Olli Lindholmin odottamaton poistuminen keskuudestamme kosketti minua(kin) yllättävän syvältä. Hän on ollut televisiossa seuraamani Voice of Finlandin tähtivalmentajana jo vuosia - kehittyen mielestäni persoonana ja valmentajana positiiviseen suuntaan, ollen rehellisesti oma itsensä ja parhaansa tehden.

Tiedän, että Yö-yhtyettä sekä fanitettiin että arvosteltiin. Mitä sitten? Kukin tykkää mistä musiikista haluaa, eikä omakaan mielipide yhtyeen musiikista ollut täysin vakiintunut: joskus pidin jostakin kappaleesta paljon, joskus en yhtään. Ei se ole nyt tämänkään jutun pointti. Lindholm on vaan ollut aina olemassa niin kuin minäkin oman elämäni ajan.Hän kuului aina jotenkin elämääni musiikkinsa kautta, vaikka en sitä tiedostanut koskaan.  Hänen poismenonsa tuntui täysin käsittämättömältä. Tiedostin samalla oman ikäni ja elämän arvaamattomuus muistutti taas itsestään.

Jäin kaipaamaan tuntematonta ihmistä. Mielessä häivähti ajatus "loppuelämästä". Miten haluan elää tämän upean elämän, joka minulta jo kerran yritettiin viedä..?

Vastaus on sydämessäni: Haluan kylvää rakkauden ja välittämisen sanomaani edelleen. Tahdon myös avata ihmisten sisimpiä ja laajentaa heidän ymmärrystään erilaisuuden hyväksymiseen. Yritän kylvää iloa ja lohtua niille, joiden sisin on eksyksissä. Mennä rallattelen päivästä toiseen omana vajavaisena itsenäni: kokien, tuntien, nauraen, itkien, surren, kaivaten ja rakastaen. Tunnen, että olen siunattu hyvällä elämällä. Elämäni tarkoitus on olla minä.

Rakastakaa ja sanokaa se <3, Marja wl