Kun ilmoitin jääväni "pakkolomalle" joksikin aikaa sain melkoisen määrän erilaisia virnuiluviestejä asian tiimoilta. Jopa oma lapseni naurahti ja totesi jotain sen suuntaista, että ei uskonut minua pätkääkään! Olin miettinyt asian näin: luentokeikkoja putkahteli  kiivasta tahtia niin ympäri Suomea, että tulkin löytäminen keikoille alkoi olla työlästä. Lisäksi maaliskuun lopussa olin hammasoperaatiossa, jonka ennuste oli arvoitus. ELI: en halunnut siihen hätään keikan keikkaa, jos en voisi hymyillä. Ehkä vähän naiivia, mutta näin ajattelin.

Hammas (tai vedetyn hampaan reikä) voi hyvin ja niin minäkin :) Pää meinaa räjähtää ideoista! Keikkoja olen ottanut hallitusti, sillä ei kai se mikään salaisuus enää ole, että kirjoitan uutta kirjaa. Tuleeko siitä ikinä julkaisukelpoista - en voi tietää..Olen nimittäin sitä mieltä, että milliäkään en halua tasoitusta sen takia, että olen vammautunut ja paukutan tekstiä otsahiirellä. Lisäksi olen jostain lukenut, että voidakseni kutsua itseäni kirjailijaksi pitää minun kirjoittaa itse kaksi kirjaa. Kirjailija Marja Korhonen kelpaisi :)

Sen tiedän, että haluan jättää menneet lopullisesti taakseni uudessa kirjassani. Tiedän, pelaan venäläistä rulettia: joko tulen hyväksytyksi Marja Korhosena tai sitten en. Leikitellään, että saan kirjani joskus valmiiksi ja jopa julkaistuksi... Koen epäonnistuneeni pahasti, jos kaikkien huomio kirjaa lukiessa edelleenkin keskittyy tähän tilaani. Minulla on näet sanottavaa ihan vain tavallisena yhteiskunnan jäsenenä! En halua enää itkettää lukijoitani, vaan haluan kirjoittaa ajatuksistani ihan niin kuin kuka tahansa. Moni sääli tai säälii minua menneiden aikojen tapahtumien perusteella. Maailma on kuitenkin kiehtovia, erilaisia kohtaloita täynnä! Lisäksi koen, että olen etuoikeutettu moniin muihin verrattuna: minä olen terve, saan elää täyttä elämää rakastamassani maassa ja olen kaikesta ulkopuolisten näkemästä vajavaisuudestani huolimatta sisäisesti eheämpi ihminen kuin koskaan.

Moni pitää minua taatusti tyhmänä kun julistan tässä suureen ääneen kirjoittavani jälleen. Ei minulla ole mitään sisäistä pakkoa onnistua urakassani. Kunhan haastan taas itseni :) Koen, että elämä on vähän tylsä paikka, jos ei ole tavoitteita, mitä kohti kurkottaa.

Eipä mulla muuta, Marjuska :)