Äitienpäivä on ollut minulle aina tunteellinen päivä. Vappu sen kyljessä on puhtaasti kevään hurlumheipäivä, joka minun kalenteristani poistuisi ensimmäisenä, jos juhlapyhiä alettaisiin arvottamaan. Ehkä nuorena olisin ollut eri mieltä.

Tämän vuoden äitienpäivänä kaikki on toisin, vaikka päivän arvo silmissäni ja sydämessäni säilyy. Nuoret aikuiset lapseni asuvat akselilla Joensuu - Jyväskylä - Tampere. Eilen käytyjen keskustelun pohjalta yksi heistä (joka on pysytellyt vapaaehtoisessa karanteenissa) luultavasti saapuu äitienpäivänä ilokseni. Toisen syvä huoli oli se, ettei vahingossakaan tartuta oireettomana minua ja työyhteisöäni. Monella avustajallani on perhepiirissään riskiryhmäläinen, joten kynsin hampain yritän pitää joukkoni terveenä. Sovinkin, että minä voin autoilla ja näemme kahvitellen jossakin ulkona kun  kelit lämpenevät. Kolmas rakkaani on osittain työelämässä, joten joko autoilen moikkaamaan tai näemme tuonnempana.

Hallituksen purkaessa vähitellen rajoituksia ihmisiltä tuntuu hämärtyvän se fakta, että Covid-19 pandemia ei todellakaan ole voitettu! Huomaan itsekin lukevani "tilastoja". Siinä samalla havahdun: näin monta joillekin rakasta ihmistä on menetetty...

Odotan hermostuneena koulujen avaamista. Opettajat palaavat työpaikalle tai tekevät etätyötä: en usko, että se on opettajakunnan huoli. Suomi on  täynnä yhtenäiskouluja (1. -9. lk) sekä homekoulujen takia parakkeihin esim. verholla eroteltuja luokkia. Yksistään käsienpesu tulee olemaan ongelma: turvavälejä on mahdoton pitää, eikä sellaista luokkahuonetta ole olemassakaan, jossa täysin aikuisten fysiologiaa vastaavat 8. - 9. luokkalaiset eivät urakalla levittäisi virusta. Toivon tietysti parasta, mutta miten on perusteltavissa samaan aikaan 10 hengen joukkokokoontumisten kieltäminen?

Olisin mieluummin avannut ruokaravintoloita,ym. joissa turvavälit ja väkimäärä ovat kontrolloitavissa. Opettajien siirtyminen etätöistä koululle ei tätä kansantaloutta juurikaan hetkauta.

Äitienpäivästä minun piti kirjoittaa :) Paras äitienpäivälahja tänä vuonna taitaa olla pysyä kaukana äidistä...

Kukin tehkööt omat ratkaisunsa, mutta kelien lämmetessä pidetään terveys edellä, ettei tarvitse myöhemmin katua!

Rakkaudella äiti Marja <3index.kiitos%21.jpg