Iän karttuessa vuodet tuntuvat vilistävän entistäkin vilkkaammin. Elämänrytmi, omanikin, tuntuu vaan kiihtyvän kiihtymistään. Pitää ihan kynsin hampain kalenteroida itselleen rauhallisia kotipäiviä, joita myös yöpaitapäiviksi kutsun.

Pyhäpäivät, kuten tänäänkin ovat niitä pakollisia pysähdyshetkiä jolloin on aikaa puntaroida elämäänsä. Yöllä tunsin itseni pitkästä aikaa väsyneeksi, jopa yksinäiseksi. Pyhäinpäivä on perinteisesti poisnukkuneiden läheisten päivä. Kynttilän polttaminen poisnukkuneelle on kaunis ele, jota mielelläni noudatan niin kauan kun voin.Ehkä tuo outo yksinäisyyden tunne kumpusi rakkaista muistoista.

Nautin usein yksinolosta, mutta yksinäisyyttä koen harvoin. Olin ajatellut elämälleni selvät sävelet: opiskelu, perhe, oma talo ja niin edelleen.. Hymyilyttää yksioikoinen ajatteluni, joka ei ottanut mitenkään lukuun elämän yllätyksiä. Avioeroni tuli parhaimmille ystävillenikin täysin puun takaa. Ei silti, itselläni koko elämä heitti häränpyllyä, mutta yksin en koskaan uskonut eläväni. En usko sitä vieläkään!

Ehkä yksinäisin hetkeni koskaan oli joulu vuonna 2004. Elämä oli lyhyen langan varassa, makasin yksin puhe- ja liikuntakyvyttömänä sairaalan kalseita seiniä tuijottaen, erotettuna kaikista läheisistäni - elämäni ollessa tyhjä taulu. Se tunne tuskin koskaan häipyy tajunnastani. Olin yksin ja yksinäinen. Siksi suhtaudun jouluun joka vuosi kunnioituksella, vähään tyytyen. Samalla koen suloisen katkeran häivähdyksen niiden tuhansien yksinäisten ihmisten puolesta, jotka ahdistuvat joka juhlapyhä läheisten puuttuessa.

Yksin elämisessä on puolensa ja puolensa, niin kuin kaikki tietävät. Haaveeni olisi joskus päästä ypöyksin vaikka tunniksi metsään , luostariin tai jonnekin todella Lappiin..Lapista en ehkä tunnilla selviäsi :) Haluaisin rauhoittua ja mietiskellä yksin jossain muualla kuin yöllä omassa sängyssä... Hmm.. Rauhoittumista kaipaan lähinnä ympäristöltä ja liialta herkkyydeltäni ottaa kaikkien ihmisten murheet omille harteilleni. Minun lapsellisessa maailmassani ihmiset kunnioittavat toisiaan - erilaisista mielipiteistä huolimatta. Vanhempieni sanoin: Asiat riitelevät - eivät ihmiset.

Voin hyvin niin henkisisesti kuin fyysisestikin, eikä yksin eläminen ole minulle ainakaan vielä ongelma. Silti mietin joistakin ihmisistä, joiden päivät kuluvat pikkuasioista valittaen, että miten maailmassa heidän kumppaninsa jaksavat päivästä toiseen kuunnella tuota yltäkylläisyydessä valittamista? Murheiden summa on tietty vakio..Kuitenkin, jokin suhteellisuudentaju todellisista valituksen aiheista kannattanee säilyttää. Kunnioittakaa muita ihmisiä. Joulun lähestyessä yrittäkää muistaa edes yhtä ihmistä jotenkin, joka viettää joulua yksin.

Kaikkien on hyvä välillä olla yksin. Kurkista sisimpääsi. Tykkäätkö itsestäsi? Pärjäätkö yksin? Kaipaatko jotain/ketään? Elä sen mukaisesti... Marja