyytensä ja omat todelliset rajansa.

 

Nuorena tunsin arkuutta elää , koska ei ollut vielä elämänkokemusta . Nyt elämän tässä vaiheessa mieletön itsesuojelun tarve kimpoaa nimenomaan sen jo koetun elämänkokemuksen takia. Ei mitään järkeä…

 

Montakohan kertaa viimeisen kuuden vuoden aikana olen kysellyt Luojaltani, että miksi jotain sarjamurhaajaa tai terroristia ei napattu sijalleni tähän sadan vuoden yksinäisyyteen? Yksinkertainen haaveeni oli elää rauhassa , rakastaa ja tulla rakastetuksi. Liikaa vaadittu tai huonosti pelattu? Niinhän sitä sanotaan, että ”Kohtalo jakaa pelikortit – ja me pelaamme”.

 

Tässä kohtaa herään aina samaan toteamukseen : Rakastan kaiken epätoivonkin keskellä omaa rajoittunutta elämääni, sillä rakastamalla elämää –elämäkin rakastaa Sinua. Katso kaukaisuuteen, jos nykyisyys ahdistaa, äläkä kiirehdi maalaamaan tulevaa elämääsi. Onni voi kurkistaa nurkan takaa…

 

Syyshaikea Marja

 

 

 

 Elämän tarkoitus

Et voi päättää elämän pituudesta, mutta voit vaikuttaa sen sisältöön.

Et voi päättää ihosi rypyistä, mutta voit vaikuttaa kasvojesi ilmeisiin.

Et voi päättää toisten mahdollisuuksista, mutta omiisi voit tarttua.

Et voi vaikuttaa siihen kuinka korkealla pääsi keikkuu, mutta sinä päätät mitä ajatuksia mukanasi kuljetat. Et voi päättää kovista ajoista ja sateisista päivistä, mutta voit varautua siihen, että tulet niistä selviämään.

” Kaikkea saa tehdä, kaikkea pitää tehdä. Kaikkia ovia täytyy tempoa, kaikkia kuita kurkotella. On vain yksi ehto , elinehto: Värisevää sielua ei saa tallata”.

(Tommy Tabermann)

Tommyn mukaan kolmella sanalla pärjää tässä elämässä : Kiitos, Anteeksi ja Rakas…Täytyy vain kaihomielin todeta, että moni tuon allekirjoittaa, mutta moniko noudattaa? Nuo kolme pientä sanaa voisivat siirtää vuoria ja tehdä tästä maailmasta paremman paikan elää – jos ne tulisivat jokapäiväiseen käyttöön…

Kai minutkin ammutaan, kun uskallan moista julistaa ! Mieleeni tulivat heti ammutut rauhan ”aktivistit” John Lennon ja Mahatma Gandhi, Martin Luther King…Niin väärät kohtalot – niin turhaan.

Tästä kaikesta ja suhteellisen rankasta henkilökohtaisesta kesästä 2010 pitää vain oppia: Anteeksianto – mitä siinä voi hävitä ? Fiksu pyytää vaikka turhaan anteeksi, mutta älä anna unen tulla, ennen kuin riita on sovittu. Vihanpito on NIIN turhaa. Tätä olen lapsilleni jo pienestä toitottanut ja siinä mielestäni onnistunut .

Kiittää voisin itsekin enemmän, sillä syitä kiitokseen vilisee päivittäin – meillä kaikilla! Päivän päätteeksi muistan kyllä kiittää JOKAISESTA PÄIVÄSTÄ, sillä tänä kesänä olen konkreettisesti läpikäynyt vuoden 2004 helvettini, mm. teho-osastolle ja osastolle tulvineen postini myötä. Aivan järkyttävää luettavaa ovat lasteni kirjeet. Niistä tulviva rakkaus ja tsemppaaminen todella pitivät minut hengissä…Kiitos te ystävät, jotka uskaltauduitte sielu sykkyrällä kirjoittamaan minulle – sillä niistä kirjeistä paistaa pelko ja hätäännys, mitä nyt tulee tapahtumaan?

Rakas.. se kaunein sana <3. Sekään ei kulu käytössä. Joten JOS rakastat – sano se ...

Ravun kuoresta putkahtanut Kesämarja, rakkaudella <3

Viidenkympin villitys…

”Älä naura vanhuudelle – rukoile, että saavutat sen”.

Kuin salama kirkkaalta taivaalta – se iski keskellä kirkasta päivää ! Vähän sitä jo ounastelin, mutta KENELLEKÄÄN en fiiliksiäni paljastanut. Pientä vihjailua tosin  sain osakseni, mutta hymyilin sille vaan itsekseni …

Viidenkympin villityksestä puhutaan paljon, mutta en käsittänyt, että se  voi iskeä jo 47-vuotiaana! Ja millä riehakkaalla tavalla!

Askel keveni kuin pikkutytöllä – mieli sen mukana ja unelma alkoi taas elää…

Hyvät ystävät : kävelin (= hiihtelin ) eilen 51 metriä ! Riemumielin kesäMarja .