Elämänilo on ehkä rakkain lahjani elämältä. En todellakaan syntynyt kultalusikka suussa. Toisaalta, aineellisia asioita en vieläkään pidä minkään onnen mittarina. Maatilalle syntyminen oli henkisesti rikastuttavaa, aineellisesti niukkaa, välillä jopa ahdistavaa. Säistä mietin että minulle kelpaa mikä vaan, mutta toivon aina sellaista sääkesää, että maanviljelijöiden ammatti ei vaarannu.

Voisin asua maalla tai kaupungissa, kuten niin moni muukin meistä. Elämänilo ei ainakaan täällä Suomessa ole sidottu paikkakuntaan; joka kunnasta löytyy suurinpiirtein samaa settiä. Kaupungeissakin löytyy vettä ja luontoa jos niiden äärelle vaivautuu menemään. Toisaalta eivät kaikki meistä edes kaipaa noita elementtejä..

Ihmiset voimaantuvat niin erilaisista asioista: työstä, uskonnosta, harrastuksista, ystävistä, perheestä jne. Kaikki edellämainitut toimivat ainakin itsellä voiman antajina, elämänilon kerryttäjinä. En tarvitse noihin voimaannuttajiin erityistä rahaa, jotta ilo tuplaantuu. Eihän elämäniloa voi ostaa?

Mietin lapsuuttani: joskus yläasteikäisenä tein pisimmän reissuni. Pääsin vanhempieni mukana Helsinkiin Suomi-Ruotsi maaotteluun. Sitä nuorempana kävin ehkä sukulaisissa Orivedellä. Kesät tehtiin töitä yhteisen toimeentulon turvaamiseksi.

Jos/kun johonkin (vaikka farkkuihin) ei ollut varaa, se oli  vaan fakta. Vanhempien sana oli se, mihin uskottiin. Luin viime viikolla muutamaan kertaan lauseen, jossa perheenisä totesi katkerana että "ei ole mitään kivaa, kun ei ole varaa viedä lapsia huvipuistoon" ja "sydän särkyy kertoa tämä lapsille". Hmm.. Juuri SE raha puuttuu, millä lapset viedään huvipuistoon? Ja elämässä ei ole muuta kivaa lasten kanssa kuin huvipuisto? Elämä on AINA täynnä valintoja. Kolme n lapsen äitinä tiedän, että joo, välillä oli rahasta niin tiukkaa, että ahdisti. Kuitenkin, tilanteeseen vaikutti omat valintamme talosta, autosta etc.. Jos johonkin ei ollut varaa, se oli meidän vanhempien vastuu sanoa lapsille!

Pettymykset kuuluvat hyvään elämään siinä missä ilotkin. Edelleen, myös 2010-luvulla. Ehkä elämänilo onkin taito tehdä elämästä seikkailu silloinkin kun sää vaihtuu sateeksi? Elämässä valot ja varjot vaihtelevat - halusimme tai emme.

Lapset ovat Luojan lahja jotka käyttäytyvät juuri siten, minkälainen malli heille annetaan. Lapsen kanssa pitää puhua, puhua ja puhua.. antaa aikaa, aikaa ja turvallista yhteisoloa..Tämä setti ei muutu vaikka maailma muuttuu!

Elämäniloa voi kukin omalla esimerkillään siirtää eteenpäin. Se on voimavara joka kantaa vaikeidenkin vaiheiden yli. Ai mistäkö elämänilon voi löytää? Kukin omasta elämästään, etsien, oppien, eläen... Yksi oivallus voi olla tie onneen..

KesäMarja